keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Paras tapa viettää sunnuntai-iltapäivä

Paras tapa viettää mitä tahansa päivää on tietenkin istua pöydän ääressä hyvien ystävien kanssa, höpöttää, nauraa ja siinä samalla nauttia herkullista ruokaa. Viime sunnuntaina vietin iltapäivääni brunssilla helsinkiläisessä Dylanissa. Kaverit olivat testanneet paikan ja hyväksi havainneet, joten minut kaukaisena vieraana vietiin sinne turvallisin mielin.

Brunssi kustantaa 16 euroa ja on mielestäni oikeinkin rahansa väärti. Tarjolla oli runsaasti herkkuja hodareista karjalanpiirakoihin, falafeleista ja viininlehtikääryleistä lihapulliin, erilaisiin maustettuihin kanapalasiin, runsaasta salaatti- ja hedelmäpöydästä puhumattakaan. Nälkä lähti, eikä palannut koko loppupäivänä!

Kun ruoka ja seura ovat molemmat erinomaisia, ei tahdo muistaa koko kameraa. Siispä kuvallinen anti brunssilta on vajavaista, mutta tuo tonnikalatahna oli ihan superhyvää tortillachipsin päällä, ah!

Tuoreet hedelmät raikastivat oloa, kun oli ensin mättänyt sisuksiinsa urakalla suolaisempia eväitä. Tarjolla oli myös tuoretta ananasta, jota oli ihan pakko maistaa, vaikka kaverit hoitivatkin toisaalla polttareissa olleen kanssaeläjän roolia hokemalla "sää et kyllä sais syyä tuota, kun sulla tullee suu kipiäksi siitä".

Makeaksi lopuksi kasasin lautaselle vielä suklaista ja marjaista piirasta sekä tuulihattua ja lorotin lautaselle runsaasti vaniljakastiketta.

Seuraavalle kerralle luvattiin kartoittaa joku uusi brunssipaikka, joten sitä odotellessa!

Ei kommentteja: