lauantai 5. toukokuuta 2012

Kana-brie-ciabatta

Monet ruokabloggarit ovat lähteneet joukolla mukaan Hävikistä herkuksi -kampanjaan, johon liittyviä tuotoksia voi seurata kampanjan Facebook-sivujen kautta. Minä en ole virallisesti mukana kampanjassa, mutta ajatus on oikein hyvä, sillä kyllähän se harmittaa heittää pois syömäkelpoista ruokaa! Vielä enemmän harmittaa, jos joku oikein herkku ruoka-aines on ehtinyt pilaantua käytön puutteessa. Nimimerkillä heitin juuri vuohenjuustoa ison kimpaleen pois, kun se oli jo ehtinyt homehtua... ruokahävikin pienentämiseen siis pitäisi kyllä ihan oikeasti kiinnittää huomiota myös meidän taloudessamme.

Tällä viikolla tein eräänä iltana hyvinkin Hävikistä herkuksi -teemaan sopivaa iltaruokaa, sillä hyödynsin siihen erilaisia jämätuotteita, joita keittiöstämme löytyi. Ja tämä kyllä oli todellinen herkkupala!

Kana-brie-ciabatta

Pala ciabattaa
Valkosipulituorejuustoa
Paistettua kanaa
Salaattia
Tuorekurkkua
Brie-juustoa

Paista kanapalat pannulla, mikäli sinulla ei ole jemmassa edelliseltä aterialta ylijäänyttä. Minä paistoin kanan fileleikkeet pannulla öljyssä, maustoin suolalla, mustapippurilla ja paprikajauheella.

Halkaise ciabatta. Paahda leipäpalat halutessasi joko leivänpaahtimessa, pannulla tai uunissa. Myös vähän kuivahtanut leipä käy, sillä paahdettuna se maistuu vielä aivan mainiolta ja sopii tähän tarkoitukseen hyvin.

Levitä molemmille leiville valkosipulituorejuustoa. Meillä oli jämät vapulta ylijääneestä suosikkivalkosipulituorejuustostamme.

Asettele leivän alapuoliskolle salaattia, kanaa ja tuorekurkkua. Viipaloi leivän yläpuoliskalle brie-juustoa. Nosta kansipala alapalasen päälle, purista hieman puoliskoita kasaan ja mussuta tyytyväisenä.

Täytetyt vähän runsaammat leivät ovat nopea ja herkullinen iltapala tai piknik-eväs (toiveikkaana jo ajattelen kesän piknikkejä, vaikka täksi päiväksi on taas luvattu räntäsadetta). Ja mikä parasta, täytteitä voi varioida täysin sen mukaan, millaisia jämiä siellä omassa jääkaapissa piileekään!

4 kommenttia:

LukanLusikassa kirjoitti...

joo minäkin osallistun kampanjan sivustatukeen muutamalla reseptillä:)

Virpi kirjoitti...

Luka: Hyvä aihehan tämä on, ja syytä pitää esillä, vaikka ei täysillä kampanjassa itse olisikaan mukana!

Katja/Optimismiajaenergiaa kirjoitti...

Tulin pyörähtämään taas sun blogissa (käyn usein, mutten muista kommentoida). Näitä kanaleipiä täytyy joku päivä tehdä! :)

Virpi kirjoitti...

Amanda: Kiitos käynnistä ja kommentista! Nämä leivät on kyllä helppoja, nopeita ja hyviä, joten sopisivat varmaan sinunkin kiireiseen arkeen evääksi :)