lauantai 4. helmikuuta 2012

Aurajuustoinen sipulilisuke

Meillä syödään tosi usein lisukkeena uunikasviksia ja mikäs niitä syödessä, kun varioidahan voi paljon sillä, mitä sinne vuokaan pilkkoo ja millä sen maustaa. Vakiokamaa meillä ovat sipulit, paprikat ja porkkanat mausteinaan oliiviöljy, suola, mustapippuri ja timjami. Vaihtelu ei silti ole koskaan pahitteeksi, joten sovittiin armaan puolisoni kanssa, että voitaisiin kokeilla useammin uusiakin lisukkeita. Jos ruokarajoittunut puoliso lupaa kokeilla, niin pakkohan minun on sitten kokata!

Avuksi tuli tällä kertaa kirjastosta uteliaisuudella lainattu Karpin keittokirja 2. Koska meillä yritetään syödä pääasiassa edes vähän hiilaritietoisesti (siis perunaa, pastaa, riisiä, sokeria ja valkoisia jauhoja kotona kokatessa mahdollisimman vähän käyttäen), niin karppipuolelta on hyvä tiirailla juuri lisukkeiden ja jälkiruokien suuntaan, vaikka meillä ei muuten mitään tiukkaa linjaa vedetäkään. Idea ja ainekset lisukkeeseen tulivat keittokirjasta, määriä vähän muuntelin.

Aurajuustoinen sipulilisuke

4 keskikokoista sipulia
3 kynttä valkosipulia
Voita
Mustapippuria myllystä
Kuivattua timjamia
(Currya)
(Suolaa)
Noin 75 grammaa aurajuustoa
1,5 desilitraa kermaa

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

Kuori sipulit ja valkosipulit.

Leikkaa sipulit renkaiksi ja silppua valkosipuli.

Sulata kunnon palanen voita pannulla.

Lisää pannulle molemmanlaatuiset sipulit ja paista miedohkolla lämmöllä siiheksi että pehmenevät.

Mausta mustapippurilla ja timjamilla. Voit ripauttaa vähän myös currya jos haluat (tätä oli alkuperäisessä ohjeessa 1,5 teelusikallista, mutta ajatuksen tasolla en ihan hoksannut sopivuutta ruokaan, joten laitoin vain vähän eikä sillä ainakaan ollut erityisempää merkitystä maun kannalta) ja maltillisesti suolaa, jos haluat. Aurajuustossa (tai muussa homejuustossa mitä käytät), on kuitenkin suolaa, joten kovin paljon sitä ei kannata laittaa tässä vaiheessa purkista tai myllystä.

Siirrä sipuliseos pannulta uunivuokaan ja murusta sekaan aurajuusto, kaada päälle myös kerma. Sekoita hyvin.

Anna paistua uunissa kunnes pinta on saanut vähän väriä.

Meillä lisuke pääsi samalle lautaselle kahdenlaisten pihvien kanssa. Tarjolla oli nautaa ja possua lehtipihveinä sekä maustevoita. Minun makuuni lisuke oli varsin oivallista, mies totesi myös kelpuuttavansa, mutta toivovansa seuraavalla kerralla korjausta ainesten suhteisiin niin, että juustoa ja kermaa olisi enemmän suhteessa sipuliin.

6 kommenttia:

Merituuli kirjoitti...

aika pätevän oloinen kokonaisuus. En oikein osaisi silti yhdistää timajmia ja currya samaan ruokaan. Ilmeisesti tekin jätitte sen pois?

Hannele kirjoitti...

Kieltämättä curry tuossa kokonaisuudessa kuulostaa vähän kummalta. Mutta aurajuusto+sipuli ei voi mennä vikaan.

Virpi kirjoitti...

Merituuli ja Hannele: En siis ollut ainoa, josta nämä kaksi eivät ensimmäisinä tulisi mieleen tätä ruokaa maustaessa? En tosiaan tiedä mikä sen curryn merkitys olisi, koska laitoin sitä aivan pikkiriikkisen ripauksen (ja olisi siis ollut sama olla laittamatta ollenkaan, veikkaan että sillä alkuperäismäärällä se olisi jo maistunut ja ei tuo muu makumaailma sitä kyllä kaivannut).

Muutoin varsin kiva uusi lisuke tämä :)

Päivi / Kokkeillaan kirjoitti...

Verrattain houkutteleva lisuke (vaikka tosiaan tuo curry oli vähän erikoinen aines)! Minulle uppoaisi helposti, mutta siippa pitäisi opettaa tälle ruualle lisäämällä aurajuustoa vähän kerrallaan. Jos alkaisi totuttamisen nyt ja tekisi kerran kuussa, niin jokohan syksyllä menisi ohjeen mukainen annostus...?

Virpi kirjoitti...

Kotiharmi: Ai teillä asustaa homejuustorajotteinen? Omassakin tuttavapiirissä heitä on. Syökö hän muita juustoja? Tätä varmaan vois kokeilla vaikka vuohenjuustoversionakin!

Päivi / Kokkeillaan kirjoitti...

Kyllä asustaa. Muut juustot menevät alas helpolla, jopa vuohenjuusto. Valkohomejuustolle nostaa peukkua. Sininen home toistaiseksi nou nou, mutta harjoitutan hiljalleen ja aika ajoin :)