torstai 21. heinäkuuta 2016

Tarunhohtoinen Luang Prabang

Vietnamista jatkoimme matkaamme lentäen Laosiin. Edelliskerrasta oppineena olimme laittaneet Lao Airlinesille sähköpostia, että onko heillä jotain sääntöä siitä, että maastapoistumisesta pitää olla näyttää joku dokumentti check-inissä. Ei ollut, ja hyvä niin, sillä en tätä kirjoittaessanikaan vielä tiedä, koska tulemme poistumaan maasta. Reitti sentään on suunnilleen selvillä.

Matkasimme Hanoin Noi Bain kentälle tosiaan taas uberilla ja matka sujui  mukavasti. Olimme varanneet tällä kertaa hyvin aikaa, mutta toki nyt ei sitten ollut minkäänlaista ruuhkaa missään. Parempi silti niin, on kuitenkin kivempi tappaa aikaa kentällä kuin jonottaa hikikarpalot otsalla eri jonoissa miettien loppuuko aika kesken.

Lento Hanoista Luang Prabangiin Laosiin taittui potkurikoneella ja matka-aika oli noin tunnin. Lento meni oikein tasaisesti, ja lennolla olisi saanut jopa ilmaista bisseä. Ei otettu tällä kertaa kuitenkaan ja jätin tarjotun sämpylänkin syömättä, sen verran nahistuneelta se muoveissaan näytti. Cola ja vesi riittivät lyhyelle lentomatkalle oikein hyvin. Samalla lennolla olleet muut turistit kyllä riemuitsivat ilmaisesta oluesta meidänkin puolestamme, mikä on tietysti ymmärrettävää halpalentoyhtiöihin tottuneen reissaajakansan näkökulmasta ajaltetuna.

Luang Prabangin lentokenttä on pieni ja lähellä kaupungin keskustaa, vain muutaman kilometrin päässä. Tuli ihan Oulun lentokenttä ennen remonttia mieleen, kun talsittiin muina naisina ja miehinä vaan ulos koneesta ja vaellettiin kentällä kohti lentokenttärakennusta.

Koska meillä oli iltalento ja olimme kahdeksan aikaan illalla perillä, ei kentällä ollut auki oikein mikään. Automaatti löytyi rakennuksen ulkopuolelta, ja saimme nostettua kipejä, joka on Laosin valuutta (1 euro on noin 9000 kipiä). Saimme ostettua ensihätään jotkut sim-kortit puhelimiimme ja tilattua taksipalvelusta kyydin majapaikkaamme. Taksi oli mallia tilataksi ja otti kyytiin täyden lastin.

Majapaikkamme oli Rendezvous Boutique Hotel, joka oli ihan hyvällä sijainnilla vaikkei ihan keskellä keskustaa ollutkaan. Viisi yötä isohkossa huoneessa (kaksi sänkyä jälleen kerran, parivuode ja yhden hengen sänky erikseen) omalla kylppärillä ja ilmastoinnilla maksoi 95 dollaria. Huoneessa oli mökkifiilis puupaneloinnin ja muutenkin puupainotteisen sisustuksen ansiosta. Pari hämähäkkiä hengaili katossa ja kylppäristä reissutoveri listi yksi ilta jonkin torakansukuisen ötön, ja muutamia pikkumuurahaisia huoneessa näkyi myös, mutta muuten ihan siisti ja kiva huone. Pyyhkeet vaihdettiin päivittäin, mutta lakanoita ei kertaakaan oleilumme aikana.

Luang Prabang kuulostaa ihan jonkin tarun kaupungilta, voisi olla vaikka paikka Tarussa Sormusten Herrasta. Onkin lähes mahdotonta lausua kaupungin nimi normaalilla äänellä, se vain tulee melkein väkisin lausuttua dramaattisesti.

Todellisuudessa kaupunki on sympaattinen pikkukaupunki vuorien välissä laaksossa jokien äärellä. Rakennuskannassa näkyy eurooppalainen kädenjälki, ranskalaisten perintö näkyy kaupungissa paitsi arkkitehtuurissa, myös kahviloissa ja kyllä kieltäkin kaupungissa yhä kuulee.

Luang Prabangissa saimme myös ensikosketuksemme yhteen maailman suurimmista joista. Mighty Mekong virtaa kaupungissa leveänä ja ruskeana. Tiibetin vuoristosta alkava Mekong virtaa kuuden maan (Kiina, Myanmar, Laos, Thaimaa, Kambodzha, Vietnam) läpi, on läsnä kahdessa pääkaupungissa (Vientiane Laosissa ja Pnom Penh Kambodzhassa) ja päätyy lopulta Etelä-Kiinan mereen. Mekongilla on suuri rooli etenkin alueiden kalastukselle ja maataloudelle.

Croissanttien ystävinä olemme nauttineet Laosin kahvilatarjonnasta onnellisena joka päivä croissantteja mutustaen. Kahviinkaan ei Luang Prabangissa tarvinnut pettyä. Vaikka ranskalaisten tekemiset Indokiinassa eivät kestä päivänvaloa, niin siitä huolimatta oli kyllä mukava nauttia näistä ruokapuolen vaikutteista, joita he ovat jättäneet jälkeensä.

Luang Prabangissakin on oma night marketinsa, kuten asiaan kuuluu. Löysimme tiemme sinne heti ensimmäisenä iltana etsiessämme jotakin mutustettavaa iltapalaksi. Erilaisia leipiä ja hedelmämehuja tai -shakeja myyviä kojuja on vieri vieressä ja hinnat edulliset.

Kana-avokadoleipä ja ananasshake kustansivat yhteensä 25 000 kipiä eli alle kolme euroa. En tiedä avokadon roolista Laosin ruokatuotannossa, mutta täällä sitä tosiaan oli tarjolla useammassakin paikassa vaikka muualla Kaakkois-Aasiassa en ole juurikaan nähnyt. Hyvältä maistui!

Night marketilla on luonnollisesti myynnissä myös kaikenlaista ostettavaa ruoan lisäksi. Käsitöitä, vaatteita, laukkuja, kenkiä, koriste-esineitä, leluja, huiveja, hattuja... kaikenlaista. Yleensä hinnat eivät ole näkyvissä, mikä tarkoittaa, että hinnoista voi keskustella myyjän kanssa. Kartutin matkagarderobiani yhdellä paidalla ja ylläolevalla nahkalaukulla. Kuvassa myös Laosin olutkulttuurin johtotähti beerlao. Ihastuin pisarakuvioituun laukkuuni kovasti, ja reissutoverin tinkimistaidoilla sain sen varsin lompakkoystävälliseen hintaankin.

Söimme night marketilla useampaan otteeseen. Leipäkojujen lisäksi löytyy varsinainen ruokakatu, jota reunustavat erilaisia kala- ja lihavartaita ja annoksia myyvät kojut. Myös säilöttyjä ruokia ja erilaisia buffet-tyyppisiä ratkaisuja oli tarjolla. Itse keräsin lautaseni täyteen erilaisia nuudeli- ja riisipohjaisia sekoituksia buffetista (15 000 kipiä/lautanen) ja reissutoveri osti kanaa ja possua grillattuna vartaissa. Yhdistimme ostokset ja saimme mukavan annoksen.

Luang Prabangin hitusen unelias tunnelma sopi itselleni paljon paremmin kuin Hanoin härdelli. Täällä oli mukava kuljeskella itsekseenkin pitkin kaupunkia (mitä teinkin, sillä oli kanssamatkaajan vuoro kärsiä vatsavaivoista ja voimattomuudesta). Törmäsin kuljeskellessani Icon Klubin ovessa olleeseen viestiin paikan unkarilaiselta pitäjättäreltä Lisalta ja oli pakko räpsäistä kuva siitä, sillä juuri noinhan minäkin olen täällä tekemässä. Gone with the flow but will be back!

Harmi sinänsä, että klubi oli kiinni, sillä se vaikutti lukemieni juttujen perusteella kivalta paikalta. Tai mitä muuta voi olla mieltä paikasta, jonka kotisivuilla lukee "There are no strangers here, only friends who haven't yet met"?

Lasten mukanaolo kaikessa touhussa pisti silmään erityisesti. He tuntuvat olevan luonnollinen osa elämää, eikä kukaan kiinnitä lapsiin liikaa huomiota (varmaan hyvässä eikä pahassa).  Tämäkin pienokainen kävi välillä moikkaamassa night marketissa kojua pitänyttä äitiään ja jatkoi touhottamistaan johonkin suuntaan taas hetken kuluttua. Lapsen uuvahdettua mummi (tai joku muu vanhempi nainen) kantoi lapsen nukkumaan.

Mount Phou Si on 100 metriä korkea "vuori" Luang Prabangin vanhan kaupungin keskustassa ja sen laelle maisemia katsellakseen saa kiivetä aika monta porrasta. Onneksi pääosin kasvillisuuden varjossa. Kiipesin portaat kahteen kertaan, sillä ensin kävin vuorella yksin ja toisen kerran vielä reissutoverinkin kanssa viimeisenä Luang Prabang -päivänämme, kun meillä oli aikaa tapettavana ennen yöbussiin lähtöä.

Hikinen taivallus ylös kannattaa kyllä, sillä Mount Phou Sin laelta aukeavat hienot maisemat. Yksi reissun happy momenteista oli kyllä, kun istuin yksin penkillä mäen laella, vähän varjossa, mutta auringon paahtaessa varpaita ja sopivan tuulenvireen vilvoittaessa, katselin alhaalla virtavaa Mekongia ja vuoria horisontissa. Mietin, että en koskaan ikinä kuvitellut olevani tällaisessa paikassa ja silti olen. Siinä hetkessä tuntui taas niin oikealta päätökseltä se, että tämä matka toteutui juuri nyt.

Phou Si on kahden Luang Prabangin joen välissä, Mekongin lisäksi täällä virtaa Nam Khan -niminen joki.

Toiselta puolelta Mount Phou Silta laskeuduttaessa matkan varrella on myös lukuisia Buddhia.

Buddhalaisuus näkyy Luang Prabangissa selkeästi. Munkit ovat olennainen osa katukuvaa ja temppeleitä on paljon. Vierailimme Wat Xien Thongissa, joka on yksi Laosin merkityksellisimmistä buddhalaisluostareista edelleen. Paikka on rakennettu 1559-1560.

Larb on laosilainen ruoka, jota ihan kansallisruoaksikin sanotaan. Se on lihaisa salaatti, lihana voi olla melkein mitä vain, tässä omassani oli kanaa. Liha on maustettu kalakastikkeella, limemehulla ja tuoreilla yrteillä sekä paahdetulla, jauhetulla riisillä. Taustalla olevassa purnukassa tuli lisukkeeksi sticky ricea. Tykkäsin!

Nam Khan -joen ylitse pääsee muun muassa vuosittain rakennettavaa bambusiltaa pitkin. Silta alkoi olla jo vähän kulahtanut ja hutera, joten vaati todellista itsensä ylittämistä lähteä sillan ylitse toiselle puolelle jokea. Kanssareissaaajaa nauratti meikäläisen huolellinen askellus, ja video onkin kerännyt aika monta katselukertaa meikäläisen instatilillä.

Joen vastakkaisella reunalla sijaitsee Dyen Sabai -ravintola. Kävimme kokeilemassa barbequeta Laosin tyyliin. Pöydässä olevaan reikään tuotiin ämpärissä hiiliä, ja sen päälle viriteltiin lautasosa, jolle kaadettiin kuumaa lientä. Liemessä kypsennettiin porkkanat, sipulit, kaalta, kananmunaa ja nuudeleita. Päällä olevalle kupoliosalle valeltiin öljyä ja siinä grillattiin halutut eväät; lihaa tai tofua, meillä tällä kertaa jälkimmäistä testissä. Vähän meni sohlaamiseksi ekakertalaisilla mutta pitää ehkä vielä kokeilla lihaversiotakin!

Nam Khan puolella Luang Prabangia oli paljon kuppiloita ja ravintoloita. Poikkesimme Lao-Lao Beer Gardeniin jonka puutarhapuoli näytti viihtyisältä, mutta myös siltä, että siellä saisi armeijan hyttysiä kimppuunsa.

Nimensä veroisesti meille tarjottiin talon puolesta tervetulonapsuna pienet tömpsyt laolaota. Tämä sininen versio ainakin maistui itseasiassa yllättävän hyvältä ja miedolta. Laolaohan on siis paikallista riisistä tislattua viskiä, joten siihen nähden se, että minä sanon sen maistuvan hyvältä ja miedolta, on melkoinen yllätys. Täytynee testata toistamiseenkin.

Melko lähellä majapaikkaa sijaitsi Delilah's Place, jossa kävimme pariinkin otteeseen murkinoimassa. Ylläollut Larb-annos oli täällä nautittu, samoin tämä sweet and sour -henkinen kana-anananassoossi iloisesti hymyilevällä riisillä.

Kuten sanottua, kivoja kahviloita Luang Prabangissa tuntui riittävän. Tämän ihanan helteestä elvyttävän kotitekoisen vaniljajäätelöannoksen nautin Big Tree Cafessa. Paikan yhteydessä on myös galleria, jos kaipaa muutakin ravintoa kuin kehon.

Lähtöpäivänämme hengailimme pitkän tovin hauskasti sisustetussa Tangorissa, jonka henkilökunta tuntui olevan ranskalaista syntyperää. Wifi toimi moiteettomasti (edellinen postaus tuli kirjoitettua täällä istuessa) ja meininki oli mukavan leppoisa.

Viimeisen päivän löytö oli myös Utopia, jonka teema on "zen by day, groovy by night". Iltameiningit jäivät tässä Nam Khalle antavassa rennonletkeässä paikassa kokematta, mutta päivällä terassilla oli tosi kiva lojuskella, ladata kännykkää ja ottaa iisisti. Viereisellä osalla terassia käynnissä oli joogatunti. Zen indeed siis.

Luang Prabangista jäi itselleni päällimmäiseksi hyvä, rento fiilis. Reissukaverilla huonon voinnin vuoksi luonnollisesti vähemmän kiva tunnelma. Tuli testattua, että paikallisesta apteekista saa melkein mitä vaan; kävelin apteekkiin ja näytin itse Vietnamissa saamaani antibioottikuuria kuvasta puhelimessa, sain pyynnön tulla peremmälle etsimään itse ja löysin hyllystä kaksi pakettia samaa vaikuttavaa ainetta olevaa lääkettä. Googlasin valmistajat ja ostin sen valmistajan paketin, jolla oli englanninkieliset kotisivut. En vain tajunnut että olisin voinut pyytää tarvitun määrän, joten nyt meillä on reissuapteekissa 70 kappaletta antibiootteja ihan noin niinkun varmuuden varalle... ehkä ne toimivat samalla tavalla kuin sateenvarjon mukana kuljettaminen? Jos niitä on, niitä ei tarvita. Toivomme näin.

Käymättä jäivät siis tällä kertaa retket laolaota valmistavaan kylään, elefanttien luokse, luolille ja vesiputouksille, mutta turha niitä on jäädä murehtimaan. Uusia seikkailuja riittää vielä!

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Maaseutumatkailua Vietnamissa: Tam Coc

Meikäläisen toipilaana olon vuoksi tosiaan isommat retket Vietnamissa jäivät tekemättä. Suunnitelmissa oli käydä pohjoisessa Sapan nurkilla katselemassa vuoria ja riisipeltoja ja Halong Bayn risteilyä harkittiin, mutta ei lopulta haluttu maksaa turistimassaretkestä niin paljoa. Omatoimisestikin Halong Baylle ja Cat Ba:n saarelle pääsee, mutta Cat Ba:n majoituksista netissä varattavissa tuntui olevan vain megadormihostellit ja luksusmajoitus. Facebookin Kaakkois-Aasian reissuryhmässä kyllä saatiin vinkkejä, että majapaikatta siellä ei jää, mutta toipilaana rohkeus seikkailla oli vähän miinuksilla ja nössöilimme, emmekä lähteneet kokeilemaan onneamme. Jos koskaan palaan Hanoin nurkille Vietnamiin, aion ottaa omatoimiretken ohjelmaan!

Tällä kertaa päädyimme kuitenkin matkaamaan noin sadan kilometrin päähän Hanoista, Tam Cociin, jota kutsutaan kuivan maan Halong Bayksi, sillä siellä on samantyyppisiä kalkkikivikallioita tai -vuoria ja luonnon muovaamia luolia. Eli komeat maisemat.

Tam Cociin mennäkseen pitää matkustaa Ninh Binhin kaupunkiin. Sinne pääsee Hanoista junalla tai bussilla. Busseja menee tosi usein, mutta me taivuimme ostamaan hostellimme yli-innokkaalta tyypiltä minibussikuljetuksen Ninh Binhiin. Etuna se, että pick-up oli hotellilta. Hinta tosin oli melkein tuplat reittibussiin mutta olisihan se meneminen bussiasemallekin jotain maksanut, näin järkeilimme. 6 dollaria siis pulitimme per nenä matkasta.

Minibussi saapui hakemaan aamulla hostellilta, mutta heti kohdattiin ensimmäinen ongelma. Tavaratilan lukko oli paskana ja kuskilla ja toisella tyypillä oli tuskainen homma avata sitä, että kaikkien kassit saataisiin kyytiin. Sisälle minibussiin niitä ei voitu ottaa, koska...

...tokihan minibussi oli ahdettu niin täyteen kuin vain mahtuu. Vasemmalla oli kahden istuttavat penkit ja oikealla yhden istuttavat, mutta käytävällepä näppärästi kääntyikin vielä yksi penkki joka rivillä, joten neljä rinnakkain minibussissa sitten istuttiin. Tietenkään nuo keskipenkkien selkänojat eivät oikein toimineet. Melko ahdasta ja ahdistavaa.

Pääsimme bussin täyteen keräiltyämme Hanoin laitamille, kun pysähdyimme taas. Auton moottori oli hajonnut. Ei muuta kuin tien poskeen helteeseen pönöttämään vailla tietoa siitä, koska matka jatkuu ja miten. Pissahätä, hiki ja tuska eivät olleet puolikuntoiselle oikein mieltäylentäviä olotiloja, mutta eipä siinä auttanut kuin odottaa.

Noin tunnin päästä tuli korvaava minibussi, jossa onneksemme sentään toimi ilmastointi kunnolla. Tällä kertaa sulloimme itsemme kahden penkille, joskin minun ikkunapaikkani kohdalla oli renkaan takia korote eikä siis jalkatilaa. Mutta onneksi olen lyhyt ja mahduin siinä jollakin mutkalla olemaan.

Kun todenteolla pääsimme matkaan, kesti matka yhdellä huoltsikkastopilla noin kaksi tuntia. Ninh Binhissä totesimme, että matkaa hotellille on niin monta kilometriä, että pitää ottaa taksi. Taksi noin 9 kilometrin matkalle maksoi reilun 200 000 dongia. Eli muutaman euron per nenä. Taksi oli ihan kunnollinen mittaritaksi, joten taksasta ei tarvinnut tai voinut neuvotella.

Hotellimme Tam Cocissa oli Tuan Ngoc Hotel, joka sijaitsi hieman Tam Cocin kylän laitamilla, mutta oikein kivalla sijainnilla kuitenkin. Hinta oli 36 dollaria kahdelta yöltä sisältäen aamiaisen. Pisteet hotellille siitä, että siellä puhuttiin vietnamilaisittain yllättävän hyvää englantia!

Huoneemme oli kolmannessa kerroksessa ja meillä oli terassi, josta aukeni muun muassa tällaiset maisemat. Kuva otettu auringonlaskun aikaan kuuden jälkeen illalla.

Tam Coc tosiaan on pieni kylä, älä odota siis runsaita palveluja tai ravintolatarjontaa tai mitään muutakaan ison kaupungin tai maailman meininkiä. Teki kyllä todella hyvää antaa aistien hieman levätä Hanoin härdellin jälkeen pari päivää täällä. Kukot kiekuu ja koirat haukkuu ja sirkat sirittää ja gekkot pitävät omaa naksatustaan. Huoneessa oli hämähäkki ja kylppärissä joku ötökkä öisin ja yhtenä iltana huoneessa oli common house gekko (joka sitten osoitti itse itsensä ulos huoneesta ilmeisesti ilmastointilaitteen takaa olevan salakäytävän kautta), mutta ei mitään vaarallista.


Aamupalalista oli melko pitkä, mutta siltä sai valita yhden ruoan ja yhden juoman. Syötiin aamiaista toisena aamuistamme täällä, koska halusimme lähteä liikkeelle ennen päiväretkimassojen saapumista Hanoista. Valkkasin listalta vegeomeletin ja ananasmehun. Mukana tuli bonuspatonki. Ihan ok, ei mitään ihmeellistä. Söimme myös yhtenä iltana hotellin ravintolassa spring rollseja, jotka nekin olivat ihan ok, eli ravintolan vuoksi tänne ei kannata tulla, mutta eipä sen vuoksi myöskään jättää tulematta.

Tam Cocin keskustan "satamassa" huomaa kyllä, että paikan vetonaula ovat nuo kalkkikivikalliot ja niihin liittyvä veneretkeily. Satama on täynnä soutuveneitä odottamassa kyytiläisiä.

Kylänraitilla on muutama ravintola, kaikki aika samanlaisia mutta hinnoissa on hieman eroa. Ekana päivänä talsimme suunnilleen ensimmäiseen vastaan tulleeseen tienvarsiravintolaan ja yllätyimme iloisesti sekä hinnasta että laadusta. Paistetut nuudelit kanalla ja kasviksilla ja iso pullo bisseä kustansi euroissa jotain 2,50 euron tietämillä. Ja lisäksi ruoka oli maukasta, vaikkakin tosi perussettiä. Söin samanmoisen annoksen toisessa ravintolassa toisena päivänä, maksoin enemmän, maistoin vähemmän.

Matkani tarkoitus on näemmä bongata hääkuvauksia... tällä kertaa bongasin kuvattavan hääparin veneretken lomassa.

Veneretkiä tarjotaan kahta erilaista, pidempikestoista ja lyhyempikestoista. Pidempi kestää 2,5 tuntia, tehdään veneellä, johon mahtuu 4 kyytiläistä, ja joka maksaa 600 000 dongia. Kahden hengen versio maksaa 400 000 dongia (noin 16 euroa) ja kestää 1,5 tuntia. Satamassa on myyntikoppi, josta liput ostetaan ja sen jälkeen opastetaan veneelle.

Venettä soutaa yksi henkilö, ja soutaminen tapahtuu jaloilla! Hassunnäköistä mutta toisaalta ihan loogista, koska jaloissa on isommat lihakset ja soutu näytti melko vaivattomalta siihen tottuneilta. Veneen perässä on selkänojallinen penkki soutajalle ja usein myös varjo heitä varjostamaan. Kyytiläiset veneen keski- ja etupenkille ja menoksi.

Jokireitti, jota pitkin soudetaan, on melko matalaa ja matkan varrella näkyy lootuksia, lintuja, ja kalastajia. Ja rannoilla käyskenteleviä vuohia, kissoja ja koiria. Sanoinhan jo, että Tam Coc on tosiaan maalla? Kaikki eläimet hengailevat ihan siinä tien varsilla vapaana ja välillä joku paimentaa niitä haluamaansa suuntaan, mutta suurelta osin ne vain tuntuvat tekevän omaan leppoisaan tahtiinsa mitä parhaaksi näkevät. Ohikulkeva saattaa saada hetkeksi laiskan silmäyksen, mutta sitten jatkuu se puuha, mitä milloinkin oltiin tekemässä. Kuten ruohon syöminen tai varjossa pötköttely.

Maisemat tosiaan eivät jättäneet kylmäksi! Ihan huikeita kivimuodostelmia ja kauneutta. Kuvat eivät tee ollenkaan oikeutta paikalle, ei vain pysty tallentamaan sitä kameralla tarpeeksi hyvin.

Menimme tosiaan retkelle aamusta, kun ei vielä ollut reitillä ruuhkaa ja se oli hyvä valinta, sillä maisemista nauttiminen voisi olla vähemmän nautinnollista jos joka puolella olisi vain toisia veneitä.

Reitti kulkee myös kolmen luolan läpi. Luolat tarjoavat paitsi tietysti omaa kauneuttaan nekin, myös kivan viileän tauon taivaalta porottaneelle auringolle. Viimeisen luolan jälkeen vene kääntyy, mutta kääntöpaikalla sopii varautua veneistään kaikenmoista tarviketta tyrkyttäviin myyjiin. Emme taaskaan osanneet kieltäytyä,  joten päädyimme ostamaan kalliilla vähän juotavaa ja hedelmiä, sekä kuskille energiajuomaa ja naposteltavaa "tipiksi".

Kahvinjuontini on romahtanut täällä reissussa. Ei vain kuumassa meinaa maistua ja toki vatsaongelmat toivat tähän oman lisänsä. Olenkin korvannut kahvini pääosin joko kylmällä colajuomalla (ei hyvä!) tai jääkahvilla silloin kun sitä on ollut saatavilla.

Tam Cocissa nimittäin kelit kyllä suosivat. Venepäivänä oli +37 ja aurinkoista. SK50 ei auttanut sekään, poltin selkäni veneretken aikana. Tietysti sellaisena päivänä kun päällä oli painijaselkäinen toppi, jotta jää mahdollisimman törkeät rusketusrajat.

Useimmat majapaikat Tam Cocissa tarjoavat myös polkupyöriä lainaksi joko ilmaiseksi tai pientä maksua vastaan. Maalla uskalsi pyöräillä, kun liikenne ei ollut niin kaoottista ja runsasta kuin kaupungissa. Meidän hotellin pyörät olivat kyllä niin ruppanoita, että vähän jännitti koska polkimet tipahtavat matkan varrelle. Pieni pyöräretki oli kuitenkin kiva tehdä, ja paikassa on muutamia nähtävyyksiä muutaman kilometrin säteellä, joihin voi helpohkosti pyöräillä. Me kävimme katsomassa temppeliä, joka sitten olikin rempassa emmekä viitsineet maksaa sisäänpääsymaksua tällä kertaa.

Meidän hotellin terassin huoneemme puoleisesta nurkasta näimme ihan mielettömän auringonlaskun viimeisenä iltanamme.

Tam Coc on passeli retkikohde Hanoista - ei liian kaukana, kulkeminen suhteellisen helppoa, mahtavat maisemat, edullinen hintataso ja rauhaa sitä kaipaavalle. Paikalliset suhtautuivat ystävällisen uteliaasti, vaikka usein yhteistä kieltä ei ollut. Meikäläisen skandinaavinen kalpeus yhdistettynä punertavaan tukkaan keräsi ihailua erityisesti paikallisilta naisilta. Hämmentyneenä otin kehut vastaan.

Paikalliset lapset puolestaan oli opetettu olemaan kohteliaita vieraille. Joka ikinen puheikäinen lapsi iästä riippumatta huikkasi iloisen Hellon meidät nähdessään. Pimeällä tiellä kotiin talsiessa meinasi naurattaa, kun ohi ajoi mopo, ja pimeydestä kuului vain kyydissä olleen taaperon iloinen moikkaus. Eivät lapset mitään sen kummempaa olleet vailla (tämähän on se asenne, joka täällä reissatessa kehittyy - kaikki kontaktia ottavat ja erityisesti ystävälliseltä vaikuttavat henkilöthän tietysti ovat sulta jotain vailla tai myymässä jotain, mutta eivät sentään näköjään lapset landella.)

torstai 14. heinäkuuta 2016

Hektinen Hanoi

Thaimaasta lensimme Bangkokista VietJetAirilla Hanoihin. Ostimme lentomme melko ajoissa (siis keväällä Suomessa ollessamme), joten kahden hengen yhdensuuntainen lentolippu, joka sisälsi laukut ruumaan, maksoi yhteensä himpun vajaat 120 euroa eli kuutisenkymmentä euroa per nenä. Lentomme piti olla lauantaina iltapäivällä, mutta noin viikkoa ennen lentoa sain sähköpostia lentoyhtiöltä, jossa kerrottiin lentomme rescheduloituneen lauantaiaamupäiväksi.

Meidän kohdallamme tämä tarkoitti lyhyitä yöunia, sillä  olimme tosiaan matkustaneet Bangkokiin yötä vasten bussilla, kuten edellisessä postauksessa kerroinkin. Joka tapauksessa täälläpäin maailmaa reissatessa ei selvästikään kannata tehdä liian tiukkoja aikatauluja itselleen, ettei käy huonosti ja missaa jatkoyhteyttään. Koh Taon satamassakin oli isot kyltit, joissa kehoitettiin lähtemään vuorokautta ennen lentoa liikkeelle varmuuden välttämiseksi. Ja lehmän hermoilla kannattaa pyrkiä itsensä varustamaan myös, matkusti millä tahansa kulkupelillä Kaakkois-Aasiassa, sillä hidasteita ja yllätyksiä tulee todennäköisemmin matkan varrelle kuin että ei tulisi!

Koska aamu oli aikainen, teimme itsellemme vähän turhan optimistisen aikataulun. Otimme hotellilta uberin juna-asemalle ja sieltä junalla lentokentälle. Tämä sujui vielä ihan ok, mitä nyt tietysti uber jumitti vähän ruuhkassa ja söi kallisarvoisia minuutteja matka-aikataulustamme. Lentokentällä check-in-tiskillä kohtasimme seuraavan probleeman - meitäpä ei suostuttukaan checkaamaan sisään lennolle, jollei meillä ole näyttää poistumislippua Vietnamista. Suomen passillahan saa maahantullessaan leiman passiin, joka käy viisumista ja antaa luvan oleilla maassa kaksi viikkoa yhdellä entryllä eli muualla ei voi poiketa välissä ja palata sitten Vietnamiin. Multi access viisumin voi hankkia etukäteen, jos on tällaisia suunnitelmia, mutta meillä ei ollut.

Onneksi olimme hieman edellispäivän bussimatkalla vilkuilleet lentoja Hanoista Laosiin, sillä meidät nyt olosuhteiden pakosta pakotettiin ostamaan lennot siinä hetkessä lennosta (hehheh). Yritimme selittää, että olimme mahdollisesti aikeissa busseilla tiemme ulos Vietnamista, ja että niitä lippuja ei pysty ostamaan etukäteen netistä. Ei auttanut.

Siirryimme siis pois jonosta, totesimme, että läppärin akku on loppu ja toivoimme kovasti, että Lao Airlinesin sivuilla osto onnistuu mobiilistikin. Näppäsimme itsellemme lennot Hanoista Luang Prabangiin kymmenen päivän päähän maahan saapumisestamme. Kustannus oli reilun sata euroa per naama. Tunnin lento tuohon hintaan vs. vuorokauden vähintään kestävä bussimatka - lopulta aika helppo valinta, vaikka jouduimmekin tekemään sen tuolla tavalla kiireessä.

Tiskillä otettiin meidät takaisin jonon ohi (pointsit siitä!) ja kerrottiin, että tiedämmehän, että liput voi maksua vastaan kyllä perua myöhemmin, kunhan olemme päässeet maahan turvallisesti sisälle. Että ilmeisen yleistä sitten tämmöinenkin puljaaminen lippujen kanssa, mutta me emme siihen ruvenneet.

Itse lento sujui tasaisesti ja kesti vajaan pari tuntia. Hanoin kentällä vastassa olivat kivikasvoiset passintarkastajat. Jotenkin aina vähän kuumottavaa jonottaa omaa vuoroaan tuollaisessa tilanteessa, kun ilmekään ei tunnu heillä värähtävän ja kaikkia maahantulijoita tunnutaan tarkkailevan tosi tiukasti. Siispä hämmennyin suuresti, kun passintarkastaja väläytti pienen hymyn meikäläisen poistuessa tiskiltä.

Hanoin eli Noi Bain lentokentältä poistuminen lienee helpointa tehdä taksilla tai uberilla. Joku bussikin kulkenee, mutta emme edes perehtyneet siihen vaan otimme suosiolla uberin, kun sellainen vaihtoehto oli tarjolla. Matkamme Hanoin Old Quarteriin maksoi noin viisi euroa per nenä uberilla. Lähtiessä sama matka oli reilut 7 euroa per nenä. Uberista ei mitään valittamista Aasian osalta, sekä Bangkokissa että Hanoissa autot olivat uusia, ilmastoituja ja kuskien kanssa kielimuurin ongelmaakaan ei juuri ole, kun appsi hoitaa sen, mistä ja minne ollaan matkalla ja veloitus tulee sovitun mukaisesti suoraan kortilta.

Hanoin Old Quarter on melkoinen ihmisten, eläinten, liikenteen, hajujen ja tuoksujen sekamelska. Kaduilla on miniatyyrisiä muovikalusteita siellä täällä (osa kahviloiden ja ravintoloiden, osa katukeittiöiden, osa muuten vaan ihmisten hengailumestoina). Myös kanat ja kukot olivat sulassa sovussa kaiken keskellä.

Kivoja kahviloita ja pubeja tuntui riittävän. Ilahduimme niistä kovasti. Tämä Polite Pub sattui matkan varrelle heti ensimmäisenä iltanamme Hanoissa, ja poikkesimme sisään. Seinällä ollut telkkari näytti vanhoja Charlie Chaplin -pätkiä ja ilmeisesti myös livemusaa on välillä tarjolla, kun soittonurkkakin löytyi.

Cocktailit tehtiin huolella ja hyvistä aineksista ja happy hour -hintaan ne olivat siedettävissä hinnoissakin. Reissun aikana saman muutaman euron on saanut pulittaa huonommistakin drinksuista. Kanssareissaajalle löytyi hanasta paikallista IPA:aa, joten kaikki hyvin myös oluenjuojan näkökulmasta.

Kahvilan löytäminen Hanoissa ei ole ongelma. Länkkärikahvia tarjoilevan voi ollakin. Kaikki kahvilat eivät kuitenkaan tarjoile mitään syötävää. Aamupalapatonkin ja kupin vietnamilaista kahvia maidolla (eli kondensoidulla maidolla, kuten Vietnamissa tapana on kahvi nauttia) sai yleensä varsin sopuisaan noin parin euron hintaan.

Toinen vietnamilainen kahvierikoisuus on munakahvi. Vahvan vietnamilaisen kahvin päällä on munaa, joka kehoitetaan sekoittamaan nopeasti ja voimakkaasti kahvin sekaan. Kahvilasi seisoi kylmässä vedessä lautasella, oletin, että munanjuoksettumisen estämiseksi.

Ylipäänsä vietnamilainen kahvi on makeaa, tilasi sen millaisena versiona tahansa. Vahvaa, makeaa ja pääosin hyvää. Joskin muutama kitkeräkin kuppi sattui matkan varrelle.

Yksi vietnamilaisen ruoan tunnetuimmista jutuista lienee Pho-keitto. Liemevä nuudelikeitto, jota tarjotaan erilaisten lihojen kanssa. Kuvan naudanliha-Pho nautittiin Com Pho Co:ssa. Saman paikan Hanoi spring rollsit olivat koko reissun parhaat rullat makunsa puolesta. Myös kanssareissaajan possupääruoka oli tosi hyvää.

Hanoissa on kaiken hälinän ja hektisyyden vastapainoksi tarjolla paljon puistoja ja lampia/järviä. Yksi tunnetuimmista lienee Old Quarterin kyljessä sijaitseva Hoan Kiem Lake, jossa pääsee myös tutustumaan temppeliin järvessä sijaitsevalla pienellä saarella pientä pääsymaksua vastaan. Kuuman paahteisena päivänä veden äärellä oleskelu tuo helpotusta oloon.

Toinen suosittu puistoalue on Thong Nhat Park, joka sijaitsee noin 15 minuutin matkan päässä Hoan Kiemiltä. Puisto on iso, ja sieltä löytyy vähän rähjäisiä huvipuistomaisia laitteita lapsille, tilaa temmeltää ja treenata (paikalliset lenkkeleivät, venyttelevät ja jumppaavat puistossa ahkerasti), ja onpa puisto myös suosittu hääkuvien ottopaikka. Pääsimmekin todistamaan yhtä tällaista sessiota vilvoitellessamme puiden varjoissa itse. Puistoon on pieni sisäänpääsymaksu, mutta viheralueet ovat hyvin huollettuja eikä puisto ollut roskainen, joten mielellään sen maksoi.

