perjantai 5. elokuuta 2016

Muinaisen Khmerien valtakunnan arvoituksia ja arkkitehtuuria Siem Reapissa

4000 islandsilta siis jatkoimme matkaamme Kambodzhaan. Tutkittuamme netistä vaihtoehtoja matkan taittamiseksi, päätimme, että emme osta lippuamme paikan päältä matkanjärjestäjiltä tai guesthousesta, vaan taitamme matkan rajalle itsenäisesti ja jatkamme matkaamme kohti Siem Reapia rajan toiselta puolelta paikallisen firman kyydillä.

Täällä on erään matkustajan kirjoittama tarkka selostus siitä, miten meidänkin toteuttamamme reissu kannattaa tehdä, mitä huomioida ja miten välttää huijaukset rajalla. Asia Van Transferista löytyi paljon hyvää palautetta, joten uskalsimme lähestyä itsekin heitä. Lähetin nettisivujen lomakkeen kautta viestin pari päivää ennen aiottua matkustamisajankohtaa ja sain vastauksen todella nopeasti. Meilailimme muutaman viestin verran ja saimme hyvät ohjeet sekä matkalippuvoucherin näytettäväksi Laosin puolella, että meillä on olemassa jatkolippu rajalta eteenpäin.

Lähdimme siis Don Detiltä aamulla ennen kahdeksaa veneellä kohti mannerta ja Nakasangia. Nakasangissa nostimme vielä hieman rahaa automaatista, sillä AVT oli sanonut meilissään, että bussiliput voi maksaa myös Laosin kipeillä (tai dollareilla tai Kambodzhan rieleillä). Dollareita meillä oli naftisti juuri viisumeihin riittävästi, rielejä ei luonnollisestikaan ollut, koska niitä ei voi Kambodzhan ulkopuolelta oikein hankkia, joten vaihtoehdoksi valuutan suhteen jäi nostaa kipejä.

Söimme patongit ja koska emme nähneet missään tuktukeja, joilta olisimme voineet saada oman kyydin rajalle, menimme bussiasemalle ostamaan lipun julkiseen bussiin. Muista matkustajista poiketen otimme siis liput vain rajalle. Lippu rajalle maksoi 34 000 kipiä per nenä. Bussin oli määrä lähteä Nakasangista 9.30, mutta mitään ei ollut tapahtunut vielä kymmeneen mennessä. Matkustajia oli aika paljon ja matka oli määrätty taitettavaksi minibussilla, joten ilmeisesti kyseessä oli säätö siitä, mistä saataisiin kolmas minibussi paikalle. Lopulta ehkä vartin yli kymmenen pääsimme matkaan kohti rajaa. Minibussiin survottiin totuttuun tapaan niin monta ihmistä kuin mahdollista.

Tie rajalle oli kuoppainen mutta perille päästiin. Marssimme hakemaan ulosleimauksia passeihimme rajakopilta. Olin aiemmin havainnut, että Laosiin saapuessa saadut departurecardimme olivat hävinneet jonnekin - en yksinkertaisesti löytänyt niitä mistään vaikka pengoin kaikki laukut ylösalaisin. Koska korruptio, niin tästäkin selvittiin rahalla. Laosin rajamiehet totesivat että 5 dollaria tai 50 000 kipiä per naama ja asia kunnossa. Ei auttanut kuin maksaa, ja tässä kohti matkabudjettimme sitten kyykähti, koska emme olleet laskeneet tarvitsevamme korruptiorahaa.

Jatkoimme matkaamme kävellen rajan ylitse ja Kambodzhan puolella ignoorasimme päättäväisesti health check -pisteen meitä kohti viittilöivät sedät. Kävelimme tien oikealla reunustalla olleeseen pieneen puurakennukseen täyttämään visa on arrival -lappumme, annoimme ne ja kuvat sedille ja maksoimme 35 dollaria viisumista. Viisumit passeihimme saatuamme marssimme takaisin ylityspisteelle ja toiselle luukulle täyttämään arrival cardeja ja hakemaan leimat viisumeihimme. Tästä emme joutuneet maksamaan, mutta vieressämme ollut tyttö, jolla oli entuudestaan viisumi, joutui maksamaan 2 dollaria saadakseen leiman. Alkoi jo vähän kuumottaa, koska kyytimme rajan toiselta puolelta oli määrä lähteä 11.30 ja kello oli jo reippaasti yli 11. Saimme kuitenkin passimme takaisin, ja ilokseni totesin, että departurecardit oli nidottu pienellä niitillä kiinni passeihin  - eipä pääse hukkumaan!

