Dippiä ja naposteltavaa

Viikonloppuna meillä täytettiin vatsaa tortilloilla. Täytteissä sinänsä ei ole juurikaan blogattavaa, koska täytteeksi paisteltiin jauhelihaa sekä kanasuikaleita ja pilkottiin erinäisiä rehuja. Salsakin tuli kaupan valmispurkista. Halusin kuitenkin kokeilla viime viikolla paikallisen sanomalehtemme Kalevan sivuilta silmiin hypännyttä avokadodipin ohjetta, joten sitäkin tortillojen väliin laitoimme.

Eilen illalla minun teki mieli vielä napostella ja intouduin tekemään itse perunalastuja porkkanan ja kurkun kaveriksi dippailuun. Ohjeena toimi vanha hyvä Pastanjauhajien ohjeistus, jota seuraten olen aikaisemminkin pottulastuja kotona tehnyt.

Joten vaikka dippi ja dippailtavat nautittiinkin meillä erikseen, ajattelin lykätä ne samaan bloggaukseen, kun kuitenkin voisivat löytyä vaikka yhtäaikaakin ruokapöydältä.

Avokadodippi
2 kypsää avokadoa
ainakin ruokalusikallinen ranskankermaa
chilijauhetta
puolikkaan sitruunan mehu
suolaa ja pippuria

Kuori avokadot ja poista niistä kivet. Paloittele avokadot pienemmäksi ja soseuta ne kulhossa joko sauvasekoitinta käyttäen tahi haarukalla. Jos ovat mukavasti kypsiä niin muussaantunevat haarukallakin, omani olivat harmillisesti vielä hiukan raakoja, vaikka ostinkin ne hyvissä ajoin ja koetin valikoida kaupasta kypsimmän oloiset kaverit.

Sekoita muussattujen avokadojen sekaan sitruunamehu, ranskankerma (minusta 1 ruokalusikallinen, joka alkuperäisessä ohjeessa oli, oli aika vähän, joten laitoin ainakin pari reilua ruokalusikallista) ja chili. Chiliäkin tumpsautin joukkoon ihan reilusti, koska ohjeenmukainen ripaus ei vielä maistunut mielestäni juuri miltään. Tai eihän sen chilin varmaan tarkoitus ole suuta polttaa tässä, mutta voisi se nyt ihan vähän sieltä seasta potkaista makuhermoon. Lisäksi rouhin myllystä mukaan pippuria ja suolaa. Maku jäi silti aika vaisuksi, mutta kyllä tämä siellä muiden täytteiden seassa upposi kitusiin. Saattoi tosin johtua niistä surkeista avokadoistakin. Joka tapauksessa dippikäyttöön laittaisin tähän ehkä ronskimmalla kädellä vielä chiliä ja pippuria ja suolaa.


Kotitekoisilla perunalastuilla voi huijata itseään ja ainakin kuvitella syövänsä terveellisempää versiota, kuin kaupasta ostetut. Rasvaa ja suolaahan näihinkin toki tulee, mutta uunipaistossa ei ehkä aivan niin paljon kuin upporasvassa paistettaessa ja ainakin on tuoreempaa tavaraa kuin kaupasta ostettuna. Ja se hyvä puoli näissä on, että en minä ainakaan kovin montaa pellillistä jaksa näitä tehdä, eli syöty määrä jää varmasti pienemmäksi kuin jos ostan kaupan megapussillisen.

Kotitekoiset perunalastut
1-2 perunaa
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Uuni lämpiämään 180-200 asteiseksi. Kuori peruna(t) tai vaihtoehtoisesti jos kuoret ovat syötävässä kunnossa, niin pese vain kunnolla. Siivuta sitten peruna(t) esimerkiksi juustohöylällä ohuiksi siivuiksi. Asettele perunasiivut uunipellille leivinpaperin päälle. Yhdestä isosta perunasta saa noin pellillisen lastuja, jos ovat pienempiä niin sitten kahdesta. Sudi perunasiipaleet oliiviöljyllä kauttaaltaan ja rouhi pintaan suolaa ja pippuria. Muitakin mausteita on suotavaa käyttää, jos haluaa enemmän makua lastuihinsa tai muuten vaan vaihtelua. Itse olen käyttänyt muistaakseni ainakin ranskanperunasuolaa (tai jotain vastaavaa maustetta, jota kanssaeläjä oli joskus kaappiin ostanut) ja paprikajauhettakin olen kokeillut.

Sitten vain lastut uuniin ylätasolle noin 20 minuutiksi. Kannattaa välillä tarkistaa tilanne, etteivät vallan kärtsää ja mustu. Mutta tarkoitus siis olisi että saisivat rapean olomuodon eivätkä jäisi aivan lötkyröiksi. Itselläni yleensä osa silti jää vähän veltoiksi, kun muuten toiset jo rupeaisivat palamaan jos ei pois ottaisi. Jos öljyä on vielä kovasti paljon pinnassa, voi lastut käyttää lepäämässä talouspaperipedillä, joka imee enimmät rasvat pinnasta pois.


Sitten vain tyytyväisenä mussuttamaan perunalastuja vähän paremmalla omalla tunnolla kuin teollisempia versioita syödessään. Itse dippailin näitä sekä porkkana- ja kurkkusuikaleita tällä kertaa kevyeen kermaviiliin, johon oli sekoitettu tylsästi kaupan Taco-dippimausteseos.

Limellä raikastettu lohi

Tämäkin lohiruoka valmistui meillä jo pääsiäisen aikaan, mutta jostain syystä en ollutkaan blogannut sitä vaikka luulin niin jo tehneeni. Tässä reseptissä lohi marinoidaan limellä ja se oli helppo, mutta hyvin piristävä tapa tehdä lohta hitusen eri tavalla kuin ihan perustyylillä. Siis kun meillä ainakin se perustyyli on se, että isketään vaan suolaa ja sitruunapippuria tai muuta vastaavaa maustetta pintaan ja lykätään uuniin. Idean tähän olen napannut eräältä painonhallintaan keskittyvältä maksulliselta palvelulta, jota käytin kun taannoin tiputtelin pois enimpiä ylimääräisiä kiloja kehostani.

Limemarinoitua uunilohta

700 grammaa lohifilettä (meillä oli puolet tästä)
180 grammaa limeä (meillä oli 1 kokonainen normikokoinen lime)
valkopippuria (en ole muistanut ostaa, joten laitoin sitruunapippuria)
2 teelusikallista sokeria
suolaa

Puhdista file ja mausta se tasaisesti suolalla, pippurilla ja sokerilla. Purista limen mehu ja pirskottele se kalan pintaan. Leikkaa toinen lime viipaleiksi ja asettele limeviipaleet lohen päälle. Laita sitten kala jääkaappiin marinoitumaan noin tunniksi (tai halutessasi voit marinoida myös pidemmänkin ajan). Pyyhi sitten fileestä liiat mausteet pois ja laita se nahkapuoli alaspäin kevyesti voideltuun/öljyttyyn uunivuokaan. Paista filettä 175 asteisessa uunissa noin 25 minuuttia.


Kypsästä lohesta olisi saanut ilman limeviipaleita paljon tylsempiä kuvia, joten tässäpä lohi, kun sillä vielä oli yllään limemarinadi. Liiallisesti tämä marinadi ei lohta mielestäni maustanut, vaan limen maku häivähti piristävästi aina välillä. Jos tykkää oikein paljon limestä, voinee mehua pirskotella enemmänkin lohen pintaan. Itsellenikään suurempi limepitoisuus (me tosiaan puristimme vain puolikkaan limen mehun ja laitoimme sen toisen puolikkaan tuohon pintaan viipaleina, kun kalakin oli pienempi palanen) ei olisi ollut pahitteeksi, kanssaeläjälle tämä oli ihan riittävästi. Kaikkineen ihan mukavaa vaihtelua, joten tulee varmasti tehtyä useammastikin.

Murkinaa rehunpurijoille

Hupsista heijaa. On taas selkeästi kevät kun päivät ja viikot valuvat käsistä kiihtyvällä vauhdilla vaikkei edes olisi erityisen kiireistä oikeasti. Tämän postauksen appeet väsättiin siis jo viime viikonloppuna kun meillä oli kyläilemässä Oulusta Helsinkiin muuttanut ystäväpariskunta. Ystävämme eivät syö lihaa, joten heidän ruokavaliotaan kunnioittaen meidän viimelauantaisissa illanistujaisissamme ei ollut tarjolla liharuokaa lain. Tarjolla oli halloumisalaattia, kantarelli-herkkusienipiirakkaa sekä vegaanista tofu-pastasalaattia.

Tofu-pastasalaattia tein aikoinaan ensimmäistä kertaa, kun emännöin erään vegaaniystäväni polttareiden sauna- ja iltaosiota kotonani ja täten myös olin vastuussa iltanaposteluista. En ollut koskaan ennen kokannut mitään täysin vegaanista, joten turvauduin suosiolla Vegaaniliiton reseptiarkistoon ja löysin sieltä muun muassa tämän salaatin ohjeen. Salaatti onnistui, joten sittemmin olen pitänyt sen mielessä yhtenä vaihtoehtona, kun kasvissapuskoita kokkailen. Tiesin myös, että salaatti maistuu ainakin toiselle tämän ystäväpariskunnan puoliskoista, koska hän oli tätä nauttinut jo niissä samaisissa polttareissa aikanaan.

Tofu-pastasalaatti

1 paketillinen (250-300 grammaa) kiinteää maustamatonta tofua
Pastaa
Pieni purkillinen aurinkokuivattuja tomaatteja
Purkillinen oliiveja
1 purkki kookoskermaa

Tofun marinadiin tarvitaan:
2 valkosipulin kynttä puristettuna
Pieni pätkä tuoretta inkivääriä raastettuna
2 ruokalusikallista soijakastiketta
1 ruokalusikallinen sitruunamehua
1 ruokalusikallinen ketsuppia (tai tomaattipyrettä)
2 teelusikallista paprikajauhetta
1 teelusikallinen garam masalaa (tai vapaa sekoitus garam masalan ainesosamausteita)
0,5 teelusikallista chilijauhetta
0,5 desilitraa öljyä
0,5 desilitraa vettä

Salaatin valmistelu kannattaa aloittaa jo edellisenä päivänä kuutioimalla tofu sopiviksi kuutioiksi ja sekoittamalla marinadi. Itselläni ei ole garam masalaa, joten heittelin sitten niitä mausteita, joita siihen yleensä käytetään ja joita kaapista löytyi. Kaikkia ei löytynyt, mutta ihan hyvää tuosta marinadista aina on tullut soveltaenkin. Määrätkin olen laittanut itse aina vähän sinne päin, olen huono mittailemaan kovin pikkutarkasti mausteita. Kuitenkin, kun olet saanut marinadin sekoitettua, laita tofukuutiot sen sekaan ja laita tofut astiassaan jääkaappiin yön yli marinoitumaan. Näin ainakin tofu ehtii imeä kivasti makua itseensä. En ole järin suuri tofun ystävä (tai en ehkä vain ole kokeillut sen kokkaamista vielä tarpeeksi), mutta tässä se saa kuitenkin ihan mukavasti makua, jotta meikäläiseenkin uppoaa.

Seuraavana päivänä otat sitten ne tofut sieltä jääkaapista pois ja teet salaatin. Keitä haluamasi määrä pastaa napakan kypsäksi ja huuhdo kylmässä vedessä. Alkuperäisohje sanoo että pastaa tulisi olla 5 desilitraa keitettynä, mutta olen tässäkin noudattanut silmämääräistä arviointia sovellettuna käytetyn salaattiastian kokoon, joten en osaa antaa tarkkaa määrää.

Tofut paistellaan pannulla öljyssä niin, että ne saavat pintaansa rapsakkuutta. Pastan sekaan sekoitetaan kookoskerma, paistetut ja jäähtyneet tofukuutiot, oliivit sekä pienemmäksi pilkotut aurinkokuivatut tomaatit. Ja sitten vaan laitetaan tarjolle!

Salaatti ei ollut kovin kuvauksellista, mutta maun puolesta ei ollut kyllä hirveästi haukkumista. Hyvin upposi salaatti vieraille. Mitä nyt pari miehistä lihansyöjää epäilivät aurinkokuivattuja tomaatteja muun muassa nötkötin palasiksi...

Olen jo muutamia kertoja tehnyt piirakkaa hieman täytteitä vaihdellen, mutta muuten samalla ohjeella. Eli siis pohja ja muna-kerma-seos noudattelivat samaa kaavaa, kuin pekoni-kinkkupiirakassa, jonka ohjeen postasin raportoidessani kanssaeläjän synttäreiden tarjoiluista. Täytteeksi pääsi tällä kertaa säilykekanttarelleja (Pirkalta löytyi yllättävän edullinen sienisäilyke, joka tosiaan sopi piirakkatarkoitukseen varsin hyvin) sekä säilykeherkkusieniä ja sipulia. Sipulisilppu ja sienet kuulloteltiin pannulla rasvassa ennen täytteeksi levittelyä.


Piirakka oli myös hyvää. Eräs sieniä vierastava miesvieraskin suostui tätä maistamaan. Sienien ystävää hänestä tuskin tuli, mutta ei voinut kuulemma hirveän pahaksikaan haukkua. On mukavaa, että toisilla on niin kova luotto siihen, että meikäläisen kokkailut eivät voi olla erityisen pahoja (kyllä ne joskus voivat, mutta pidetään se salaisuutena ;) ), jotta sen vuoksi uskaltautuvat maistamaan semmoisiakin ruokayhdistelmiä, joita eivät ehkä muuten maistaisi. Täytyy yrittää pysyä jatkossakin ainakin kekkeritarjoilujen suhteen laadukkaana, ettei tuota pettymystä ystävilleen :)

Pääsiäisvapaa käyntiin risotolla

Selvittyäni eilen melkoisesta härdellistä eli ruoka- ja juomaostoksilla käymisestä töiden jälkeen pääsiäisruuhkassa marketissa ja Alkossa, tuntui siltä, että pääsiäisvapaat olisi kiva aloittaa palkiten itsensä maistuvalla ruoalla. Jääkaapissa odotteli jo ennestään paketillinen kanan filesuikaleita, jotka piti hyödyntää johonkin sapuskaan. Kun Alkosta tarttui mukaan pullollinen valkkaria, niin ajattelin sitten tehdä risottoa. Kaupassa käydessäni en ajatellut lainkaan näin pitkälle, joten kotona huomasin, ettei meillä ollut risottoriisiä ollenkaan ja tavallistakin vain jämät, mutta onneksi juuri sen verran että siitä sai yhden risoton kuitenkin pykättyä kasaan. Ja mitään rehuja oikein ei ollut, jotka risottoon olisivat passanneet, joten heitin sekaan vain pakastimesta löytynyttä he-ma-paa. Näistä puutteista huolimatta maku oli kuitenkin kohdallaan, jopa kanssaeläjä santsasi toisenkin lautasellisen.


Alkossa oli ihmisiä eilen siihen malliin, että ois voinut kuvitella vähintäänkin viinan hinnan olevan nousemassa dramaattisesti pääsiäisen jälkeen. Ei huvittanut siis kauheasti jäädä tutkailemaan ja pohdiskelemaan viinivalintaa. Valkkarihyllylle lampsittuani silmiini osui telkkarimainoksista tuttu Tarapaca-viini Chilestä. Pikainen vilkaisu viinin kuvaukseen ja ajattelin että eiköhän tämä kelpaa. Lorautin tätä siis itse risottoon että lasiini ruokaillessani. Maistui paremmalta kuin odotin, mutta minä en olekaan mikään viiniasiantuntija. Hinnan ollessa hyvin kohtuullinen tulen varmasti ostamaan tätä laatua toistekin kun kaipaan helppoa ja hyvää viiniä.

Kanarisotto
(noin nelisen annosta)

2,5 desilitraa (risotto)riisiä
1-1,5 desilitraa valkoviiniä
6-7 desilitraa kanalientä
1 valkosipulin kynsi
1 normaalikokoinen tai puolikas iso sipuli
Rasvaa (meillä köntsä oivariinia ja loraus oliiviöljyä)
300 grammaa kanan filesuikaleita
Puolikas pakastepussi herne-maissi-paprikaa
Mustapippuria myllystä

Pilko sipuli ja valkosipuli pieneksi silpuksi. Paista kanasuikaleet pannussa kypsiksi ja mausta haluamillasi mausteilla (esimerkiksi paprikajauhe, suola, mustapippuri). Laita kattilan pohjalle köntsä rasvaa ja anna sulaa. Heitä sekaan sipulisilput ja kuullottele tovi. Lisää riisit ja kuullottele niitäkin tovi, jotta imevät makua sipuleista ja rasvasta. Lisää sitten valkoviini ja anna nesteen kiehua lähes olemattomiin. Ala sitten lisäillä pikkuhiljaa kanalientä niin, että entinen satsi on lähes imeytynyt riiseihin, ennen kuin lisäät enempää. Jatka tätä niin kauan että riisit ovat lähes kypsiä. Kaikkea lientä ei ole siis pakko käyttää, vaan tarvittava määrä vaihtelee. Lisää sitten sekaan paistamasi kanasuikaleet sekä herne-maissi-paprika. Anna muhia niin kauan, että riisit ovat sopivan napakasti kypsiä ja risoton koostumus kostean mehukasta, ei kuivakkaa. Annostele lautaselle ja nauti vaikkapa risottoon käyttämäsi valkoviinin kanssa.

Pasta vastaa haasteeseen

Vellipoika-blogi voitti maaliskuun 2009 ruokahaasteen ja täten oli siis oikeutettu julistamaan aiheen huhtikuun 2009 ruokahaasteelle. Haasteen aiheena ovat tällä kertaa värit, tarkemmin sanottuna punainen, vihreä ja keltainen. Näitä värejä kuuluisi olla haasteruoan pääraaka-aineissa.

Edellinen ruokahaaste olisi ollut hurjan hauska ja minua harmittaa, etten saanut ylitettyä ruotokammoani vieläkään ja tartuttua muuhunkin kalaan kuin loheen. Siispä lupasin itselleni, että huhtikuun haasteeseen osallistun aivan varmasti. Luultavasti olisin kuitenkin taas unohtanut haasteen siiheksi, kunnes on liian myöhäistä, joten päätin tarttua mahdollisimman pian toimeen.

Jos totta puhutaan, niin osa haasteruoan aineksista kulkeutui kotiin Stockmannin hulluilta päiviltä ja kotona vasta hoksasin näistä ruokaa miettiessäni, että tästähän saisi myös haasteruoan aikaiseksi. Mietin kyllä, että voidaanko sitruunaa laskea tässä ruoassa yhdeksi pääraaka-aineeksi, jos siitä käytetään ruokaan vain mehu, mutta koska mielestäni sitruuna maistui lopputuloksessa, päätin sen olevan riittävän päätoiminen raaka-aine.

Kuten kuvastakin voi päätellä, haasteruokani kolme väriainesta ovat punainen tomaattimurska, vihreä tuore basilika sekä keltainen sitruuna. Näistä ja vähän muistakin aineksista syntyi pastaa.

Tomaattinen basilika-herkkusienipasta sitruunalla terästettynä
(yhdelle)

Puoli tölkillistä (eli noin 200 g) tomaattimurskaa
Yksi kynsi valkosipulia
Sipulia (esim. yksi shalotti tai pari kevätsipulia varsineen)
Puolikkaan sitruunan mehu
Herkkusieniä (laitoin noin puolet säilykepurkista jossa oli sieniä n. 180 g)
Kourallinen tuoretta basilikaa
(suolaa, mustapippuria)

Sopiva annos pastaa, minulla tällä kertaa kaurapastaa
Juustoa annoksen päälle, esimerkiksi parmesania

Silppua valkosipulin kynsi, valikoimasi sipuli ja basilika silpuksi. Laita pastavesi kiehumaan ja pannu/kattila, jossa valmistat kastikkeen, kuumenemaan. Tarkoitus olisi että kastike ehtisi muhia hetken ennen kuin pasta on kypsää, joten ajoita pastan valmistuminen siten, että se ei ole valmista ainakaan ennen kastiketta.

Lorauta pannulle oliiviöljyä ja kuullottele sipuleita siinä hetkinen. Lisää joukkoon herkkusienet. Hetkisen kuluttua purista joukkoon puolikkaan sitruunan mehu. Odottele taas hetkinen ja lisää joukkoon tomaattimurska. Anna pulputella tovi ja lisää sitten joukkoon basilikasilppu ja rouhaise sekaan mustapippuria sekä suolaa makusi mukaan. Anna vielä pulputella sen aikaa, kunnes pasta on kypsää. Kaada kastike pastan päälle lautaselle ja raasta tai vuole päälle vielä juustoa.


Lopputulos näytti kutakuinkin tältä. Maku oli mukavan raikas ja hieman kirpeäkin. Ei ehkä ihan järjettömän mielikuvituksellinen tuotos, mutta osallistun tällä kuitenkin ruokahaasteeseen. Ei ekalla kerralla voi ihan älyttömiä vaatia, eihän? ;)

Aurinko aurinko lettuja paistaa

Eilen oli kaunis keväinen päivä, josta minä sain nauttia ihan sisätiloissa edelleen vaivaavan flunssani vuoksi. Mielenpiristykseksi kuitenkin piti saada jotain ja Maku-lehden nettiarkistosta löytyikin kiva resepti, johon sain myös kätevästi upotettua thaihenkisen kanakeittoni teosta ylijääneen kookosmaidon. Paistelin eilen illalla siis ilokseni kookos-banaanilettuja.

Kookos-banaaniletut

2 (kypsää) banaania
1 purkillinen (400 g) kookosmaitoa (tai muuta maitoa)
2 desilitraa vehnäjauhoja
1-2 ruokalusikallista sokeria
1 teelusikallinen leivinjauhetta
0,5 teelusikallista suolaa

Soseuta banaanit haarukalla kulhossa. Sekoita toisessa kulhossa keskenään jauhot, sokeri, leivinjauhe ja suola. Lisää banaanimuusin joukkoon kookosmaito sekä jauhoseos. Sekoita taikina tasaiseksi ja anna turvota jääkaapissa puolisen tuntia.

Paista sitten letut ohukaispannulla miedolla lämmöllä molemmin puolin kypsiksi.

Itse korvasin osan kookosmaidosta (koska sitä ei siis ollut täyttä purkillista) ihan tavallisella maidolla, mutta kuten tuolla alkuperäisessä ohjeessakin sanotaan, niin esimerkiksi soija-, riisi- tai kauramaito käyvät tähän hyvin. Taikinasta ainakin minulla tuli tosi paksua. En omista myöskään oikeaa ohukaispannua, joten paistelin näitä ihan tavallisella paistinpannulla. Lorautin köntin taikinaa keskelle pannua ja levittelin sitä hieman ohuemmaksi paistinlastalla. Näitä piti tosiaan malttaa paistaa miedolla lämmöllä, että kääntäminen onnistui kun taikina oli niin erilaista kuin normaali lettutaikina. Ja että ehtivät kypsyä läpi (tähän kyllä auttoi se ohuemmaksi lastalla sively).


Minä nautin lettuni vaahdotetun kevyen vaniljakastikkeen ja vaahterasiirapin kera. Herkkua oli! (Tosin kanssaeläjän hyväksyntää ohje ei saanut. Aion silti pitää tämän muistissa vaikkapa vegaaniystäviä ajatellen.)

Thaimaa mielessäin

Vietän tässä parhaillaan viikon mittaista talvilomaani ja mukavaa olisi ollut päästä johonkin lämpimään lomailemaan täältä lumisesta kotikaupungista. Toisaalta aivan hyvä, ettei erikoisempia suunnitelmia lomalle ollut, koska heti maanantai-iltana tunsin flunssan oireita. Mitäpä sitä ihminen muuta haluaisikaan lomallaan tehdä kuin sairastaa...

Noh, eilen päätin lääkitä flunssaani jollakin lämpimällä keitolla, jossa saisi mieluusti olla vähän ytyäkin. Ajatus harhautui thaihenkiseen kanakeittoon ja aikani netissä erilaisia ohjeita plarattuani muodostin käsityksen siitä, mitä keittooni lykkäisin. Citymarketin valikoimat päättivät sitten loput puolestani.

Thaihenkinen kanakeitto
(yksi tosi reilu annos tai 2 pienempää)

Pari pientä kanan rintafilettä suupaloiksi leikattuna
Noin 1 desilitra kookosmaitoa
1,5-2 desilitraa kanalientä
Noin 3 sentin pätkä inkivääriä (tai galangaljuurta, jos saatte moista käsiinne)
Yksi sitruunaruoho
Pari kevätsipulia varsineen
Yksi iso tai 2 pientä punaista chiliä
2 ruokalusikallista kalakastiketta (voi korvata myös soijalla)
1 ruokalusikallinen sokeria
1 ruokalusikallinen sitruunamehua
(Pakaste) thaikasvissekoitusta (määrä riippuu siitä, miten paljon kasvissattumia haluat keittoosi)

Kuori inkivääri ja pilko se ohuiksi kiekoiksi. Leikkaa sitruunaruoho muutaman sentin pituisiksi pätkiksi (itse pienin vähän liian pieneksi ja sitten palasia oli vaikea vältellä lusikoimasta suuhunsa valmiista keitosta). Paina chili(t) rikki tai vetele pintaan veitsellä viiltoja. Pilko kevätsipuli. Leikkaa kanafileet suupaloiksi.

Kuumenna kookosmaito kattilassa lähes kiehuvaksi ja lisää joukkoon kanapalat. Sekoittele muutama minuutti, kunnes kana alkaa kypsyä. Lisää tämän jälkeen kanaliemi, kalakastike, sokeri ja sitruunamehu. Sekoita hyvin. Lisää sitten kasvikset, inkivääri, kevätsipuli, sitruunaruoho sekä chili(t). Anna kiehahtaa sen verran, että kanat ovat kypsiä ja kasviksiin jää vielä hieman purutuntumaa.

Chiliä, inkivääriä ja sitruunaruohoa ei siis ole tarkoitus syödä, vaan ne ovat keitossa vain mausteena. Eli lautasta ei tällä kertaa tarvitse syödä aivan tyhjäksi asti :)


Keitto maistui kyllä ihanasti tukkoisesta olosta huolimatta. Chili ei tuntunut kovinkaan voimakkaasti (saattoi johtua joko chilin mietoudesta tai tukkoisesta olostani). Ehkä voisin toiste kokeilla vielä murskata chiliä "auki" enemmän, jotta maku irtoaisi keittoon paremmin kuin tällä kertaa. Hyvää joka tapauksessa! Nyt pitäisikin sitten keksiä mihin laittaisi loput kookosmaidot...