Vietnamissa ei voi välttyä Uncle Ho'lta eli maan suurelta isältä, Ho Chi Minhiltä. Entinen Saigon on nykyään Ho Chi Minh City ja Hanoissa puolestaan löytyy herran mausoleumia ja museota. Kävimme museossa ja katselemassa mausoleumia etäisyydeltä (sisään ei sillä kertaa ollut kenellekään asiaa).


Ho Chi Minh -painotteisen päivän jälkeen päässä soi Lenin setä asuu Venäjällä. Oli pakko kuunnella YouTubesta, kun päästiin hotellille. Onni on internet - myös täällä puolella maailmaa!

Myös Lenin-sedällä on Hanoissa oma patsaansa ja pieni puistonsa, jonka kävimme ohimennen vilkaisemassa.


Internet ja läppäri kyllä ovat hyvä yhdistelmä reissussa. Kaikki sivut eivät toimi hyvin kännykällä ja kaikenlaista selvittelyä ja varailua kun täytyy kuitenkin tehdä, niin helpompaa se on läppärillä hoitaa. Puhumattakaan tietysti blogiin kirjoittamisesta! Yhtenä iltana haimme lähikaupasta vähän herkkuja (en tosin ole ollenkaan varma, voiko kuvassa näkyvää vihreä tee -kitkatia kutsua herkuksi...) ja katsoimme YouTubesta matkainspiraatioksi Madventuresin Kaakkois-Aasian seikkailuja.

Eräänä sateisena päivänä kävimme tutustumassa Temple of Literatureen, joka on samalla Vietnamin vanhin yliopisto, jos yliopistoa ajatellaan nykyistä konseptia vähän laajemmin. Nätti paikka ja historia kyllä jotenkin huokui paikassa. Eikä ihme, kun paikka on rakennettu vuonna 1070.


Banh mit eli vietnamilaiset patongit näkyvät kyllä myös Hanoissa laajasti. Kahviloiden lisäksi katujen varsilla on paljon pieniä patonkikärryjä ja -kojuja, joista voi leivän napata mukaansa. Kävimme syömässä aamupalapatongit Banh Mi 25:ssä, joka kylläkin oli ihan pelkkien turistien kansoittama. Patongit olivat ihan ok eivätkä mitenkään ylihintaiset.

Old Quarterissa sijaitsee myös Gastro, joka on  nimensämukaisesti gastropubi eli ruokaa ja juomaa on tarjolla. Arvosteluissa kehuttiin sitä englantilaisen ruoan turvasatamaksi Vietnamissa. Itse söin paikassa vain pienen paahdetuista punajuurista, krutongeista, vuohenjuustosta ja rucolasta tehdyn salaatin, mutta se oli kyllä oikein maukas. Eli voin sen puolesta suositella, jos haluaa vaihtelua aasialaiseen makumaailmaan.

Piipahdimme myös Hoa Lon vankilassa, jonne ranskalaiset kolonialistit toivat poliittiset vankinsa ja myöhemmin Vietnamin sodan aikana täällä viruivat amerikkalaiset sotavangit. Eipä ollut kovin hilpeä mesta tämä!

Hanoista saa myös aivan todella hyvää pizzaa! 4P's ei ole halpa paikka, mutta ruoka on oikeasti todella hyvää, pizzat paistetaan oikeassa uunissa kuten kuvasta näkyy ja mikäli istuu tiskipaikalla, näkee nenänsä edessä, kuinka pizzat valmistuvat. Laaduntarkkailu on tarkkaa, jos pizza ei täytä vaatimuksia, sitä ei asiakkaalle edes tarjota.

Vahva suositus paikan Margheritalle. Tomaattikastike oli ehkä paras koskaan missään pizzassa ja mozzarella todella hyvää. Myös neljän juuston pizza, jonka kanssa tarjottiin pieni kannullinen hunajaa, sai kanssamatkaajan ylistämään pizzaansa vuolaasti. Jos siis pizzanhimo Hanoissa yllättää, ei kannata mennä muualle kuin tänne!

Tiedättekö sen klassisen mokan, että reissussa lähtee nälkäisenä kaupungille ajatuksella että kyllä varmaan kohta joku kiva paikka tulee vastaan? Ja sitten juuri silloin ei tietenkään tule, nälkäkiukku nostaa päätään ja tuskastuttaa? Minä tiedän. Ei varmaan ole sellaista reissua tullut koskaan tehtyä, että tuolta olisi kokonaan vältytty. Näin Hanoissakin. Lopulta päädyimme Countrysideen, joka oli aika turisti mutta tällä kertaa yllätys olikin positiivinen, sillä ruoka oli tosi hyvää.

Söimme vietnamilaisen täytetyn letun, jonka palaset käärittiin tuoreiden yrttien kanssa riisipaperiin ja ja rulla dipattiin kalakastikkeessa. Niin hyvää! Myös paikan Hanoi spring rollsit olivat maukkaita.

Tulipa myös testattua sairaalaolot. SOS Internationalissa sain todella hyvää ja ystävällistä palvelua, paikat olivat puhtaat ja kielitaito henkilökunnalla erinomainen. Meikäläinen kärsi Thaimaassa alkaneista vatsavaivoista muutaman päivän Hanoin kuumuudessa, ja vaikka koitin parhaani syödä ja juoda, pääsin kuivumaan erittäin pahasti. Meinattuani pökertyä aamupalalle ja kuumeen paukatessa tunnissa 39 asteeseen, todettiin, että lääkäriin on mentävä.

Sveitsiläisen lääkärin pakeilla käytyäni pötkötinkin sairaalapedissä muutaman tunnin saamassa nestettä suoneen. Kuumeen ollessa edelleen nesteytyksen aikana 39,4 sain myös tuomion antibioottikuurista. Nesteytys, antibiootit, paracetamoli ja parin päivän koomaus hotellihuoneessa runsaasti nesteitä juoden tekivät onneksi ihmeitä ja olen taas ihan iskussa.

Tästä syystä kuitenkin Vietnamissa oleilumme muuntui aika erilaiseksi, kuin ehkä ajattelimme. Emme pystyneet tekemään mitään pidempää reissua Hanoista muualle, piipahdimme kyllä pari yötä maalla Tam Cocissa, mutta siitä kirjoittanen oman postauksen vielä.

Majoituksesta voisin vielä kirjoittaa. Päädyimme olemaan Hanoissa neljässä eri majoituksessa (!). Ekat kaksi yötä vietimme Milton Boutique Hotelissa. Tosi siisti hotelli ja hyvällä paikalla, mutta erikoinen kylpyhuoneratkaisu, sillä kylppäriin oli lasiseinät ja vaikka kaihtimet sulkikin, niin sängystä näki kuitenkin pytyllä olevan henkilön niiden raosta. Ei voi siis suositella kainosteleville matkakumppaneille! Paikan omistaja oli myös vietnamilaisittainkin rasittavan utelias ja tyrkky. Hinta ylitti myös hitusen budjettimme ja kun olimme vähän eläneet leveästi Thaimaassa, halusimme vaihtaa halvempaan.

Varasimme netistä huoneen yhdestä edullisesta, mutta kehutusta hotellista ihan muutaman sadan metrin päästä tuosta edellisestä paikasta. Paitsi että sinne talsittuamme ovessa oli lappu, että hotelli on rempassa ja että meidän tulisi mennä sisarhotelliin. Päädyimme siis Charming Hotel ykköseen. Tuntuu olevan maan tapa, että jos jollakin nimellä on saatu hyvää palautetta, niin sama nimi kopioidaan käyttöön joko itselle toiseen toimipisteeseen tai pöllitään vaan törkeästi omaan käyttöön jonkun toisen hyvä työ.

Charming hotelin eka huone haisi kamalalle. Viemärinhajua oli ilmeisesti yritetty poistaa kaatamalla pullollinen tosi voimakkaasti haisevaa pesuainetta joka paikkaan. Sairaalasta tulleelle astmaatikolle ja migreenistä kärsivälle, jonka pitää hengata tiukasti hotellissa seuraavat päivät, huone oli ihan painajainen. Reissutoveri oli reipas ja astmaani vedoten kysyi toista huonetta. Saimmekin eri puolelta hotellia pienemmän, mutta raikkaan huoneen, jossa oli myös ikkuna. Tämä oli hyvä. Sänky hotellissa oli ihan hirveä, jouset tuntuivat läpi, ja muutenkin mesta oli aika nukkavieru, mutta sinänsä puhdas joten ei valittamista siihen hintaan (32 dollaria kahdelta yöltä). Olisimme mieluusti jatkaneet tuolla oloamme, mutta hotelli oli siitä eteenpäin täysi, joten jouduimme taas vaihtamaan paikkaa.

Seuraava valintamme osui Hanoi Traveller Hosteliin, joka oli myös saanut hyvää palautetta ja oli edullinen ja hyvällä paikalla. Bookkasin huoneen Agodasta, joka näytti että tilaa vielä on. Paikanpäällä meille selvisi, että koska harvoin kukaan buukkaa Agodasta, olivat unohtaneet sulkea varauksen sieltä vaikka paikka oli täysi. Odottelimme, kun omistaja lähetti tyypin etsimään meille huonetta jostain muualta. Sillä välin omistaja keksi, että hei, hällä on valmistumassa uusi hostelli, haluttaisko nähdä? Kävimme remppatyömaalla toteamassa, että vaikka huoneessa joo sinänsä oli kaikki paikallaan, niin ehkä en toipilaana halua asua remppapölyn keskellä kuitenkaan. Omistaja luki tämän mun naamasta ilman että tartti sanoa että ei kiitti.

Palasimme hostelliin ja sielläpäässä sanottiinkin, että me saamme huoneen ja joku yhdeksi yöksi buukannut siirretään toiseen hotelliin. Tämä hyvä. Huone oli ok hintaansa nähden, tosin melu alakerrasta kuului tosi selvästi iltaisin ja aamuisin, joten korvatulpat olivat tarpeen herkkäuniselle. Olimme hostellissa kolme yötä ennen lähtöämme Tam Cociin. Meille yritettiin myydä kaikenlaista retkeä, ja lopulta taivuimme ottamaan minibussilipun hostellin kautta Tam Cociin.

Palasimme Tam Cocista vielä samaan hostelliin yhdeksi yöksi, tai näin kuvittelimme. Jälleen kerran oli ilmeisesti ylibuukattu ja omistaja ilmoitti siirtävänsä meidät kolmen tähden hotelliin lähistölle. Pyysi meitä perumaan varauksemme bookingissa, jottei heidän tarvitsisi maksaa komissiota sinne. No, meidän varaus oli non-refundable, joten en voinut perua. Meidät kuskattiin mopoilla (kauhusta jäykkänä istuin kyydissä Hanoin hirveässä liikenteessä) Tua Linh Legend -hotelliin.

Hotelli oli oikein ok, siinä ei valittamista, mutta sekoilu jatkui vielä aamulla. Sain sähköpostia booking.comista, että hostelli on perunut varaukseni koska olemme olleet no show ja tästä syystä hinta veloitetaan kortiltani. Hotellille meidän piti kuitenkin maksaa tuo sama hinta. Oli siis tulossa tuplaveloitus meistä riippumattomista syistä. Sepä ei käy.

Minulle väitettiin, että korttiani ei tulla veloittamaan mutta kortilla näkyi selvästi katevaraus summalle. Väännettiin tästä sekä alkuperäisen hostellin että hotellin tyyppien kanssa, ja molemmat väittivät ettei korttia tulla veloittamaan, ja minä näytin verkkopankista että täällä kyllä on tämä katevaraus että kyllähän se veloittuu, sanoitte mitä tahansa.

Lopulta todettiin, että antaa olla, voimme kyllä kertoa suoraan bookin.comille miten te täällä toimitte välttääksenne komissiot heille. Tilattiin uber lentokentälle ja olimme jo menossa autoon, kun hostellin omistaja juoksi perään ja antoi kouraan 17 dollaria ja 20 000 dongia, koska "hän ei ole meitä veloittanut eikä ole sellainen ihminen, joka huijaa". No, saatiin omamme pois, joten siinä suhteessa kaikki hyvin, mutta meinasi kyllä tunteet kuumeta, kun ei-omasta-syystä joutui keskelle härdelliä.

Hanoista jää päällimmäisenä mieleen siis hektisyys ja kaikenlainen häsläys. Mutta myös rapsakat rullat, makea kahvi, söpöt pienet kadunvarsien kahvilat ja ruoka.