maanantai 29. huhtikuuta 2013

Keväinen parsa-perunasalaatti

Vappu lähestyy! Vaikka sääennuste ei kovin piknikejä suosivaa keliä lupaakaan, ainakaan tänne pohjoiseen, moni varmaan silti pyörittää mielessään vappueväiden valmistusta. Niin minäkin.

Halusin tehdä taas kerran perunasalaattia vapun rientojen ja ruokailujen varalle, vaikken aivan varmaksi edes tiedä, mitä aion puuhastella. Kyllä sitä nyt ainakin huomisen aamupäivän brunssilla jotakin tarvitsee syödä!

Teki mieli yhdistää parsaa ja perunaa. Harmi kyllä toistaiseksi kaupassa on tarjolla vasta espanjalaista uutta perunaa, joten ihan vanhan sadon perunalla tällä kertaa menin. Parsa on sentään maukasta ja tuoretta!

Parsa-perunasalaatti
(keskikokoinen kulhollinen)

Noin kilo perunoita
Nippu tuoretta parsaa
2 uuden sadon sipulia varsineen
Rucolaa

Kastike:
1 desilitra oliiviöljyä
0,25 desilitra sitruksista tai omenaista viinietikkaa
1-2 ruokalusikallista juoksevaa hunajaa
2 ruokalusikallista makeaa chilikastiketta
Suolaa ja mustapippuria myllystä

Keitä perunat kypsiksi mutta napakoiksi.

Kuori tarvittaessa parsat ja keitä suolalla, sitruunamehulla ja öljylorauksella maustetussa vedessä napakan kypsiksi, 5-10 minuuttia.

Huuhtele kypsät parsat heti kylmällä vedellä, jotta kypsyminen pysähtyy.

(Kuori, jos keitit perunat kuorineen) ja pilko perunat suupaloiksi.

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.

Pilko parsat suupaloiksi. Säästä nuput päällimmäisen kerroksen koristeeksi.

Kuori tarvittaessa ja silppua uuden sadon sipulit ohuiksi renkaiksi tai puolirenkaiksi.

Sekoita kulhossa perunat, parsa, sipuli, kastike ja rucola.

Asettele päällimmäiseksi vielä rucolaa ja parsojen nuppuosat.

Anna maustua jääkaapissa.

Perunasalaatti sopii piknikille, vappurientoihin, brunssille tai vaikka grillikauden avajaisiin!

Ei kommentteja: