perjantai 12. toukokuuta 2017

Kymmenen vuoden tilannekatsaus

En itse tunne Rimpuilevaa Mammaa, jonka aikaansaannos #profiilikuvahaaste on, mutta koska olen törmännyt tähän nyt joka puolella, niin ajattelin itsekin tässä sairauslomani ajankuluksi osallistua. Innoittajina toimivat muun muassa Hannan ja Anun omat kuvapostaukset!

Selatessa FB:n profiilikuvakansiota läpi tuli kyllä muisteltua aika montaa juttua ja todettua, että kymmenessä vuodessa ihmisen elämään ehtii mahtua kaikenlaista.


Vuonna 2007, joka taisi olla Facebookiin kirjautumisvuotenikin, profiilikuvana oli tämä. Kuva on otettu Pietarissa bliniravintolassa. Teimme tuttavuutta venäläisen sampanskojen kanssa ja viihdytimme itseämme Sankarimatkailijan Pietari -opuksella. Matkaseurana oli opiskeluajoilta tuttu toveri ja reissu kesti pitkän viikonlopun verran. Menikin melkein 10 vuotta, että matkustin seuraavan kerran Pietariin (siitä postaus täällä) ja oli Pietarikin ehtinyt muuttua siinä ajassa kovasti, kuten minäkin.

Vuodet eivät tosiaan ole veljiä tai siskoja keskenään. Joiltain vuosilta valinnanvaraa olisi ollut vaikka kuinka, ja yksi niistä vuosista oli 2008. Olin ilmeisesti päässyt FB:n makuun ja innokkaasti vaihtelin myös profiilikuvaani. Merkityksellisimmäksi niistä nousi kuitenkin tämä maisterijuhlissa kesällä 2008 räpsäisty otos, jossa ilo on ainakin täysin aitoa ja myös ansaittua. Gradu nimittäin roikkui työelämän viedessä minua mukanaan jo aiemmin, mutta 2008 väänsin sen väkisin kasaan viime hetkillä ennen tutkintouudistusta.

Tähän kuvaan oli joku kommentoinut että ihan kuin jostain ruokaympyrämainoksesta. Noh, onhan siinä ainakin lihan ja kasvisten suhde oikeansuuntainen. Olimme tässä kaveriporukalla mökkireissulla ja tähän aikaan olin jo se, joka suunnitteli aina viikonloppureissujen ruoat ja myös pääosin toteutti ne, kustannuksiin sentään osallistuivat kaikki. Lautasella näyttäisi olevan pihvin lisäksi uunijuureksia ja vihersalaattia. Vuokramökkien keittiövarustus ei usein päätä huimaa, joten yksinkertaisuus on turvallista!

Vuosi 2010 oli täynnä juhlahumua - se näkyi myös profiilikuvavalinnoissa. Vuoteen mahtui viidet häät (ja yhdet hautajaiset). Ja useammat polttarit myös. Tämä otos, jonka kuvankäsittelystä vastasi eräs opiskeluaikojeni ystävistä, on otettu omissa polttareissani, kun olivat tällänneet minut iltarientokuntoon saunomisen jälkeen. Ystävät tietävät, että minun on vaikea heittäytyä vastaanottajan rooliin, ja että haluaisin itse touhottaa aina mukana kaikessa. Tätä estääkseen he liimasivat minulle todella pitkät tekokynnet, jotta en voisi tehdä kamalasti mitään. En muista, onko tämän illan jälkeen kukaan pukenut minulle sukkahousut ja kiinnittänyt kenkieni solkia puolestani, että tulipahan ainakin kerran elämässä sekin koettua aikuisiällä!

2011 kesällä täytin 30 ja järjestin 80-luvun teemabileet sen kunniaksi. Teema ei koskenut vain omaa ja vieraiden asuja, vaan ulottui myös ruokaan ja musiikkiin. Kaikessa pyrittiin olemaan kasarin hengessä. Menusta löytyykin oma postauksena myös blogista.

Profiilikuvat ovat pääosin joko kesäisiä tai sitten sisätiloissa otettuja ja enemmän kasvo- kuin kokovartalo-otoksia. Tässä poikkeus sääntöön, ulkona talviaikaan otettu kokovartalokuva. Kuva otettiin 2012 erästä verkossa julkaistua juttua varten, jossa kerroin astmastani. Juttuun päädyin viestintätoimistossa töissä olevan kaverini kautta ja kuvan vapaaseen käyttöön on saatu aikoinaan lupa.

Tämän 2013 vuoden profiilikuvan kuvatekstinä on "kaislikossa suhisee". Joskus yritän olla hauska, ja useimmiten en onnistu. Mutta reissu, jolla kuva on otettu, oli kylläkin ihan onnistunut. Olin talvilomalla siskon perheen kanssa Alicanten seudulla ja siskoni on ottanut kuvan Torreviejassa lenkkeillessämme.

2014 oli vuosi jolloin elämäni isot muutokset lähtivät vyörymään. Muutin Helsinkiin työn perässä ja se laukaisi sarjan muitakin elämänmuutoksia. Asuin aluksi Etu-Töölössä 16,5 neliön yksiössä, jossa minulla oli parvisänky, mutta ei uunia tai pyykinpesumahdollisuutta. Kuva on vahinkolaukaus kuvaussessiosta, jossa ystäväni Anna (Hellun hellalla) otti minusta kuvia taaskin yhteen verkkolehtijuttuun, johon minua taas haastateltiin uuteen työhöni sidoksissa olleen luottamustehtävän vuoksi. Luottamustehtävätittelini oli sihteeri ja siitä johtuen tässä pyrittiin leikkimään sihteerilookilla. Kyllähän te tiedätte ne kaikki vitsit sihteeriopiston tytöistä ja niin edelleen.

2015 olin luvannut lähteä tuttavani Saran seuraksi seikkailulle Kruunuvuoren hylätyille huviloille. Oli jännittävää ja alkusyksyn lämpimänä päivänä saimme otettua myös hienoja valokuvia. Vaikka en välttämättä osaa poseerata kovinkaan mallikkaasti, en kyllä kieltäydy juuri koskaan, jos valokuvaustaitoiset mukavat ihmiset kysyvät vapaaehtoiseksi mallikseen.

2016 oli elämäni reissuvuosi ja sitä myöden myös monenlaista kuvamateriaalia olisi ollut tyrkyllä. Valintakelpoisia profiilikuviakin olisi ollut vaikka kuinka monta, mutta valitsin kuitenkin tämän. Olin viime kesänä 2 kuukautta reissaamassa Kaakkois-Aasiassa ja kuva on reissun viimeisiltä päiviltä, kun olimme jo palanneet Bangkokiin, josta lento kotiin lähti elokuun puolivälin tienoilla. Vierailimme Bangkokissa vähän syrjemmällä kaupungissa olevassa BatCat-museossa, joka oli täynnä kaikenlaista leffa- ja sarjakamaa. Pää alaspäin roikkuvaa hämistä piti tietty mennä pussaamaan ja leikkiä olevansa tässä legendaarisessa leffakohtauksessa:



Ja tässä sitä ollaan nyt! Edellinen profiilikuvani oli otettu joulun aikaan ja se oli minulla käytössä koko alkuvuoden. Tämä otos on siis ihan tuoretta matskua - Oulun ystäviä oli kylässä vappuviikonloppuna ja eräs heistä räpsäisi tämän kuvan, kun olin kaatamassa laseihin mansikkamargaritoja. Niin että moni asia voi muuttua, mutta se ei, että ruoka ja juoma on aina parasta nautittuna hyvässä seurassa!

maanantai 8. toukokuuta 2017

Jazzia ja jäätelötasting juhlavuoden kevätbrunssilla

Eilen sunnuntaina pääsin pitkästä aikaa istumaan samaan pöytään aina yhtä hulvattomien oululaisten ruokabloggaajien kanssa. Suomi 100 -teemabrunssille puitteet tarjosivat Makuja kotoa -blogin Heidi ja puolisonsa. Kotinsa oli kaunis ja brunssin taustalle sopi levysoittimessa pyörinyt kotimainen jazz-musiikki.

Ruokaa ja juomaa oli jälleen kerran vähintäänkin tarpeeksi - en edes muista, montako kertaa santsasin. Makean kierroksen jälkeen piti tasapainottaa aina suolaisella, aina siihen asti, että napa ei enää vetänyt yhtään murua enempää.

Aluksi nostimme mustikkasiirapilla maustetut kuohuviinimaljat keväälle (joka juuri nyt taas tuntuu aika kaukaiselta ajatukselta kylmän tuulen ja ajoittaisten lumihiutaleiden leijjaillessa ikkunan ulkopuolella) ja loistavalle seuralle. Hannele ehtikin nimetä oman brunssipostauksensa viimeisimmän lentävän lauseen mukaan - Ruoka on aina hyvää, ja seuraankin tottuu.

Tarjottavissa sekoittuivat mukavasti eri aikakausien suosikit ja ruoat nostivat esiin monenlaisia makumuistoja ihan lapsuudesta saakka. 70-luvun henkeen tehty sipulipiiras oli muhevaa ja nykysuomalaista ruokaa edustivat makoisat nyhtökaura sliderit. Myös suomalaiset juustot pääsivät loistamaan, niin salaatin kanssa kuin ihan siltäänkin nautittuina.

Oma kontribuutioni oli suoraan lapsuudesta. Resepti Rakkauden torttuna meillä tunnettuun leivonnaiseen kulkeutui kotiimme siskon 80-luvun kokkikerhoharrastuksen myötä. Blogiin olen reseptin kirjoitellut vuonna 2009.

Ei suomalaisia juhlia ilman voileipäkakkua! Tämä versio oli paitsi tavattoman kaunis, myös herkullinen. Piti santsata - pariinkin otteeseen.

Mummolan vohvelit olivat rapeita ja lisämakeutta lorotettiin vaahterasiirappipullosta. Tuoreiden marjojen lisäksi mustikkaa oli tarjolla kahdessa erissä mustikkakukossa - aika suomalainen juttu sekin.

Eikä blogitapaamista ilman sokkotestiä! Tällä kertaa Kotiharmi Kokkeillaan -blogista piti Hannelen avustamana meille jäätelötastingin, jossa maistoimme kolmea eriä vaniljajäätelöä sekä kolmea makujäätelöä ja pisteytimme ne Pastanjauhannan laatimaan hienoon Sheets-taulukkoon. Arvioimme asteikolla 1-5 jätskien ulkonäköä, koostumusta, makua, tuoksua ja lisäksi käytimme vielä jo aiemmista blogitesteistä tutuksi tullutta muumimukimittaria - eli montako muumimukillista tuotetta menisi alas.

Vaniljajäätelöistä testissä olivat Jymyn, Suomen jäätelön ja Kolmen kaverin versiot. Makujäätelöissä oli yllättävän vaikea hahmottaa, mistä mausta edes on kyse, kun ei tiennyt mitä odottaa. Makuina puolestaan olivat Suomen jäätelön kuusijäätelö sekä Jymyn raparperi- ja mustikkajäätelöt.

Etäoululaisena olen iloinen aina kun tarjoutuu mahdollisuus tavata näitä tyyppejä ruoan parissa. Kiitos siis vielä loistavasta sunnuntaista Makuja kotoa, Kokkeillaan, Pastanjauhajat,  Muista syödä välillä, Kärähtäneet (vai oliko se sittenkin karahtaneet :D), Kokit ja Potit ja Aina nälkä -poppoo. Ootte parhaita!

lauantai 7. tammikuuta 2017

Pataruokaa pakkassäähän

Helsingissäkin on tällä viikolla ollut kylmä. Ihan oikeasti tosi kylmä! Käytössä on olleet paksuimmat talvisaappaat, villasukat, toppahousut, paksuin toppatakki ja muut varusteet. Töölöläisessä kerrostalossa ikkunoista vetää vaikka tiivisteet uusittiinkin juuri joulun alla. Ikkunalaudalla oli eilen +12. Jotenkin kaipasin lisää lämpöä.

Kylmä ruoka ei maistu kylmällä säällä (paitsi joskus silti jäätelö). Vaihtoehtoina eiliselle loppiaispäivän ruoalle olivat siis jokin oikein lämmittävä keitto tai uunissa kypsyteltävä ruoka. Asunnon lämpötilan huomioiden ajattelin uuniruoan olevan paras vaihtoehto. Reseptejä etsiskellessäni törmäsin tähän klassikkoon, josta sitten tein käsillä olleiden ainesten mukaisen version.

Sitruunaista kanaa sinappi-kermakastikkeessa

3-4 kanan/broilerin koipi-reittä (tai luullista rintaa)
1 sitruuna
1 iso punasipuli
Sinappia (Dijon paras, muutkin käy)
2-3 desilitraa (ruoka)kermaa
Hunajaa
Suolaa
Mustapippuria
Valkosipulimaustetta/rouhetta

Lämmitä uuni 200 asteeseen.

Ota esiin uunipata tai -vuoka. Kannellinen on hyvä, mutta voit käyttää myös foliota kantena, mikäli kannellista vuokaa ei ole käsillä.

Mikäli jouduit ostamaan marinoitua kanaa, kuten itselleni eilen lähikaupan valikoiman äärellä pääsi käymään, huuhtele kaupan marinadi kanan pinnasta enimmäkseen pois.

Pese sitruuna. Leikkaa sitruunasta yksi viipale per kanankoipi/rinta.

Leikkaa kanan nahkaan viilto, jonne saat tungettua sitruunaviipaleen. Jos ei ole nahkaa, leikkaa suoraan lihaan pieni tasku. Laita kanat uunivuokaan ja aseta sitruunaviipaleet paikoilleen.

Purista siitä osasta sitruunaa, joka jäi viipaleiden leikkaamisesta yli, mehut kananpalojen päälle.

Suolaa ja pippuroi hyvin kananpalasten molemmat puolet.

Sivele kanojen pintaan hieman sinappia. Dijonissa on paras maku, mutta itselläni oli tällä kertaa vain jotain ihan perusturunsinappia.

Kuori punasipuli. Leikkaa sipulista renkaita ja asettele ne uunivuokaan kanojen ympärille.

Sekoita kulhossa keskenään kerma (2 dl riittää, jos kuitenkin haluat enemmän kastiketta, niin laita 3), pari ruokalusikallista sinappia sekä noin ruokalusikallinen hunajaa. Mausta kastike mustapippurilla ja valkosipulijauheella tai -rouheella. Lisää suolaa halutessasi.

Kaada kermakastike kanojen ympärille uunivuokaan.

Paista puoli tuntia ilman kantta ja lisää sitten kansi vuoan päälle. Koipireisissä menee se tunti, jopa reilu, rintapalasissa vähemmän (40-45 minuuttia riittää). Paistoajat ovat viitteellisiä eli riippuu luonnollisesti kananpalastesi koosta, isommat vie kauemmin ja reisissä on enemmän rasvaa, joten ei ole niin tarkkaa.

Padassa hauduteltu kana oli ihanan muhevaa ja sitruunat olivat kuin pienet aurigot padassa. Lämmitti paitsi kehoa niin myös mieltä!

Tarjosin padan riisin kanssa, mutta varmasti kotimaisemmat vaihtoehdot speltistä, kaurasta tai ohrasta sopisivat tähän aivan yhtä mainiosti.

perjantai 6. tammikuuta 2017

Se aika vuodesta - blinit ja niiden päälliset

Rakastan blinejä, ja ne kuuluvat talveen yhtä varmasti kuin nämä jossain vaiheessa iskevät hyytävät pakkaskelitkin. Onneksi kylmää voi paeta sisätiloihin ja syödä itsensä onnelliseksi rapsakan rasvaisten, ihanien blinien parissa, yhtä ihanien ystävien seurassa.

Eilen vietettiin yhdistettyä leikkaus- (mekkojen ja hiusten fiksausta), blini- ja saunailtaa ystäväni Annan luona. Toisen ystävän iltapuvun olkaimet tulivat lyhennetyksi sopivaan mittaan, meikäläisen hiuskuontalosta napsaistiin melko pitkä siivu pois kuivaksi käynyttä huonoa latvaa ja illan emäntä paistoi meille blinejä söpöillä punaisilla blinipannuillaan. Illan lopuksi lämmiteltiin vielä saunan lauteilla ennen kovin pakkashuurteista kotimatkaa.

Olimme sopineet että jokainen tuo jotain blinien päälle laitettavaa. Pääsin lukemaan viestiketjua vasta siinä vaiheessa, kun kaikki vakkaripäälliseni olivat jo varattu, ja tulossa oli jo sienisalaattia, smetana-punasipuli-mäti-komboa ja kylmäsavuporotahnaa, eikä mukana olevan kala-allergikon kannalta olisi ollut kovin reilua valita lisää kalaisia elementtejä pöytään. Sitten muistin juuri lukeneeni Hannan sopasta  kaurablineistä ja niiden vegepäällisistä.

Sieni-oliivitahna

200 grammaa ruskeita herkkusieniä
Noin puoli desiä kivettömiä kalamata-oliiveja
1 iso valkosipulinkynsi
Öljyä
Tomaattipyrettä
Soijakastiketta
Balsamicoa
Suolaa, mustapippuria

Putsaa sienet ja säästä itseltäsi aikaa viipaloimalla ne munanleikkurilla (tai viipaloi veitsellä).

Kuori valkosipulinkynsi ja silppua se.

Lorauta paistinpannulle öljyä ja paista sieniviipaleita muutama minuutti. Lisää pannulle myös valkosipuli ja jatka paistamista muutama minuutti lisää miedolla lämmöllä. Mausta seos ihan reippaalla kädellä suolalla ja mustapippurilla.

Siirrä sieni-valkosipuliseos astiaan, jossa voit soseuttaa ne. Lisää mukaan noin teelusikallinen tomaattipyrettä ja saman verran soijakastiketta. Lorauta sekaan myös vajaa ruokalusikallinen balsamicoa.

Soseuta seos mieleiseesi koostumukseen ja lusikoi tarjolle. Voit valuttaa päälle vielä hieman tryffeli- tai muuta mieluisaa öljyä.

Nauti tahna blinien (tai blinien muiden koostumusten eli vohveliblinien ja blinipannarin) tai vaikka hyvän rapean leivän päällä.

Tässä toteutuksena more is more eli kasasin blinilleni vähän kaikkea. Sieni-oliivitahna maastoutuu blinin paistopintaan blinin oikealla reunalla. Bliniviininä toimi Schloss Schönborn Rheingau Riesling.

tiistai 29. marraskuuta 2016

Salaatti marinoiduilla linsseillä

Ollaan taas siinä pisteessä, että perussalaattiin kaipaa kipeästi vaihtelua. Ruokaisuuttakin saisi olla, jotta salaatti varmasti myös täyttää vatsan. Sitä kun niin helposti jumiutuu siihen samaan "jotain vihreää, vähän paprikaa ja kurkkua, proteiiniksi kanaa ja ehkä jotain juustoa lisäksi" -settiin, joka sinänsä kyllä maistuu mutta alkaa väistämättä kyllästyttää.

Tässäkin salaatissa kyllä oli pohjana salaattia, tomaattia ja kurkkua mutta salaatti sai mukavasti ruokaisuutta marinoiduista linsseistä ja grillijuustosta.

Linssien keittely ei toki sekään kauaa vie, mutta tykkään pitää kaapissa arki-iltojen pelastajina käyttövalmiita linssejä, papuja ja kikherneitä. Säästyy niiden keittelyyn menevä aika ja vaiva. Yleensä työpäivien jälkeen sitä arvostaa nopeutta ruoanlaitossa.

Marinoitu linssisalaatti

1 tetra käyttövalmiita punaisia linssejä (230 grammaa)
1 punasipuli
1 valkosipulinkynsi
Noin 2-3 ruokalusikallista sitruunamehua
Noin 3 ruokalusikallista oliiviöljyä
Chilijauhetta
Curryjauhetta tai juustokuminaa
Mustapippuria
Suolaa
Puolikas puntti tuoretta persiljaa

Salaattia
Tuorekurkkua
Kirsikka- tai luumutomaatteja
Halloumia tai grillijuustoa

Ota linssit pakkauksestaan ja huuhdo kylmällä vedellä. Valuta.

Silppua pieneksi silpuksi punasipuli ja valkosipulinkynsi. Silppua myös persilja.

Sekoita linssien joukkoon sipulisilput ja persilja.

Lorota joukkoon oliiviöljy ja sitruunanmehu. Määrät ovat viitteellisiä eli oman fiiliksen mukaan sen verran, että linssit eivät ui liemessä mutta eivät myöskään näytä enää kuivilta.

Mausta chilijauheella, curryllä tai juustokuminalla sekä suolalla ja mustapippurilla. Sekoita ja maista, lisää tarpeen vaatiessa jotakin edellämainituista.

Laita linssit marinoitumaan jääkaappiin siksi aikaa kun valmistat loput salaatista.

Revi lautasille salaattia ja pilko päälle tuorekurkkua ja kirsikka- tai luumutomaatteja.

Paista pannulla rapea pinta halloumiin. Leikkaa juusto viipaleiksi.

Minä kokeilin halloumin halpisserkkua grillijuustoa mutta en vakuuttunut, joten seuraavalla kerralla ihan vaan sitä halloumia.

Nostele salaattipedille marinoituneita linssejä ja päällimmäiseksi juustoviipaleet.

Koristele tuoreella persiljalla.

Jogurttipohjainen kastike sopisi tämän salaatin kanssa erinomaisesti. Tällä kertaa meillä oli mutkat suoriksi -ratkaisuna kermaviilidippiä kastikkeena ja sekin toimi kyllä riittävän hyvin.

Marinoitu linssisalaatti oli niin hyvää, että tästä tulee varmastikin uusi suosikki arkisalaattien listalle. Linssejä olisi riittänyt kolmanteenkin annokseen mutta säilyvät kyllä jääkaapissa sen päivän tai pari mikäli kaikkea ei tule kerralla syötyä.

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Venäläinen illallinen helpoimman kautta

Pietarin reissun jälkimainingeissa himoitsimme edelleen venäläisen keittiön antimia ja kotiin roudattu venäläinen skumppakin huuteli meille jääkaapista.

Aikaa ja energiaa ei kuitenkaan ollut suurimittaiseen kokkaukseen, niinpä syntyi hyvin suoraviivainen ja mahdollisimman helpolla toteutettu venäläishenkinen ateria.

Suolakurkkua, smetanaa ja hunajaa alkupalaksi

1-2 suolakurkkua
Noin desilitra smetanaa
Hunajaa

Leikkaa suolakurkuista dipattavia tikkuja.

Aseta suolakurkkutikut pystyasentoon kuppiin tarjolle.

Lorota hunajaa pienempään kuppiin, esimerkiksi espressokuppi sopii mainiosti.

Laita myös smetanaa tarjolle omaan kuppiinsa.

Kyytipoikana siis Soprano-kuohuviiniä, joka oli venäläiseksi kuohuviiniksi mukavan kuiva ja hyvin suunmukainen. Lisäksi tarjolla oli Stolichnaya-vodkaa.

Villen pelmenit

Lihalientä (käytin fondia ja vettä)

Tarjoiluun smetanaa

Kiehauta kattilassa vettä ja lisää joukkoon fondi.

Keitä pelmeneitä lihaliemessä pakkauksen ohjeen mukaan tai kunnes pelmenit nousevat pintaan.

Tarjoile kulhosta keittoliemen ja ison smetanasilmän kera.


Pakastepelmenit ovat järjettömän helppoja valmistaa mutta kuitenkin erittäin maistuvia. Nämä Ville Haapasalo -versiot olivat ainakin oikein hyviä. Juomapolitiikka pysyi samana kuin alkupalojen kanssa.

Jälkiruoaksi syötiin lettuja kermavaahdon kera. Hillo puuttui. Jos olisi ollut vaikkapa vadelmahilloa, olisi sitä voinut jälkiruoan kanssa nauttia vaikka teensä seassa, se olisi sopinut Venäjä-teemaan mainiosti.

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Junalla ulkomaille eli miniloma Pietarissa

Allegro on nopea junayhteys Helsingistä Pietariin, Venäjälle. 3,5 tunnissa pääsee mukavasti junalla ulkomaille! Tänä syksynä ainakin lippuja on saanut VR:ltä varsin edukkaasti ja siksipä mekin innostuimme reissua itänaapuriin suunnittelemaan. Maksoimme junalipuista noin 88 euroa per nenä (meno torstai-iltapäivänä ja paluu sunnuntaina aamupäivällä). Alle kuudellakympillä olisi päässyt, jos olisi lähtenyt superaikaisin sunnuntaina tai venyttänyt lähtönsä maanantaille.

Itse olen käynyt Pietarissa kerran aiemmin, mutta siitä on jo melkein 10 vuotta aikaa. Olikin hauska lähteä katsomaan miten paljon paikka on muuttunut vai onko ollenkaan? Venäjälle matkailua hidastaa hieman pakollinen viisumi. Mutta täytyy sanoa, että tällä kertaa senkin hankkiminen sujui oikein mutkattomasti SoloVisan kautta. Helsingin päärautatieasemalla sijaitsevaan toimistoon vietiin viisumihakemus, passi, passikuva ja todistus matkavakuutuksen voimassaolosta matkan aikana. Viikon päästä viisumi oli noudettavissa - kustannus kertaviisumille 84 euroa.

Majoituimme erittäin sympaattisessa airbnb-kodissa loistavalla sijainnilla (Moika-joen varressa punaisen sillan välittömässä läheisyydessä, 90 euroa/3 yötä eli 45 euroa per nenä).

Yksiömme sijaitsi vanhassa talossa sisäpihalla, joten kadulta ei meteliä asuntoon kuulunut ja vaikka talo ja asunto olivat vähän nukkavieruja niin me viihdyimme hyvin, sillä asunto oli kodikas ja siellä oli kaikki mitä viikonloppureissulla tarvitsimme. Jääkaappia ei tosin ollut, mutta vanhojen ikkunoiden välissä tarpeen vaatiessa sai viilennettyä esimerkiksi pullon venäläistä sampanjaa.

Torstai-iltana perille päästyämme ja asetuttuamme kodiksi majapaikassamme lähdimme etsimään ruokaa. Olimme jo saapuessamme huomanneet, että majapaikan kanssa samassa talossa sijaitsee pub nimeltä Oldham. Ehkä brittityylinen pubi ei nyt ihan ehdointa Venäjää ole, mutta nälkä ja helppous veivät siihen hätään voiton.

Oldhamin burgereista ei välttämättä jäänyt jälkipolville paljoa kerrottavaa, mutta ranskalaiset olivat maukkaita ja juomavalikoima oli mukavan laaja. Ruplan kurssi suhteessa euroon on tällä hetkellä ihan suotuisa, joten syöminen tuntui varsin siedettävän hintaiselta.

Ruoan päälle kävimme pienellä kävelyllä lähiympäristössä ja sattumalta osuimme paikalle, kun Iisakinkirkkoa väritti multimediataideteos - myöhemmin kävi ilmi, että juuri tuona viikonloppuna oli jonkinlainen valofestivaali ja koko viikonlopun nurkillamme pyöri runsaasti väkeä näiden teosten vuoksi.

Perjantai paljastui pyhäpäiväksi, joten shoppailuajatukset heitimme mielestämme (toki kaupat olisivat voineet olla auki, mutta ei voinut tietää!) ja suuntasimme haahuilemaan kaupungille. Kirkko veren päällä on yksi hienoimmista rakennuksista, joita olen koskaan nähnyt. Reissukumppani tiivisti kirkon olemuksen sanaan tetris.

Erikoiselta kuulostava nimi johtuu siitä, että tsaari Aleksanteri II haavoittui paikalla pommi-iskussa ja kuoli saamiinsa vammoihin. Kirkko on siis rakennettu veren päälle.

Kirkolta jatkoimme matkaamme kohti venäläisen taiteen museota. Reissukaveri halusi nähdä muun muassa Repinin maalauksia, joten sillä perusteella päätimme kaupungin runsaasta kuvataidetarjonnasta päätyä juuri tähän museoon. Vapaapäivä näkyi, sillä museoon joutui vallan jonottamaan! Kylmä meinasi tulla, mutta onneksi museoon päästyämme vilu hiljalleen hälveni jäsenistä.

Museossa riittää nähtävää ja osa maalauksista on hämmentävän suuria. Museo onkin maailman laajin venäläisen taiteen museo.

Museon päärakennus itsessäänkin on jo nähtävyys kaikessa prameudessaan. Museon päärakennus on empire-tyylinen palatsi, joka on ollut ennen suurruhtinas Mihail Pavlovitšin yksityisasunto.


Museovisiitin jälkeen olikin jo nälkä, joten suuntasimme tuttavani suosittelemaan georgialaiseen ravintolaan syömään. Cat Restaurant oli perjantai-iltapäivänä puolityhjä, mutta palvelu oli siitä huolimatta todella hidasta. Ruoka oli onneksi kuitenkin hyvää, etenkin alkupalaksi tilaamamme hatsapurit maistuivat!

Reissutoveri tilasi pääruoaksi borssikeittoa, joka tarjoiltiin laardileipien ja vodka-shotin kanssa.

Omalta osalta ei mennyt ihan putkeen - tilasin kurpitsakeittoa, mutta sain tämän vihreän keiton, joka ei ollut kurpitsaa nähnytkään. Palvelun hitauden vuoksi en jaksanut alkaa vaihtamaan annosta vaan pistelin poskeeni ilmeisesti jonkinlaista pinaattikeittoa lautasellisen.

Sää Pietarissa oli marraskuun alussa talvinen. Lunta sateli jokaisena päivänä ja lämpötila pysytteli joitakin asteita pakkasen puolella. Suoalueelle rakennetussa kaupungissa on talvella hyvin koleaa, joten kannattaa varustautua sen mukaisesti. Kaupunki on kyllä todella kaunis! Ylläoleva kuva on otettu punaiselta sillalta asuntomme läheltä.

Illalla piipahdimme vielä drinkeillä jazzbaari The Hatissa. Livemusaakin olisi ollut tarjolla myöhemmin illalla mutta emme jaksaneet jäädä niin myöhään. Hatissa on erityisen runsas viskitarjonta, mutta minäkin sain nenäni eteen erinomaisen cocktailin vastattuani baarimikolle pariin kysymykseen.

Lauantaina suuntasimme aamupalalle Cafe 22:n, joka tuli vastaan lähdettyämme haahuilemaan majapaikastamme. Mukavan hipsterihenkinen kahvila muistutti sisustukseltaan samaa trendiä, joka Suomessakin on monin paikoin ollut vallalla - kierrätyskalusteita ja rento, kodinomainen tunnelma.

Iltaisin kahvilassa olisi päässyt kuulemaan dj:n soitantaa ja ruokalistalla oli aamiaisjuttujen ja kahvituotteiden lisäksi myös ruokaisampia annoksia.

Google Translaten kameran kautta toimiva kääntöohjelma auttoi reissussa hurjasti! Niissä paikoissa, joissa menu oli pelkästään venäjäksi, saattoi translaten avulla päästä jokseenkin jyvälle tarjonnasta. Suosittelen!

Cafe 22:n kahvit olivat erinomaisia ja jogurtti granolalla samoin.

Minulla oli jogurttia tuhdimpi nälkä, joten tilasin lämpimän annoksen, jossa oli runsaasti paistettuja sieniä maustettuna tuoreella chilillä ja yrteillä, keitetty kananmuna ja pari palaa lämmintä, tuoretta leipää.

Aamun pakollisen kahviannoksemme jälkeen jatkoimme matkaa kohti Taigaa. Olin bongannut Like a local -guiden design-osiosta suosituksen luovasta keskittymästä nimeltä Taiga. Paikalliset design-jutut kiinnostavat aina ja tämä oli melko keskustassa toisin kuin monet muut löytämäni kiinnostavat paikat Pietarissa.

Ihan helppoa ei ollut löytää oikeaan paikkaan, sillä varsinaisen osoitteen kohdilla oli kyllä ovi, jossa oli pieni Taiga-tarra, mutta ovi oli lukossa. Kiersimme sivukadulle ja menimme sisäpihalle, johon ei ollut kylläkään mitään kylttiä, mutta kokeilimme onneamme. Rapussa oli erilaisia työtiloja ja yhden oven takaa löysimme ensimmäisen pienen design-kaupan, josta olisi ollut tosi hienoja lamppuja mutta niiden kuljettaminen ei houkutellut, joten päädyimme ostamaan vain jääkaappimagneetin ja yhden sisustuspostikortin.

Saimme kaupan myyjältä tosin vinkin paikallisesta kansankahvilasta 5 minuutin kävelymatkan päässä, josta saisi pilkkahintaan venäläisiä tomusokeripäällysteisiä munkkeja.

Piipahdimme kuitenkin vielä toiseen rappukäytävään, josta löysimme toisen design-kaupan. Täältä saldoksi jäi 3D-printatut korvakorut.

Seuraavaksi suuntasimme siis munkkien perässä Pyshkiin. Design-kaupan myyjä oli varoitellut, että paikassa on aina jonoa mutta että se kulkee verrattain nopeasti joten jonottamaan kannattaa jäädä. Jonotimme paikallisten kanssa ja totesimme, että tiskin takana häärivät mummoiässä olevat venäläiset naiset, joiden kielitaito ei mahtaisi olla englannin suuntaan yhtään sen parempi kuin meidän venäjämme. Onneksi elekielellä onnistui munkkien ja maitokahvin tilaaminen vallan mainiosti!

Paikalliset ostivat munkkeja kasapäin. Me tyydyimme kolmeen per nenä ja kupillisiin kahvia. Kahvi oli tosiaan lantrattu valmiiksi isoon säiliöön maidon kanssa ja oli makeaa - lapsetkin joivat tätä samaa tahtia kuin aikuiset. Meidän makuumme kahvi oli vähän turhan makeaa, mutta munkit maistuivat!

Pietarin metroasemat ovat jotain aivan muuta kuin mihin on tottunut muualla maailmassa. Junassa luin asiakaslehdestä suositeltuja asemia, jotka ainakin kannattaisi käydä katsomassa. Suurin osa listan asemista on punaisella linjalla, joten niiden bongailu käy helposti ajelemalla samalla linjalla ja hyppäämällä vain pois eri asemilla.

Äkkiseltään esimerkiksi tämän kuvan paikasta ei ajattelisi sen olevan metrolaiturikäytävän pääty.

Prameat kattokruunut hoitavat valaistusta metrotunnelissa aseman kohdalla. Melko hämmentävää.

Venäjällä kuuluu tuhota paitsi vodkaa, myös paikallista kuohujuomaa, jota sampanskojeksi kutsutaan. Lähikauppamme hyllystä löytyi varmaan kahdeksaa eri laatua. Pullon aukaiseminen ei sitten ollutkaan ihan niin yksinkertaista, vaan vähän kuivahtamaan päässeen korkin avaamiseksi vaadittiin hieman työkaluja.

Halusimme lauantai-iltana illastaa venäläisen keittiön antimia. Bongasimme Chekhov-nimisen ravintolan, joka kuulosti juuri tarpeisiimme sopivalta. Hyppäsimme Uberiin ja hetken kuluttua olimmekin jo pöydässä kuuntelemassa pianistin soittoa ja ihastelemassa pitsisiä liinoja pöydässämme.

Tilasimme alkuun jaettavaksi lihapelmeneitä ja kirsikkatäytteisiä varenikeja marjakastikkeella sekä pullon venäläistä kuohuvaa. Hymistelimme tyytyväisinä, sillä molemmat alkuruovalinnat olivat todella herkullisia ja sampanskoje laadukasta ja tasapainoista. Ihastelin kuplia lasissani, tämä oli hyvin ranskalaisen kaimansa veroista!

Pääruoka ei ihan vakuuttanut samalla tasolla kuin alkuruoat. Oma Kievin kanani oli kuivakkaa ja lisukkeena tarjoiltu salaatti mitäänsanomatonta. Reissukaverin jauhelihapitoinen annos perunaviipaleineen ei sekään ollut mikään kulinarismin riemuvoitto.

Vodka sen sijaan maistui ihan niin hyvälle kuin sen pitikin. En kovin usein juo raakaa viinaa, mutta Venäjällä sekin vähän niin kuin kuuluu asiaan! Mistähän saisi tuollaisia jalallisia snapsilaseja, tekisi mieli hankkia kotiinkin.

Illallinen (kaksi alkuruokaa, kaksi pääruokaa, pullo samppista ja kaksi vodka-snapsia) maksoi yhteensä noin 54 euroa, joten ei todellakaan voi valittaa hintatasosta.

Sunnuntaina olisimme halunneet mennä uudestaan Cafe 22:n aamiaiselle, mutta se ei ollut auki ja seuraava vastaan tullut paikka oli Starbucks. Pumpkin spice latteni maistui oudolle ja nimi mukissa huvitti. En toki osaa kyrillisiä aakkosia mutta näin länsimaalaisittain luettuna Bupsu kuulostaa hauskalta.

Reissun viimeinen ihmetyksen aihe oli rautatieasemalta juoma- ja välipala-automaattien läheisyydestä löytynyt piilolinssiautomaatti. Hämmentävää.

Kaikkiaan junamatkailu Venäjälle sujui erittäin kivuttomasti. Rajatarkastukset hoidetaan liikkuvassa junassa (tämä oli muuttunut sitten viime käynnin, jolloin juna seisoi rajalla tarkastusten ajan!) ja homma toimi oikein sujuvasti. Junassa jaetaan täytettäväksi menomatkalla maahantulolomakkeet ja muutoin kaikki tuntuu löytyvän koneelta - passit luetaan sähköisesti ja tarkastukset kävivät nopeasti eivätkä rajamuodollisuuksia hoitaneet viranomaiset olleet kovinkaan pelottavia (toisin kuin kymmenen vuotta sitten!).Valuuttaa voi halutessaan vaihtaa junassa ja vaihdoimmekin takaisin tullessa loput ruplamme takaisin euroihin. Säästyipähän reissulta Forexiin.

Englannin kielitaito tuntui hieman kohonneen kymmenessä vuodessa tai sitten oma epämukavuuden sietotasoni on vain noussut kommunikaationkin suhteen. Kielimuuri ei tuntunut kuitenkaan enää niin ylitsepääsemättömältä kuin edelliskerralla.

Metrossa oli helpompaa kulkea, kun metrokartoissa ja kylteissä oli tiedot myös latinalaisilla aakkosilla kyrillisten lisäksi. Viime kerralla piti keksiä muistisääntöjä siitä, miltä mikäkin asema näyttää kun ei aakkosia osannut lukea. Myös jonkin verran englanninkielisiä kylttejä oli asemilla.

Muuta liikkumista helpottaa vähän joka maailman kolkassa nykyään Uber. Käytimme muutamaan otteeseen ja ei mitään moittimista.

Kansainvälisten ketjujen määrä luonnollisestikin oli lisääntynyt mutta niiden lisäksi kahvilakulttuuri tuntui tulleen jäädäkseen myös Pietariin. Kiinnostavia, kivannäköisiä kahviloita oli katukuvassa runsaasti.

Summa summarum: Pietariin on edullista ja helppoa matkustaa. Lentopelkoisen vaihtoehto, jos laivalla matkustaminen Ruotsiin ja Viroon alkaa kyllästyttää! Kaupunki on arkkitehtonisesti mielettömän upea, pelkästään kaupungilla kuljeskeluun voisi käyttää määräämättömästi aikaa. Hyvää ruokaa on tarjolla runsaasti ja kulttuuria vielä enemmän.