lauantai 18. kesäkuuta 2011

Mansikka sydän raparperi

Mansikka ja raparperi sopivat erittäin hyvin yhteen, se on tullut jo todistettua esimerkiksi yhdistämällä näitä kahta samaan mehuun. Ja siitä tehty drinksu se vasta hyvää onkin! Sellaistakin nimittäin oli tarjolla meidän lauantaibrunssilla.

Brunssilla oli tarjolla myös pikkuisia lettuja, joiden kanssa tarjolla oli mansikkaista ja raparperista semifreddoa tai ainakin jotakin sen tapaista. Semifreddo oli kyllä vähän turhan jäässä vielä syöntivaiheessa mutta ensi kerralla tiedän ottaa sen sulamaan ajoissa (massa oli ehtinyt jäätyä kunnolla koska tein sen pakastimeen jo edellisenä iltana ihan aikataulusyistä). Mansikan ja raparperin yhdistämiseen hain ideoita ja oppeja niin Nelleltä kuin Pastanjauhajiltakin.

Mansikka-raparperisemifreddo

2 kananmunan keltuaista
2 kananmunan valkuaista
Ripaus suolaa
0,5 desilitraa ruokosokeria
1 litra tuoreita mansikoita
0,5 desilitraa sokeria
2,5 desilitraa kuohukermaa
Vaniljasokeria
2-4 vartta raparperia

Kuori tarvittaessa raparperit ja pilko ne sitten palasiksi. Laita raparperipalaset kattilaan, kaada vettä päälle sen verran että palat eivät aivan kokonaan peity veden alle. Lisää kattilaan myös puolisen desiä ruokosokeria. Anna raparperipalasten olla kattilassa niin kauan että ne pehmenevät kunnolla.

Anna raparperimössön jäähtyä. Kun seos on jäähtynyt, soseuta se sauvasekoittimella tai blenderissä.

Poista mansikoista kannat ja pilko ne kulhoon. Soseuta myös mansikat sauvasekoittimella tai blenderissä.

Erottele kananmunista valkuaiset ja keltuaiset eri kulhoihin.

Lisää keltuaisten joukkoon sokeri ja vatkaa.

Lisää valkuaisten joukkoon ripaus suolaa ja vatkaa kovaksi vaahdoksi.

Lisää kerman joukkoon makusi mukaan vaniljasokeria ja vatkaa vaahdoksi.

Sekoita keltuais-sokeriseos ja kermavaahto ensin keskenään. Sekoita sitten joukkoon myös valkuaisvaahto ja lopuksi myös raparperiseos.

Kaada pakastusta kestävään astiaan ensin pohjalle kerma-muna-raparperiseosta ja sen päälle puolet mansikkasoseesta. Sekoita "raidoiksi".

Lisää loput massasta ja sen päälle vielä loput mansikkasoseesta. Sekoita taas mansikkasose kuvioiksi massaan.

Pakasta ainakin pari tuntia tai jos annat seoksen olla pidempään pakkasessa, muista ottaa se reilusti ajoissa sulamaan jotta rakenne ehtii pehmetä ja maut tulevat esiin.

Letut

2 kananmunaa
2 reilua ruokalusikallista turkkilaista jogurttia
1 reilu ruokalusikallinen vehnäjauhoja
1 teelusikallinen leivinjauhetta
Loraus kuohukermaa

Sekoita kaikki aineet keskenään kulhossa. Anna taikinan muhia liinan alla noin 15 minuuttia.

Paista pieniä lettusia voissa rapeiksi. Tästä taikinasta tulevat letut paistuvat hyvin nopeasti.

Ja tältäpä se sitten näytti, lettu jonka päälle on laitettu mansikka-semifreddoa. Koristeena on meidän parvekkeeltamme amppelimansikasta saatu ihan ensimmäinen mansikka. Maistui makeammalta kuin mikään mansikka koskaan aikaisemmin!

P.S. Päätimme Pastanjauhajien kanssa pitää kesäisen piknikin Oulussa maanantaina 18.7., luultavimmin Ainolan puistossa iltasella. Paikalle ovat tervetulleita saapumaan kaikki ruokaintoiset! :)

Ei kommentteja: