perjantai 1. lokakuuta 2010

Hirvipullia ja sipulipiiras

Viime viikonloppuna vietettiin omankin blogini syntyyn erittäin voimakkaasti vaikuttaneen, iki-ihanan Pastanjauhantaa-blogin viisivuotissynttäreitä, missäpäs muuallakaan kuin jauhantapajalla. Kiitoksia vielä kutsusta ja kaikesta isäntäväelle sekä muille paikalla olleille, aiheesta jo reippaasti raportoineille tahoille. Toki myös niille ei-bloggaaville!

Meikäläisen raporteeraus tulee hieman jälkijunassa, kun olen potenut enempi tai vähempi syysflunssaa koko viikon, eikä energiaa ole bloggaamiseen asti liiennyt.

Oma panokseni iltaan oli häistä ylijääneiden viinitonkkien hyötykäyttöön viemisen lisäksi rosmariiniset hirvenlihapullat, ranskalaishenkinen sipulipiiras ja jo aiemmin herkuksi todettu hillamisu.

Rosmariiniset hirvipullat

Noin 600 grammaa hirvenjauhelihaa
1 desilitra kermaa
0,5 desilitraa maitoa
0,75 desilitraa korppujauhoja
1 kananmuna
1 keskikokoinen sipuli
Suolaa
Mustapippuria myllystä
Reilusti kuivattua rosmariinia
Kuivattua timjamia

Jauha hirvi jauhelihaksi, jos se ei ole jauhelihan olomuodossa jo valmiiksi.

Laita korppujauhot turpoamaan kermamaitoseokseen noin kymmeneksi minuutiksi. Silppua tällä välin sipuli.

Sekoita jauhelihan joukkoon turvonnut korppujauho-kermamaitoseos, kananmuna, sipulisilppu ja mausteet. Suolaa ja rosmariinia kannattaa laittaa avokätisesti, pippuria ja timjamia hieman vähemmän. Suolaton hirvi ei nimittäin ole hyvää, mieluummin vaikka sitten liikaa suolaa tässä tapauksessa. Etenkin jos olet viemässä pullat illanistujaisiin naposteltaviksi!

Sekoita lihapullataikinan ainekset hyvin sekaisin. Muotoile sitten taikinasta leivinpaperoidulle uunipellille lihapullia.

Paista pullia noin 200 asteisessa uunissa 20-25 minuuttia tai vaihtoehtoisesti kypsennä pullat voissa paistinpannulla paistaen.

Meikäläisen luomuruokapiiristä tilaama luomurosmariini oli vähän pitkähköä, enkä toki ajatellut asiaa ennen kuin humpsautin rosmariinit taikinan sekaan. Tahaton metsäfiilis syntyi siis pulliin, kun pullista törröttävät rosmariinit loivat mielikuvan havumetsästä, jossa hirvi on eläessään tyytyväisnä kirmaillut!

Klassinen sipulipiiras
(Glorian Ruoka & viini 6/2010)

Pohja

3,75 desilitraa vehnäjauhoja
150 grammaa pehmennyttä voita
1 kananmuna
1 teelusikallinen sokeria
0,5 teelusikallista suolaa
1 ruokalusikallinen maitoa

Täyte

1 kilo salottisipulia (noin 1,5 litraa ohuina lohkoina)
3 ruokalusikallista voita
1 ruokalusikallinen öljyä
1,5 ruokalusikallista vehnäjauhoja
(1 paketti, 170 grammaa pekonia)
2 kananmunaa
200 grammaa eli yksi purkki ranskankermaa
1 teelusikallinen suolaa
0,5 teelusikallista jauhettua valkopippuria
0,5 teelusikallista jauhettua muskottia
1 ruokalusikallinen (sitruuna)timjamia
1 desilitra raastettua Comté-juustoa
1 ruokalusikallinen voita

Lisäksi

Kuivattuja herneitä pohjan esipaistamisen painoksi

Kuori ja lohko sipulit. Kuullota sitten sipuleita voi-öljyseoksessa miedolla lämmöllä välillä sekoitellen noin tunti eli kunnes sipuli on pehmeää ja kullankeltaista. Mitä pidempään haudutat, sen parempia sipulit ovat. Mutta jos olet kiireessä luettuasi ohjeen huonosti etukäteen, niin kuin minä, riittää jos kuullottelet sipuleita keskilämmöllä 25-30 minuuttia.

Tee pohjan taikina samalla kun sipulit kuullottuvat. Sekoita jauhot ja voi sähkövatkaimen taikinakoukuilla. Lisää joukkoon kananmuna, sokeri ja suola. Vatkaa sitten taikina nopeasti tasaiseksi. Lisää lopuksi joukkoon myös maito.

Painele taikina jauhotetuin käsin voidellun piirakkavuoan (noin 23 cm halkaisijaltaan) pohjalle ja reunoille. Pistele sitten pohjaa haarukalla ja laita jääkaappiin vähintään 20 minuutiksi.

Ripottele jauhot sipuliseokseen ja sekoita hyvin. Anna jauhojen kypsyä muutama minuutti. Siirrä sitten seos jäähtymään hetkeksi.

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Peitä jääkaapista ottamasi piiraspohja leivinpaperiarkilla ja kaada leivinpaperin päälle painoksi kuivattuja herneitä. Esipaista pohjaa noin 8 minuuttia. Poista tämän jälkeen herneet ja leivinpaperi ja paista ilman niitä pohjaa vielä 2-4 minuuttia.

Viimeistele täyte. Raasta Comté-juusto. Jos käytät pekonia, kuutioi ja paista pekoni keskilämmöllä kypsäksi.

Yhdistä kananmunat, ranskankerma ja mausteet keskenään. Lisää sipulit, (pekoni) ja puolet juustoraasteesta joukkoon. Kaada seos esipaistetulle piirakkapohjalle. Ripottele piirakan päälle loput juustoraasteesta ja lisää vielä hieman voita pieninä nokareina pinnalle.

Paista piirasta uunin keskitasossa noin 25 minuuttia tai kunnes täyte näyttää hyytyneen ja on kauniin kullanruskea.

Tarjoa piiras lämpimänä tai kylmänä. Seuraksi sopii vaikkapa vihersalaatti. Toimii myös loistavasti illanistujaisten suolaisena piiraana, sillä lopputulos oli oikein muheva ja maukas.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei!
Mistä luomuruokapiiristä tilaat?
Antti

Virpi kirjoitti...

Meillä on työkavereiden kanssa luomuruokapiiri. Biovälitykselle tehdään tilaukset ja ne toimitetaan meille töihin aina perjantai-iltapäivisin. Ihan kätevä systeemi on ollut, aloitettiin kesällä ja ainakin toistaiseksi on vielä jatkettu.