maanantai 3. syyskuuta 2012

Paahdettu lohi ja sitruunainen tomaatticouscous

Olin päättänyt kesälomani aikana tuhota jo melko pitkään viinitelineessä viihtyneen rosé-samppiksen, De Saint-Gall Brut Rosén. Alkon ruokasuositusten mukaan juoman kanssa sopivat yhteen rasvainen kala sekä linnut. Halusin kokata viinille arvoistaan ruokaa, jotta makuyhdistelmä olisi varmasti onnistunut. Oma viiniasiantuntemukseni ei tähän kuitenkaan aivan riittänyt, joten kysyin neuvoa à la gourmande -blogin Ninniltä, koska satun tietämään, että hän on varsinainen makumestari ja tietää paljon viineistä.

Ninnin makuvaisto johdatteli paahdetun lohen ja couscousin suuntaan, eikä suunta ollut ollenkaan väärä! On aivan pakko nostaa hattua ihmiselle, joka onnistuu löytämään ne oikeat makuvivahteet pariksi viinille, jota ei edes ole itse aiemmin nauttinut. Mahtavaa, osaisinpa itsekin!

Paahdettu lohi ja sitruunainen tomaatticouscous
(yhdelle)

1 annos luomu täysjyväcouscousia
1,5 teelusikallista suolaa
0,5 teelusikallista (savu)paprikajauhetta
1 ruokalusikallinen raastettua tuoretta inkivääriä
Puolikas pieni punasipuli
1 sitruuna (koko sitruunan kuori raasteena + mehut puolikkaasta)
1 ruokalusikallinen öljyä
5 kirsikkatomaattia
Noin desilitra tuoretta basilikaa silputtuna

Pala lohta

Valmista couscous paketin ohjeen mukaan.

Kuori pala inkivääriä ja raasta se couscousin joukkoon. Sekoita couscousiin myös suola sekä paprikajauhe. Pidä lämpimänä.

Kuori ja silppua punasipuli pieneksi silpuksi.

Raasta sitruunasta kuori pieneen kulhoon. Purista puolikkaasta sitruunasta mehut samaan kulhoon ja sekoita joukkoon myös punasipulisilppu sekä öljy.

Halkaise kirsikkatomaatit ja silppua basilika.

Kuumenna paistinpannu ja pieni loraus öljyä. Ripottele pannulle myös merisuolaa. Paista lohi pannulla haluamaasi kypsyysasteeseen niin, että pinnasta tulee hieman rapea ja paahtunut. Kypsyyden edistymistä voi näppärästi seurata palan sivusta katsoen.

Sekoita couscousin sekaan punasipuli-sitruuna-öljyseos, halkaistut kirsikkatomaatit sekä basilika.

Tarjoile paahdettu lohi sitruunaisen tomaatticouscousin kanssa ja nauti mieluusti kaverina rosé-sampanjaa.

Tämä oli ehkäpä paras itse koskaan kokkaamani ateria, ainakin yhteen niin upeasti toimivien makujen puolesta. Ateria sopi sampanjalle täydellisesti. Lohen kypsyydessäkin onnistuin kerrankin hyvin, minussa kun tuppaa olemaan käryyttäjän vikaa ja usein paistan vähän liikaa kuin liian vähän. Tällä kertaa kuitenkin kypsyys oli juuri sellainen kuin pitikin, keskeltä vielä aavistuksen kuultava, mehevä ja maukas.

Aterian herkullisuutta ei lainkaan vähentänyt se, että sain nauttia sen kesän viimeisenä lämpimänä päivänä, viettäen omaa laatuaikaa ja kesälomafiiliksissä vielä ollen.

Tiedän muutamien muidenkin jo tätä kokeilleen ja ilman samppistakin tämä on kuulemani mukaan oikein toimiva resepti, joten voin kyllä varauksetta suositella kokeilemaan!

Ei kommentteja: