sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Syötäviä joululahjoja osa 2

Raporteeraus syötävien joululahjojen kokkailusta jatkukoon nyt olutsinapilla. Ikinä en ole sinappia tehnyt, enkä totta puhuen itse edes pidä sinapista. Anna-lehden joulureseptit saivat minut kuitenkin kokeilemaan myös sinapin tekoa. Homma oli helpompaa kuin kuvittelinkaan.

Olutsinappi
(Anna-lehti, numero 49, 2009)

1 desilitra sinappijauhetta
3 ruokalusikallista sokeria
1 desilitra tummaa lagerolutta
3 ruokalusikallista sinapinsiemeniä
1 teelusikallinen suolaa
1 desilitra (makeaa) omenahilloa
2 teelusikallista omenaviinietikkaa

Kuumenna kattilassa sinappijauhe, sokeri, olut, sinapinsiemenet (ohje käskee käyttää ruskeita ja keltaisia, mutta itselläni oli vain keltaisia), suola ja omenahillo (käytin omatekoista omenasosetta) samalla koko ajan sekoittaen.

Anna sinappiseoksen kiehua muutama minuutti (olisinkohan antanut sinapin pulputella vajaan 10 minuuttia?). Nosta sitten kattila liedeltä ja mausta etikalla.

Sekoita taas seosta ja purkita sitten puhtaisiin purkkeihin. Anna maustua viileässä muutama päivä ennen tarjoamista.


Tästä määrästä tuli kaksi aika pientä purkillista sinappia (kuvassa näkyvät). Jos tahdot tehtailla sinappia enemmissä määrin, kannattaa siis tuplata tai triplata ohjeen ainemäärät.

Ei kommentteja: