tiistai 22. maaliskuuta 2011

Karpimmat lätyt

Karppaava ystävä kehui tehneensä onnistuneita ja hyvänmakuisia lättyjä vähähiilihydraattisesti. Olin itse kuvitellut että moisia olisi vaikea saada pysymään koossa ja uteliaisuuteni heräsi. Niinpä tässä eräänä iltana kun mieli teki jotain herkkuja, päätin kokeilla karppien lättyjen paistamista itsekin. Resepti on peräisin karppaajien reseptistöstä.

Karppaajan lätyt

3 kananmunaa
2 ruokalusikallista sulatettua voita
3 reilua ruokalusikallista mantelijauhoa
0,5 desilitraa kuohukermaa
Ripaus suolaa ja vaniljasokeria

Riko munat kulhoon ja vatkaa niiden rakenne kunnolla rikki.

Lisää munien joukkoon sulatettu voi ja sekä mantelijauho.

Lopuksi sekoita joukkoon myös kerma sekä ripaukset suolaa ja vaniljasokeria.

Vatkaa taikina tasaiseksi ja anna turvota hetki.

Paista lätyt lettupannulla tai pienellä paistinpannulla voissa rapsakoiksi.

Lättytaikina tuoksui paistuessaan melko autenttiselle tavalliseen lättytaikinaan verrattuna. Maussa oli tietysti hieman eroa, mutta yllättävän hyviä nämä olivat. Ainakin pienellä blinipannukokoisella pannulla paistettuna koossapysymisenkään kanssa ei ollut ongelmia.

Tarjoa letut herkkutäytteiden kanssa, myös suolaiset käyvät! Tällä kertaa nautin lättyni sokeroimattoman mansikkahillon sekä kermavaahdon kera.

3 kommenttia:

Pitkä kirjoitti...

Saako mantelijauhoa jostain erikoiskaupasta vai ihan isoista marketeista? Mua alkoi houkuttaa nää, vaikken ees karppaa ja mies ei elä ilman hiilihydraattia muutamaa viikkoa pidempään :D

Pitkä kirjoitti...

vai teitkö ite jossain tehosekoittimessa? oon niin avuton!

Virpi kirjoitti...

Saa pienissä pussukoissa ihan melkeen mistä vaan kaupasta mantelijauhetta! Ovat leivontaosastolla yleensä tai semmosessa paikassa mistä löytää pähkinöitä tai mantelilastuja ynnä muuta sellasta :)

Mulla on iso pussi luomumantelijauhoo, mutta niitä isoja pusseja en oo nähny kovin monessa paikassa. Noita pieniä siis löytyy ja itekin voi ajaa kokonaisista manteleista aivan hyvin esim. just tehosekottimella!

Siitä vaan kokeileen :) Ei meilläkään karpata, mutta vatsan vuoksi on jätetty kotikokkailussa kaikkein hötöimpiä hiilareita vähemmälle.