lauantai 7. tammikuuta 2017

Pataruokaa pakkassäähän

Helsingissäkin on tällä viikolla ollut kylmä. Ihan oikeasti tosi kylmä! Käytössä on olleet paksuimmat talvisaappaat, villasukat, toppahousut, paksuin toppatakki ja muut varusteet. Töölöläisessä kerrostalossa ikkunoista vetää vaikka tiivisteet uusittiinkin juuri joulun alla. Ikkunalaudalla oli eilen +12. Jotenkin kaipasin lisää lämpöä.

Kylmä ruoka ei maistu kylmällä säällä (paitsi joskus silti jäätelö). Vaihtoehtoina eiliselle loppiaispäivän ruoalle olivat siis jokin oikein lämmittävä keitto tai uunissa kypsyteltävä ruoka. Asunnon lämpötilan huomioiden ajattelin uuniruoan olevan paras vaihtoehto. Reseptejä etsiskellessäni törmäsin tähän klassikkoon, josta sitten tein käsillä olleiden ainesten mukaisen version.

Sitruunaista kanaa sinappi-kermakastikkeessa

3-4 kanan/broilerin koipi-reittä (tai luullista rintaa)
1 sitruuna
1 iso punasipuli
Sinappia (Dijon paras, muutkin käy)
2-3 desilitraa (ruoka)kermaa
Hunajaa
Suolaa
Mustapippuria
Valkosipulimaustetta/rouhetta

Lämmitä uuni 200 asteeseen.

Ota esiin uunipata tai -vuoka. Kannellinen on hyvä, mutta voit käyttää myös foliota kantena, mikäli kannellista vuokaa ei ole käsillä.

Mikäli jouduit ostamaan marinoitua kanaa, kuten itselleni eilen lähikaupan valikoiman äärellä pääsi käymään, huuhtele kaupan marinadi kanan pinnasta enimmäkseen pois.

Pese sitruuna. Leikkaa sitruunasta yksi viipale per kanankoipi/rinta.

Leikkaa kanan nahkaan viilto, jonne saat tungettua sitruunaviipaleen. Jos ei ole nahkaa, leikkaa suoraan lihaan pieni tasku. Laita kanat uunivuokaan ja aseta sitruunaviipaleet paikoilleen.

Purista siitä osasta sitruunaa, joka jäi viipaleiden leikkaamisesta yli, mehut kananpalojen päälle.

Suolaa ja pippuroi hyvin kananpalasten molemmat puolet.

Sivele kanojen pintaan hieman sinappia. Dijonissa on paras maku, mutta itselläni oli tällä kertaa vain jotain ihan perusturunsinappia.

Kuori punasipuli. Leikkaa sipulista renkaita ja asettele ne uunivuokaan kanojen ympärille.

Sekoita kulhossa keskenään kerma (2 dl riittää, jos kuitenkin haluat enemmän kastiketta, niin laita 3), pari ruokalusikallista sinappia sekä noin ruokalusikallinen hunajaa. Mausta kastike mustapippurilla ja valkosipulijauheella tai -rouheella. Lisää suolaa halutessasi.

Kaada kermakastike kanojen ympärille uunivuokaan.

Paista puoli tuntia ilman kantta ja lisää sitten kansi vuoan päälle. Koipireisissä menee se tunti, jopa reilu, rintapalasissa vähemmän (40-45 minuuttia riittää). Paistoajat ovat viitteellisiä eli riippuu luonnollisesti kananpalastesi koosta, isommat vie kauemmin ja reisissä on enemmän rasvaa, joten ei ole niin tarkkaa.

Padassa hauduteltu kana oli ihanan muhevaa ja sitruunat olivat kuin pienet aurigot padassa. Lämmitti paitsi kehoa niin myös mieltä!

Tarjosin padan riisin kanssa, mutta varmasti kotimaisemmat vaihtoehdot speltistä, kaurasta tai ohrasta sopisivat tähän aivan yhtä mainiosti.

perjantai 6. tammikuuta 2017

Se aika vuodesta - blinit ja niiden päälliset

Rakastan blinejä, ja ne kuuluvat talveen yhtä varmasti kuin nämä jossain vaiheessa iskevät hyytävät pakkaskelitkin. Onneksi kylmää voi paeta sisätiloihin ja syödä itsensä onnelliseksi rapsakan rasvaisten, ihanien blinien parissa, yhtä ihanien ystävien seurassa.

Eilen vietettiin yhdistettyä leikkaus- (mekkojen ja hiusten fiksausta), blini- ja saunailtaa ystäväni Annan luona. Toisen ystävän iltapuvun olkaimet tulivat lyhennetyksi sopivaan mittaan, meikäläisen hiuskuontalosta napsaistiin melko pitkä siivu pois kuivaksi käynyttä huonoa latvaa ja illan emäntä paistoi meille blinejä söpöillä punaisilla blinipannuillaan. Illan lopuksi lämmiteltiin vielä saunan lauteilla ennen kovin pakkashuurteista kotimatkaa.

Olimme sopineet että jokainen tuo jotain blinien päälle laitettavaa. Pääsin lukemaan viestiketjua vasta siinä vaiheessa, kun kaikki vakkaripäälliseni olivat jo varattu, ja tulossa oli jo sienisalaattia, smetana-punasipuli-mäti-komboa ja kylmäsavuporotahnaa, eikä mukana olevan kala-allergikon kannalta olisi ollut kovin reilua valita lisää kalaisia elementtejä pöytään. Sitten muistin juuri lukeneeni Hannan sopasta  kaurablineistä ja niiden vegepäällisistä.

Sieni-oliivitahna

200 grammaa ruskeita herkkusieniä
Noin puoli desiä kivettömiä kalamata-oliiveja
1 iso valkosipulinkynsi
Öljyä
Tomaattipyrettä
Soijakastiketta
Balsamicoa
Suolaa, mustapippuria

Putsaa sienet ja säästä itseltäsi aikaa viipaloimalla ne munanleikkurilla (tai viipaloi veitsellä).

Kuori valkosipulinkynsi ja silppua se.

Lorauta paistinpannulle öljyä ja paista sieniviipaleita muutama minuutti. Lisää pannulle myös valkosipuli ja jatka paistamista muutama minuutti lisää miedolla lämmöllä. Mausta seos ihan reippaalla kädellä suolalla ja mustapippurilla.

Siirrä sieni-valkosipuliseos astiaan, jossa voit soseuttaa ne. Lisää mukaan noin teelusikallinen tomaattipyrettä ja saman verran soijakastiketta. Lorauta sekaan myös vajaa ruokalusikallinen balsamicoa.

Soseuta seos mieleiseesi koostumukseen ja lusikoi tarjolle. Voit valuttaa päälle vielä hieman tryffeli- tai muuta mieluisaa öljyä.

Nauti tahna blinien (tai blinien muiden koostumusten eli vohveliblinien ja blinipannarin) tai vaikka hyvän rapean leivän päällä.

Tässä toteutuksena more is more eli kasasin blinilleni vähän kaikkea. Sieni-oliivitahna maastoutuu blinin paistopintaan blinin oikealla reunalla. Bliniviininä toimi Schloss Schönborn Rheingau Riesling.

tiistai 29. marraskuuta 2016

Salaatti marinoiduilla linsseillä

Ollaan taas siinä pisteessä, että perussalaattiin kaipaa kipeästi vaihtelua. Ruokaisuuttakin saisi olla, jotta salaatti varmasti myös täyttää vatsan. Sitä kun niin helposti jumiutuu siihen samaan "jotain vihreää, vähän paprikaa ja kurkkua, proteiiniksi kanaa ja ehkä jotain juustoa lisäksi" -settiin, joka sinänsä kyllä maistuu mutta alkaa väistämättä kyllästyttää.

Tässäkin salaatissa kyllä oli pohjana salaattia, tomaattia ja kurkkua mutta salaatti sai mukavasti ruokaisuutta marinoiduista linsseistä ja grillijuustosta.

Linssien keittely ei toki sekään kauaa vie, mutta tykkään pitää kaapissa arki-iltojen pelastajina käyttövalmiita linssejä, papuja ja kikherneitä. Säästyy niiden keittelyyn menevä aika ja vaiva. Yleensä työpäivien jälkeen sitä arvostaa nopeutta ruoanlaitossa.

Marinoitu linssisalaatti

1 tetra käyttövalmiita punaisia linssejä (230 grammaa)
1 punasipuli
1 valkosipulinkynsi
Noin 2-3 ruokalusikallista sitruunamehua
Noin 3 ruokalusikallista oliiviöljyä
Chilijauhetta
Curryjauhetta tai juustokuminaa
Mustapippuria
Suolaa
Puolikas puntti tuoretta persiljaa

Salaattia
Tuorekurkkua
Kirsikka- tai luumutomaatteja
Halloumia tai grillijuustoa

Ota linssit pakkauksestaan ja huuhdo kylmällä vedellä. Valuta.

Silppua pieneksi silpuksi punasipuli ja valkosipulinkynsi. Silppua myös persilja.

Sekoita linssien joukkoon sipulisilput ja persilja.

Lorota joukkoon oliiviöljy ja sitruunanmehu. Määrät ovat viitteellisiä eli oman fiiliksen mukaan sen verran, että linssit eivät ui liemessä mutta eivät myöskään näytä enää kuivilta.

Mausta chilijauheella, curryllä tai juustokuminalla sekä suolalla ja mustapippurilla. Sekoita ja maista, lisää tarpeen vaatiessa jotakin edellämainituista.

Laita linssit marinoitumaan jääkaappiin siksi aikaa kun valmistat loput salaatista.

Revi lautasille salaattia ja pilko päälle tuorekurkkua ja kirsikka- tai luumutomaatteja.

Paista pannulla rapea pinta halloumiin. Leikkaa juusto viipaleiksi.

Minä kokeilin halloumin halpisserkkua grillijuustoa mutta en vakuuttunut, joten seuraavalla kerralla ihan vaan sitä halloumia.

Nostele salaattipedille marinoituneita linssejä ja päällimmäiseksi juustoviipaleet.

Koristele tuoreella persiljalla.

Jogurttipohjainen kastike sopisi tämän salaatin kanssa erinomaisesti. Tällä kertaa meillä oli mutkat suoriksi -ratkaisuna kermaviilidippiä kastikkeena ja sekin toimi kyllä riittävän hyvin.

Marinoitu linssisalaatti oli niin hyvää, että tästä tulee varmastikin uusi suosikki arkisalaattien listalle. Linssejä olisi riittänyt kolmanteenkin annokseen mutta säilyvät kyllä jääkaapissa sen päivän tai pari mikäli kaikkea ei tule kerralla syötyä.

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Venäläinen illallinen helpoimman kautta

Pietarin reissun jälkimainingeissa himoitsimme edelleen venäläisen keittiön antimia ja kotiin roudattu venäläinen skumppakin huuteli meille jääkaapista.

Aikaa ja energiaa ei kuitenkaan ollut suurimittaiseen kokkaukseen, niinpä syntyi hyvin suoraviivainen ja mahdollisimman helpolla toteutettu venäläishenkinen ateria.

Suolakurkkua, smetanaa ja hunajaa alkupalaksi

1-2 suolakurkkua
Noin desilitra smetanaa
Hunajaa

Leikkaa suolakurkuista dipattavia tikkuja.

Aseta suolakurkkutikut pystyasentoon kuppiin tarjolle.

Lorota hunajaa pienempään kuppiin, esimerkiksi espressokuppi sopii mainiosti.

Laita myös smetanaa tarjolle omaan kuppiinsa.

Kyytipoikana siis Soprano-kuohuviiniä, joka oli venäläiseksi kuohuviiniksi mukavan kuiva ja hyvin suunmukainen. Lisäksi tarjolla oli Stolichnaya-vodkaa.

Villen pelmenit

Lihalientä (käytin fondia ja vettä)

Tarjoiluun smetanaa

Kiehauta kattilassa vettä ja lisää joukkoon fondi.

Keitä pelmeneitä lihaliemessä pakkauksen ohjeen mukaan tai kunnes pelmenit nousevat pintaan.

Tarjoile kulhosta keittoliemen ja ison smetanasilmän kera.


Pakastepelmenit ovat järjettömän helppoja valmistaa mutta kuitenkin erittäin maistuvia. Nämä Ville Haapasalo -versiot olivat ainakin oikein hyviä. Juomapolitiikka pysyi samana kuin alkupalojen kanssa.

Jälkiruoaksi syötiin lettuja kermavaahdon kera. Hillo puuttui. Jos olisi ollut vaikkapa vadelmahilloa, olisi sitä voinut jälkiruoan kanssa nauttia vaikka teensä seassa, se olisi sopinut Venäjä-teemaan mainiosti.

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Junalla ulkomaille eli miniloma Pietarissa

Allegro on nopea junayhteys Helsingistä Pietariin, Venäjälle. 3,5 tunnissa pääsee mukavasti junalla ulkomaille! Tänä syksynä ainakin lippuja on saanut VR:ltä varsin edukkaasti ja siksipä mekin innostuimme reissua itänaapuriin suunnittelemaan. Maksoimme junalipuista noin 88 euroa per nenä (meno torstai-iltapäivänä ja paluu sunnuntaina aamupäivällä). Alle kuudellakympillä olisi päässyt, jos olisi lähtenyt superaikaisin sunnuntaina tai venyttänyt lähtönsä maanantaille.

Itse olen käynyt Pietarissa kerran aiemmin, mutta siitä on jo melkein 10 vuotta aikaa. Olikin hauska lähteä katsomaan miten paljon paikka on muuttunut vai onko ollenkaan? Venäjälle matkailua hidastaa hieman pakollinen viisumi. Mutta täytyy sanoa, että tällä kertaa senkin hankkiminen sujui oikein mutkattomasti SoloVisan kautta. Helsingin päärautatieasemalla sijaitsevaan toimistoon vietiin viisumihakemus, passi, passikuva ja todistus matkavakuutuksen voimassaolosta matkan aikana. Viikon päästä viisumi oli noudettavissa - kustannus kertaviisumille 84 euroa.

Majoituimme erittäin sympaattisessa airbnb-kodissa loistavalla sijainnilla (Moika-joen varressa punaisen sillan välittömässä läheisyydessä, 90 euroa/3 yötä eli 45 euroa per nenä).

Yksiömme sijaitsi vanhassa talossa sisäpihalla, joten kadulta ei meteliä asuntoon kuulunut ja vaikka talo ja asunto olivat vähän nukkavieruja niin me viihdyimme hyvin, sillä asunto oli kodikas ja siellä oli kaikki mitä viikonloppureissulla tarvitsimme. Jääkaappia ei tosin ollut, mutta vanhojen ikkunoiden välissä tarpeen vaatiessa sai viilennettyä esimerkiksi pullon venäläistä sampanjaa.

Torstai-iltana perille päästyämme ja asetuttuamme kodiksi majapaikassamme lähdimme etsimään ruokaa. Olimme jo saapuessamme huomanneet, että majapaikan kanssa samassa talossa sijaitsee pub nimeltä Oldham. Ehkä brittityylinen pubi ei nyt ihan ehdointa Venäjää ole, mutta nälkä ja helppous veivät siihen hätään voiton.

Oldhamin burgereista ei välttämättä jäänyt jälkipolville paljoa kerrottavaa, mutta ranskalaiset olivat maukkaita ja juomavalikoima oli mukavan laaja. Ruplan kurssi suhteessa euroon on tällä hetkellä ihan suotuisa, joten syöminen tuntui varsin siedettävän hintaiselta.

Ruoan päälle kävimme pienellä kävelyllä lähiympäristössä ja sattumalta osuimme paikalle, kun Iisakinkirkkoa väritti multimediataideteos - myöhemmin kävi ilmi, että juuri tuona viikonloppuna oli jonkinlainen valofestivaali ja koko viikonlopun nurkillamme pyöri runsaasti väkeä näiden teosten vuoksi.

Perjantai paljastui pyhäpäiväksi, joten shoppailuajatukset heitimme mielestämme (toki kaupat olisivat voineet olla auki, mutta ei voinut tietää!) ja suuntasimme haahuilemaan kaupungille. Kirkko veren päällä on yksi hienoimmista rakennuksista, joita olen koskaan nähnyt. Reissukumppani tiivisti kirkon olemuksen sanaan tetris.

Erikoiselta kuulostava nimi johtuu siitä, että tsaari Aleksanteri II haavoittui paikalla pommi-iskussa ja kuoli saamiinsa vammoihin. Kirkko on siis rakennettu veren päälle.

Kirkolta jatkoimme matkaamme kohti venäläisen taiteen museota. Reissukaveri halusi nähdä muun muassa Repinin maalauksia, joten sillä perusteella päätimme kaupungin runsaasta kuvataidetarjonnasta päätyä juuri tähän museoon. Vapaapäivä näkyi, sillä museoon joutui vallan jonottamaan! Kylmä meinasi tulla, mutta onneksi museoon päästyämme vilu hiljalleen hälveni jäsenistä.

Museossa riittää nähtävää ja osa maalauksista on hämmentävän suuria. Museo onkin maailman laajin venäläisen taiteen museo.

Museon päärakennus itsessäänkin on jo nähtävyys kaikessa prameudessaan. Museon päärakennus on empire-tyylinen palatsi, joka on ollut ennen suurruhtinas Mihail Pavlovitšin yksityisasunto.


Museovisiitin jälkeen olikin jo nälkä, joten suuntasimme tuttavani suosittelemaan georgialaiseen ravintolaan syömään. Cat Restaurant oli perjantai-iltapäivänä puolityhjä, mutta palvelu oli siitä huolimatta todella hidasta. Ruoka oli onneksi kuitenkin hyvää, etenkin alkupalaksi tilaamamme hatsapurit maistuivat!

Reissutoveri tilasi pääruoaksi borssikeittoa, joka tarjoiltiin laardileipien ja vodka-shotin kanssa.

Omalta osalta ei mennyt ihan putkeen - tilasin kurpitsakeittoa, mutta sain tämän vihreän keiton, joka ei ollut kurpitsaa nähnytkään. Palvelun hitauden vuoksi en jaksanut alkaa vaihtamaan annosta vaan pistelin poskeeni ilmeisesti jonkinlaista pinaattikeittoa lautasellisen.

Sää Pietarissa oli marraskuun alussa talvinen. Lunta sateli jokaisena päivänä ja lämpötila pysytteli joitakin asteita pakkasen puolella. Suoalueelle rakennetussa kaupungissa on talvella hyvin koleaa, joten kannattaa varustautua sen mukaisesti. Kaupunki on kyllä todella kaunis! Ylläoleva kuva on otettu punaiselta sillalta asuntomme läheltä.

Illalla piipahdimme vielä drinkeillä jazzbaari The Hatissa. Livemusaakin olisi ollut tarjolla myöhemmin illalla mutta emme jaksaneet jäädä niin myöhään. Hatissa on erityisen runsas viskitarjonta, mutta minäkin sain nenäni eteen erinomaisen cocktailin vastattuani baarimikolle pariin kysymykseen.

Lauantaina suuntasimme aamupalalle Cafe 22:n, joka tuli vastaan lähdettyämme haahuilemaan majapaikastamme. Mukavan hipsterihenkinen kahvila muistutti sisustukseltaan samaa trendiä, joka Suomessakin on monin paikoin ollut vallalla - kierrätyskalusteita ja rento, kodinomainen tunnelma.

Iltaisin kahvilassa olisi päässyt kuulemaan dj:n soitantaa ja ruokalistalla oli aamiaisjuttujen ja kahvituotteiden lisäksi myös ruokaisampia annoksia.

Google Translaten kameran kautta toimiva kääntöohjelma auttoi reissussa hurjasti! Niissä paikoissa, joissa menu oli pelkästään venäjäksi, saattoi translaten avulla päästä jokseenkin jyvälle tarjonnasta. Suosittelen!

Cafe 22:n kahvit olivat erinomaisia ja jogurtti granolalla samoin.

Minulla oli jogurttia tuhdimpi nälkä, joten tilasin lämpimän annoksen, jossa oli runsaasti paistettuja sieniä maustettuna tuoreella chilillä ja yrteillä, keitetty kananmuna ja pari palaa lämmintä, tuoretta leipää.

Aamun pakollisen kahviannoksemme jälkeen jatkoimme matkaa kohti Taigaa. Olin bongannut Like a local -guiden design-osiosta suosituksen luovasta keskittymästä nimeltä Taiga. Paikalliset design-jutut kiinnostavat aina ja tämä oli melko keskustassa toisin kuin monet muut löytämäni kiinnostavat paikat Pietarissa.

Ihan helppoa ei ollut löytää oikeaan paikkaan, sillä varsinaisen osoitteen kohdilla oli kyllä ovi, jossa oli pieni Taiga-tarra, mutta ovi oli lukossa. Kiersimme sivukadulle ja menimme sisäpihalle, johon ei ollut kylläkään mitään kylttiä, mutta kokeilimme onneamme. Rapussa oli erilaisia työtiloja ja yhden oven takaa löysimme ensimmäisen pienen design-kaupan, josta olisi ollut tosi hienoja lamppuja mutta niiden kuljettaminen ei houkutellut, joten päädyimme ostamaan vain jääkaappimagneetin ja yhden sisustuspostikortin.

Saimme kaupan myyjältä tosin vinkin paikallisesta kansankahvilasta 5 minuutin kävelymatkan päässä, josta saisi pilkkahintaan venäläisiä tomusokeripäällysteisiä munkkeja.

Piipahdimme kuitenkin vielä toiseen rappukäytävään, josta löysimme toisen design-kaupan. Täältä saldoksi jäi 3D-printatut korvakorut.

Seuraavaksi suuntasimme siis munkkien perässä Pyshkiin. Design-kaupan myyjä oli varoitellut, että paikassa on aina jonoa mutta että se kulkee verrattain nopeasti joten jonottamaan kannattaa jäädä. Jonotimme paikallisten kanssa ja totesimme, että tiskin takana häärivät mummoiässä olevat venäläiset naiset, joiden kielitaito ei mahtaisi olla englannin suuntaan yhtään sen parempi kuin meidän venäjämme. Onneksi elekielellä onnistui munkkien ja maitokahvin tilaaminen vallan mainiosti!

Paikalliset ostivat munkkeja kasapäin. Me tyydyimme kolmeen per nenä ja kupillisiin kahvia. Kahvi oli tosiaan lantrattu valmiiksi isoon säiliöön maidon kanssa ja oli makeaa - lapsetkin joivat tätä samaa tahtia kuin aikuiset. Meidän makuumme kahvi oli vähän turhan makeaa, mutta munkit maistuivat!

Pietarin metroasemat ovat jotain aivan muuta kuin mihin on tottunut muualla maailmassa. Junassa luin asiakaslehdestä suositeltuja asemia, jotka ainakin kannattaisi käydä katsomassa. Suurin osa listan asemista on punaisella linjalla, joten niiden bongailu käy helposti ajelemalla samalla linjalla ja hyppäämällä vain pois eri asemilla.

Äkkiseltään esimerkiksi tämän kuvan paikasta ei ajattelisi sen olevan metrolaiturikäytävän pääty.

Prameat kattokruunut hoitavat valaistusta metrotunnelissa aseman kohdalla. Melko hämmentävää.

Venäjällä kuuluu tuhota paitsi vodkaa, myös paikallista kuohujuomaa, jota sampanskojeksi kutsutaan. Lähikauppamme hyllystä löytyi varmaan kahdeksaa eri laatua. Pullon aukaiseminen ei sitten ollutkaan ihan niin yksinkertaista, vaan vähän kuivahtamaan päässeen korkin avaamiseksi vaadittiin hieman työkaluja.

Halusimme lauantai-iltana illastaa venäläisen keittiön antimia. Bongasimme Chekhov-nimisen ravintolan, joka kuulosti juuri tarpeisiimme sopivalta. Hyppäsimme Uberiin ja hetken kuluttua olimmekin jo pöydässä kuuntelemassa pianistin soittoa ja ihastelemassa pitsisiä liinoja pöydässämme.

Tilasimme alkuun jaettavaksi lihapelmeneitä ja kirsikkatäytteisiä varenikeja marjakastikkeella sekä pullon venäläistä kuohuvaa. Hymistelimme tyytyväisinä, sillä molemmat alkuruovalinnat olivat todella herkullisia ja sampanskoje laadukasta ja tasapainoista. Ihastelin kuplia lasissani, tämä oli hyvin ranskalaisen kaimansa veroista!

Pääruoka ei ihan vakuuttanut samalla tasolla kuin alkuruoat. Oma Kievin kanani oli kuivakkaa ja lisukkeena tarjoiltu salaatti mitäänsanomatonta. Reissukaverin jauhelihapitoinen annos perunaviipaleineen ei sekään ollut mikään kulinarismin riemuvoitto.

Vodka sen sijaan maistui ihan niin hyvälle kuin sen pitikin. En kovin usein juo raakaa viinaa, mutta Venäjällä sekin vähän niin kuin kuuluu asiaan! Mistähän saisi tuollaisia jalallisia snapsilaseja, tekisi mieli hankkia kotiinkin.

Illallinen (kaksi alkuruokaa, kaksi pääruokaa, pullo samppista ja kaksi vodka-snapsia) maksoi yhteensä noin 54 euroa, joten ei todellakaan voi valittaa hintatasosta.

Sunnuntaina olisimme halunneet mennä uudestaan Cafe 22:n aamiaiselle, mutta se ei ollut auki ja seuraava vastaan tullut paikka oli Starbucks. Pumpkin spice latteni maistui oudolle ja nimi mukissa huvitti. En toki osaa kyrillisiä aakkosia mutta näin länsimaalaisittain luettuna Bupsu kuulostaa hauskalta.

Reissun viimeinen ihmetyksen aihe oli rautatieasemalta juoma- ja välipala-automaattien läheisyydestä löytynyt piilolinssiautomaatti. Hämmentävää.

Kaikkiaan junamatkailu Venäjälle sujui erittäin kivuttomasti. Rajatarkastukset hoidetaan liikkuvassa junassa (tämä oli muuttunut sitten viime käynnin, jolloin juna seisoi rajalla tarkastusten ajan!) ja homma toimi oikein sujuvasti. Junassa jaetaan täytettäväksi menomatkalla maahantulolomakkeet ja muutoin kaikki tuntuu löytyvän koneelta - passit luetaan sähköisesti ja tarkastukset kävivät nopeasti eivätkä rajamuodollisuuksia hoitaneet viranomaiset olleet kovinkaan pelottavia (toisin kuin kymmenen vuotta sitten!).Valuuttaa voi halutessaan vaihtaa junassa ja vaihdoimmekin takaisin tullessa loput ruplamme takaisin euroihin. Säästyipähän reissulta Forexiin.

Englannin kielitaito tuntui hieman kohonneen kymmenessä vuodessa tai sitten oma epämukavuuden sietotasoni on vain noussut kommunikaationkin suhteen. Kielimuuri ei tuntunut kuitenkaan enää niin ylitsepääsemättömältä kuin edelliskerralla.

Metrossa oli helpompaa kulkea, kun metrokartoissa ja kylteissä oli tiedot myös latinalaisilla aakkosilla kyrillisten lisäksi. Viime kerralla piti keksiä muistisääntöjä siitä, miltä mikäkin asema näyttää kun ei aakkosia osannut lukea. Myös jonkin verran englanninkielisiä kylttejä oli asemilla.

Muuta liikkumista helpottaa vähän joka maailman kolkassa nykyään Uber. Käytimme muutamaan otteeseen ja ei mitään moittimista.

Kansainvälisten ketjujen määrä luonnollisestikin oli lisääntynyt mutta niiden lisäksi kahvilakulttuuri tuntui tulleen jäädäkseen myös Pietariin. Kiinnostavia, kivannäköisiä kahviloita oli katukuvassa runsaasti.

Summa summarum: Pietariin on edullista ja helppoa matkustaa. Lentopelkoisen vaihtoehto, jos laivalla matkustaminen Ruotsiin ja Viroon alkaa kyllästyttää! Kaupunki on arkkitehtonisesti mielettömän upea, pelkästään kaupungilla kuljeskeluun voisi käyttää määräämättömästi aikaa. Hyvää ruokaa on tarjolla runsaasti ja kulttuuria vielä enemmän.

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Helppo ja herkullinen keitto hokkaidokurpitsasta

Syksy on kurpitsa-aikaa. Kaupoista löytyy nykyään eri muotoisia ja värisiä kurpitsoita joka tarpeeseen. Olen syönyt erinomaisia kurpitsaruokia muiden laittamana mutta harvoin olen itse kotiuttanut kurpitsaa kaupasta. Lähinnä siksi, että useimmiten kurpitsat ovat olleet niin valtavia kooltaan, että yhden hengen taloudessa osa menisi melkein väistämättä haaskioon.

Tällä viikolla nappasin kuitenkin kauppareissulla mukaani sopivan pienen hokkaidokurpitsan, joka houkutteli ihanalla oranssilla värillään ja sympaattisella pyöreydellään. Ja oli kooltaan yhteen ruokaan menevän kokoinenkin!

Arvoin vielä eilen aamupäivästä mitä tekisin. Risottoa vai keittoa? Surffailin silmäilemässä eri reseptejä. Sitten löysin parikin eri ohjetta, joissa kerrottiin, että hokkaidokurpitsan voi laittaa sosekeittoon kuorineen! Helppous, tuo perisyntini kokkauksessa. Etenin pitkälti Elämisen sietämätön keveys -blogin ohjeella.

Kurpitsasosekeitto hokkaidokurpitsasta

1 pienehkö hokkaidokurpitsa (noin 500 grammaa kurpitsaa kun siemenet ja rihmasto on poistettu)
1 iso keltasipuli
1 valkosipulinkynsi
5 desilitraa kasvislientä (nesteen määrä suhteutettuna kurpitsan määrään ja keiton haluttuun paksuuteen!)
2 desilitraa kuohukermaa
Öljyä
Suolaa
Valkopippuria
Kuivattua chiliä

Aloita pesemällä kurpitsa, sillä se käytetään kuorineen.

Lohko kurpitsa muutamaan osaan ja poista siemet sekä rihmasto. Poista myös kurpitsan kanta ja mahdolliset huonot kohdat kuoresta. Leikkaa reiluiksi kuutioiksi.

Kuori ja silppua sipuli ja valkosipulinkynsi. Ei tarvitse olla pientä ja sievää silppua, koska keitto soseutetaan kuitenkin.

Tee valmiiksi kasvisliemi odottamaan (itse oikaisin ja laitoin keittoon erikseen kasvisliemikuution ja kuumaa vettä).

Lorauta kattilan pohjalle pari ruokalusikallista öljyä ja kuullota sipulisilppua hetki.

Lisää joukkoon kurpitsan palaset ja kuullota kolmisen minuuttia.

Lisää kasvisliemi ja kerma, kiehauta.

Jätä keitto kannen alle miedolle lämmölle hautumaan noin 15 minuutiksi tai kunnes kurpitsa on pehmennyt.

Soseuta keitto joko sauvasekoittimella tai blenderissä. Voit halutessasi siivilöidä keiton takaisin kattilaan mikäli haluat koostumuksesta tosi sileää.

Mausta suolalla, valkopippurilla ja kuivatulla chilillä. Sekoita ja kuumenna.

Tällä kurpitsan ja nesteen suhteella keitosta tuli aika ohutta. Jos pidät paksusta sosekeitosta kannattaa käyttää joko enemmän kurpitsaa tai vähemmän nestettä!


Sosekeittoon on mukava saada erilaista suutuntumaa lisäämällä tarjoiluvaiheessa lautaselle jotakin puruvastetta tarjoavaa. Kaapista löytyi pussillinen paahdetuja maapähkinöitä, joten rouhin niitä lautaselleni. Lisäksi lirautin päälle rosmariinilla maustettua oliiviöljyä. Molempien maut sopivat tähän kurpitsakeittoon loistavasti.

Nautin keittoa lounaaksi mutta se toimisi varmasti erinomaisesti myös useamman ruokalajin aterialla alkupalana.

Kaikkiaan erittäin helppo resepti toteuttaa ja maku oli mahtava. Epäilemättä maku olisi jäänyt valjummaksi mikäli kurpitsaa ei olisi käytetty kuorineen. Suosittelen ehdottomasti ja teen varmasti itsekin uudelleen.

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Lauantaibrunssi

Ystävälleni pidettiin babyshowerit loppuvuodesta. Siellä tuli annettua lupaus, että kunhan bebe on tällä puolella mahaa, niin tarjoan äipälle brunssin. Omaksi valinnaksi jäi, haluaako vauvatonta aikaa vai tulla jälkikasvun kanssa paikalle, mutta muuta ei tarvitse tehdä, kuin tulla paikalle.

Saimme sovittua eilisen lauantain brunssille ajankohdaksi ja kutsuimme mukaan yhden toisenkin ystävän samasta tuttavapiiristä. Hän sai osallistua tarjoiluihinkin sen verran, että tilasin pöytään tuotavaksi croissantteja, juustoja ja mehua.

Ihan paras tapa aloittaa viikonloppuaamu höpöttelemällä rauhassa hyvässä seurassa ja natustellen samalla herkkuja. Käytiin läpi kaikkien kuulumiset ja meikäläinen piti valokuvakimaran näyttäen reissukuvia kesän Kaakkois-Aasian matkalta.

Olin aiemmin saanut iltapalakerhon (=arki-iltaisin nyyttäriperiaatteella ruoan äärelle kokoontuva ystäväporukka) tapaamisessa tosi hyviä flatbreadeja, ja kyselinkin niiden reseptin perään, kun halusin tehdä jotain leipää brunssille. Flatbreadien resepti täältä. Tein reseptin tuplana, joten siitä syntyi 8 flatbreadia.

Flatbreadit
(8 kappaletta)

9,5 desilitraa vehnäjauhoja
1 teelusikallinen suolaa
3,7 desilitraa maitoa
100 grammaa voita

(Oliivi)öljyä paistamiseen

Laita maito ja voi joko kattilaan tai kulhoon riippuen siitä, kuumennatko seoksen hellalla vai mikrossa. Lämmitä, kunnes voi on sulanut.

Sekoita voi-maitoseokseen jauhot ja suola.

Jauhota työtaso ja vaivaa taikinaa muutama minuutti.

Kääri taikina kelmuun ja anna oleutua huoneenlämmössä 30 minuuttia. Voit myös laittaa taikinan jääkaappiin odottamaan, jos teet sen valmiiksi edellisenä päivänä.

Jaa taikina kahdeksaan osaan. Pyöritä kustakin osasta pallo.

Jauhota työtaso. Kaulitse kustakin taikinapallosta ohuehko pyöreä leipänen (0,3 sentin paksuinen, jos haluat olla tarkka).

Voit myös tehdä leivät tähän asti valmiiksi edellisenä päivänä, ja säilyttää ne jääkaapissa, mutta tällöin kannattaa laittaa leipien väliin vaikka leivinpaperia, etteivät tarraudu kiinni toisiinsa.

Kuumenna paistinpannulla liraus öljyä. Paista keskilämmöllä leipä kerrallaan pannulla noin 1-1,5 minuuttia per puoli. Painele lastalla, jos leivät meinaavat pullistua paistettaessa. Leivät ovat valmiita, kun niissä on kullanruskeita pilkkuja paistopinnalla.

Kääri leivät keittiöliinaan odottamaan tarjoilua.

Flatbreadeja voi syödä minkä tahansa tahnan ja möhnän kanssa, tortillojen tapaan täytettynä, intialaisen ruoan lisukkeena. Vaihtoehtoja riittää!

Minulla oli leipien kanssa tarjolla hummusta ja tonnikala-avokadotahnaa. Molemmat äärimmäisen simppeleitä tehdä.

Avokado-tonnikalatahna

1 purkki tonnikalaa öljyssä
2 isoa tai 3-4 pientä kypsää avokadoa
2-3 ruokalusikallista majoneesia
Loraus sitruuna- tai limemehua
Mustapippuria

Halkaise avokadot, poista kivi. Kaavi avokadon sisukset kulhoon. Itse "ruudutan" avokadon: vetelen siis veitsellä pystyyn ja vaakaan niin että avokaado kuutioituu ja pullautan sitten kuoren nurinpäin, jolloin saan avokadon ulos kuorestaan pienä kuutioina.

Muussaa avokadot kulhossa haarukalla.

Lisää avokadojen sekaan pari-kolme ruokalusikallista majoneesia ja lorauta sekaan sitruunan tai limen mehua. Sekoita.

Valuta tonnikalapurkista öljy pois ja kaavi tonnikala avokadojen kanssa kulhoon. Sekoita.

Mausta vielä mustapippurilla ja sekoita.



Avokado-tonnikalatahna toimii erinomaisesti myös ruisnachojen kanssa ja uuniperunoiden täytteenä.

Brunssilla oli tarjolla edellämainittujen lisäksi myös couscous-salaattia fetalla ja makeana osuutena valkosuklaa-jogurttimoussea, jonka päälle paistelin omenakuutoita voissa ja sokerissa. Juomana kahvia vastajauhetuista pavuista ja appelsiinimehua.

Ja tänään saikin aloittaa aamunsa eilisen rääppiäisillä eli oikeastaan sain kaksi brunssia yhden vaivalla!