torstai 17. toukokuuta 2012

Perunasalaatti pekonilla ja parsalla

Vapusta on vierähtänyt jo tovi, mutta bloggaanpa silti tämän vapuksi tekemäni perunasalaatin ohjeen. Tämä perunasalaatti kun mielestäni sopisi erinomaisesti myös kesäisille piknikeille tai grilliruokien kanssa lisukkeena tarjoiltavaksi.

Salaatti syntyi yhdistelemällä ideoita useammasta eri reseptistä, joten en linkkaa tähän nyt mitään tiettyä lähdettä, vaan laitan tarjolle sellaisen version, jonka itse tulin koostaneeksi. Halusin tehdä perunasalaatin, jossa ei ole majoneesi- tai maitotuotepohjaista kastiketta, jossa olisi parsaa ja johon voisin upottaa vailla päämäärää jääkaapissamme seikkailleet pari pekonipakettia, joiden päiväys lähestyi vääjäämättä.

Parsa-pekoni-perunasalaatti

Noin kilo perunoita
Puntti vihreää tankoparsaa
2 pakettia pekonia
1 iso tai 2 pientä punasipulia (tai muutama kevätsipuli varsineen)
1 sitruunan kuori raastettuna ja mehut puristettuna
Pari ruokalusikallista Dijon-sinappia
Noin 0,5 desilitraa oliiviöljyä
Suolaa ja mustapippuria myllystä

Keitä perunat kuorineen kypsiksi. Jäähdytä perunat, kuori ja pilko salaattiin sopiviksi suupaloiksi.

Paista pekoniviipaleet parissa erässä rapsakoiksi. Nosta pekonit valuttamaan ylimääräiset rasvat talouspaperin päälle.

Huuhtele parsat, leikkaa kova puumainen osa pois ja kuori tarvittaessa varret.

Keitä parsat suolalla, sokerilla ja sitruunamehulla maustetussa vedessä kypsiksi. Tämä vie aikaa max. 5 minuuttia. Huuhtele parsat kylmällä vedellä, jotta kypsyminen pysähtyy.

Leikkaa parsat suupaloiksi ja laita perunapalojen kanssa astiaan.

Kuori sipuli(t) ja pilko puolikuun muotoisiksi ohuiksi viipaleiksi. Lisää sipulit perunoiden ja parsojen joukkoon.

Pilko pekonit ja lisää nekin salaattiin.

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään (tai jos olet laiska, laita ne suoraan astiaan ja lisäile aineksia sen mukaan, kuin tarve näyttäisi vaativan). Raasta siis hyvin pesemästäsi sitruunasta kuori ja purista siitä mehut. Sekoita joukkoon sinappi ja oliiviöljy. Sekoita kastike salaatin joukkoon ja lisää vielä aineksia, jos salaatti näyttää liian kuivalta. Itse siis laitoin ainekset suoraan salaatin joukkoon, joten ihan tarkkoja määriä en mitannut.

Mausta salaatti vielä rouhimalla sekaan mustapippuria ja suolaa myllystä.

Anna salaatin maustua jääkaapissa ennen tarjoilua.

Perunasalaattikoulukuntia on monia. Osalle perunasalaatin tulee olla lämpimänä tarjoiltava lisuke, toiset pitävät ehdottomasti majoneesikastikkeisesta, toisille salaattiin ei tule lisätä mitään ns. ylimääräisiä ainesosia ja toiset tykkäävät soveltaa. Minulle kelpaavat kaikenlaiset versiot!

Tämä oli oikein onnistunut versio ja sopi mainiosti vapun aikana eri paikoissa nautittujen evästen lisukkeeksi. Kotona salaatti oli osa vappuaaton brunssia:

Ja vappuaaton iltana vein salaattia sekä hunajarommipohjaisella marinadilla marinoituja broilerivartaita (Diplomi-)insinööri-Pekan luona pidettyihin grillailuihin, jotka omalta osaltani avasivat tämän vuoden grillikauden.

Broilerin sisäfileet laitoin marinoitumaan edellisenä iltana. Marinadin mittasuhteita en sen kummemmin mitannut, vaan kaadoin aineksia kulhoon, jossa kanat, anteeksi siis tietysti broilerit, oleskelivat. Määrällisesti sen verran, että eivät täysin peittyneet, mutta marinadia oli kulhossa kuitenkin varsin runsaasti. Kanarialaisen hunajarommin lisäksi marinadiin pääsi sitruunamehua, öljyä, rouhittua mustapippuria ja soijakastiketta. Toimi erittäin hyvin!

Perunasalaatti tuhottiin loppuun vappupäivän grillailuissa ystäväpariskunnan luona. Salaatti toimi siis myös erilaisten makkaroiden ja nakkien kanssa nautittuna.

4 kommenttia:

Tomi kirjoitti...

Itsekin on tarkoitus kokeilla kaikkea hassua, nyt kun olen yksin täällä maamme päästadissa. Saa nähdä saanko ekan kerran ruokablogailtua sitten!

Virpi kirjoitti...

Tomin kokeellinen keittiö! Jee. Jäämme odottamaan tuloksia :)

Päivi / Kokkeillaan kirjoitti...

Minäkään en ole kaavoihin kangistunut perunasalaatti-ihminen, vaan kaikki käy! Sinappi-öljy -yhdistelmä sopii mainiosti perunasalaattiin. Tätä lukiessa piti ihan urakalla nieleskellä voimakkaasti erittyvää sylkeä :) eli tämäkin versio maistuisi täällä hyvin.

Virpi kirjoitti...

Kotiharmi: Jee, muitakin kaikkiruokaisia perunasalaatti-ihmisiä! Tätähän tosiaan voi ja pitää kokeilla piknikille tai lisukkeeksi joku kerta :)