torstai 10. joulukuuta 2009

Syötäviä joululahjoja osa 1

Tänä jouluna minäkin vihdoin ja viimein saan annettua ruoka-aiheisia lahjoja ystävilleni. Monena vuonna olen aikonut tehdä jotain kivaa itse, mutta en ole keksinyt hyviä ideoita, minulla ei ole ollut aikaa toteuttaa niitä tai olen epäillyt omia taitojani niiden valmistuksessa. Tällä kertaa bongasin niin kivoja ohjeita, jotka eivät kuitenkaan vaikuttaneet ylitsepääsemättömän vaikeilta ja ehkäpä se luottamus niihin omiin taitoihinkin on matkan varrella karttunut. Joka tapauksessa tällä viikolla keittiössäni on syntynyt niin olutsinappia, karpalo-suklaahilloa kuin namusiakin.

Ensimmäisenä julki pääsevät Pirkan joulureseptien joukosta huomioni kiinnittäneet appelsiinitryffelit. Näihin tuli kätevästi myös hieman alkoholia, joten tämä on samalla blogini vastaus joulukuun alkoholi-teemaiseen ruokahaasteeseen, jonka ilmoille on kuuluttanut marraskuun tulisen haasteen voittanut Merkintöjä Melukylästä -blogin Krisu.

Appelsiinitryffelit

3/4 desilitraa vispikermaa
2 ruokalusikallista sitruslikööriä, esimerkiksi Cointreau sopii mainiosti
3/4 teelusikallista jauhettua kardemummaa
250 grammaa tummaa leivontasuklaata
50 grammaa voita

Koristeluun valkosuklaata

Karamellivuokia, joista tarjoilla tryffelit


Kerma ja kardemumma oli jo mittailtu kattilaan, mutta tässäpä muita tarvittavia herkkuaineksia odottelemassa muuntumistaan appelsiinitryffeleiksi.

Mittaa siis kattilaan kerma, sitruslikööri ja kardemumma. Kuumenna seos ja keitä miedolla lämmöllä ilman kantta noin viitisen minuuttia.


Lisää seokseen paloiteltu suklaa ja margariini. Silloin seos näyttää ehkä hieman vähemmän houkuttelevalta eli tällaiselta. Lämmitä seos miedolla lämmöllä välillä sekoitellen, kunnes voi ja suklaa ovat sulaneet joukkoon.

Nostele massa karamellivuokiin. Tässä sitä puuhaa sitten riittääkin! Itselläni oli todella pieniä karamellivuokia (en tiedä edes monenko kokoisia näitä on, mutta nämä olivat siis pikkuruisia paperisia vuokia ja näitä tuli tästä seosmäärästä varsin kohtuullinen määrä). Pyydä apukäsi latomaan vuokia pöydälle, jotta itse ehdit nostella seosta vuokiin ennen kuin suklaaseos kokonaan alkaa tönkköytymään. Nostele karkkivuoat vaikkapa tarjottimelle, jotta sinun on helpompi siirtää ne kylmään jähmettymään.

Anna namusten jähmettyä viileässä (ainakin) pari tuntia.


Jääkaapissa aikansa oltuaan tryffelit näyttävät kutakuinkin tältä. Seos kyllä jähmettyy, mutta ei kovetu hirmuisen kovaksi. Maku ja olomuoto ovat suussasulavan pehmoisia.


Vaihtoehtoisesti voit myös koristaa tryffeleitä valkosuklaalla. Alkuperäisessä reseptissä käsketään sulattaa valkosuklaata vesihauteessa 150 grammaa. Itselläni oli toisen karkkikokeilun jäljiltä avattu leivontavalkosuklaalevy, josta oli noin puolet 100 gramman levystä jäljellä. Siispä sulattelin pakastepussissa, jonka laitoin kuumenevaan vesikattilaan lilluskelemaan, sen jäljellä olevan valkosuklaan ja koristin sillä osan tryffeleistä. Suklaata tietysti kuluu enemmän, jos haluaa tehdä näihin tasaisen koko namun peittävän valkosuklaapeitteen. Itselläni ei hermo kestänyt moista touhua, koska en ole kovin hyvä pipertämään. Omistani tuli niin rumia, että päätin muutaman hirviön jälkeen tehdä lopulla valkosuklaallani vain tuollaiset pisaramaiset koristeet osaan tryffeleistä.

Lisäksi pinnalle voisi vielä ripotella esimerkiksi hopeakuulia, mutta minusta nämä eivät sellaisia erityisesti kaipaa.

Valkosuklaan jälkeen kannattaa vielä laittaa namut jääkaappiin jähmettymään joksikin aikaa. Ohje sanoo jotta muutamaksi tunniksi, mutta näillä meikäläisen suklaamäärillä riitti ehkä tuntikin?

Näitä voi tehdä kätevästi jo näin etukäteen, sillä ohjeistuksen mukaan tryffeleiden pitäisi säilyä viileässä 2-4 viikkoa.

4 kommenttia:

Krisu kirjoitti...

En ole itsekään mikään hyvä koristelija, mutta ulkonäöstä viis, jos maistuu hyvältä ja nämä maistuvat varmasti herrrkullisilta!

Virpi kirjoitti...

Suussasulavia olivat :) taitoivat olla ensimmäiset omatekoiset karkkikokeilut sitten yläasteen kotitaloustuntien, joten olen nyt kyllä ylpeä itsestäni!

Merituuli kirjoitti...

vaikuttaa tosi hyviltä! Cointreau tuo makeisiin varmaan asteen raikkautta?

Virpi kirjoitti...

Kyllä! Mukava raikas sitruksinen maku tulee noihin Cointreausta :)