Kambodzhan puolella odottelimme hetken rajalla olevassa kahviossa kyytiämme ja jatkoimme sitten matkaamme minibussilla eteenpäin. Minibussi vei meidät Stung Trengin rajakaupunkiin, jossa oli pieni lounastauko ja kulkupelin vaihto. Olimme sopineet rajalla, että nostamme rahaa täällä automaatista ja maksamme liput. Mutta kappas vain, kun automaattipa ei toiminut emmekä saaneet rahaa nostettua!

Ei auttanut kuin palata AVT:n toimipisteelle ja kysyä, jotta mitäs nyt. Meillä oli riittävästi kipejä toisen meista matkalippuun ja maksoin sen kipeillä. Tosin pieni säätö siitäkin oli, kun minulle ensin sanottiin, etten voisi maksaa kipeillä koska emme ole Laosissa emmekä enää rajan välittömässä läheisyydessä. Näytin saamani sähköpostin, jossa sanottiin, että kipit kyllä käyvät. Setä laski jollakin kurssilla summan ja antoi minulle paikallista rahaa vaihtorahoina takaisin. Me emme olleet myöskään ehtineet syödä, koska olimme etsimässä automaattia. Lupasivat auliisti tehdä meille take awayt mukaan, joten tilasin meille halvimmat mahdolliset patongit ja nappasin mukaan niiden lisäksi pullon vettä. Josko niillä hengissä pysyisi Siem Reapiin saakka!

Pakkauduimme minibussiin uudemman kerran, yllättävän tilavasti tällä kertaa, kun matkustajia oli vähemmän kuin paikkoja bussissa. Tie Siem Reapiin on päällystetty ja aika hyvässä kunnossa, joten kuski päästeli menemään melko vauhdilla. Joskin huolta aiheutti ilmeisesti moottorin temppuilu, alkoi välillä jo mietityttämään, että noinkohan päästään perille ja mitä sitten, jos auto leviää jonnekin keskelle ei mitään Kambodzhan maaseudulla.

Maaseutua nimittäin nähtiin ikkunoista matkan varrella. Jos Laosissa asumukset olivat bambusta rakennettuja, täällä oli kyllä myös jos jonkinlaista hökkeliviritelmää asumuksina. Köyhä maa, ja sen näkee ainakin kun poistuu kaupungista.

Nimienkeksinnässä on myös kunnostauduttu. Tämän kirkasta tulevaisuutta lupailevan koulun lisäksi bongasin smart kids international school kakkosen. Koulutuksen tasosta en osaa sanoa mitään, mutta kun muissa käymissämme maissa koululaisillakin tuntui olevan lomaa, niin Kambodzhassa koulut pyörivät myös tähän aikaan vuodesta.

Pääsimme alkuillasta kuuden kieppeillä perille Siem Reapiin. Passitin reissutoverin automaatille nostamaan meille rahaa ja jäin itse sopimaan lipunmaksusta AVT:n toimistolle. Kävi ilmi, että länkkärikorteilla saa suurimmasta osasta automaatteja nostettua vain jenkkidollareita, eikä ollenkaan paikallista valuuttaa eli rielejä. Rielejä saa sitten vaihtorahoina joskus pienemmistä summista takaisin ja joka paikassa on ainakin tuplahinnoittelu, usein näkösällä on pelkät dollarihinnat.

Lippuun kuului vielä "ilmainen" tuktuk-kyyti majoitukseen. Ilmainen lainausmerkeissä siksi, että tietysti kuski yritti myydä itsensä meille kuskiksi tuleviksikin päiviksi jos ja kun olisimme menossa esimerkiksi katsomaan temppeleitä Angkor Watiin. Kieltäydyimme kuitenkin. Tässä kohtaa huomasimme, että tuktuk-kuskit voivat myös olla aikamoisen töykeitä, jos heidän palveluksiaan ei ole käyttämässä. Myöhemmin Kambodzhassa olemmekin kuulleet jos jonkinlaista tupinaa ja huutelua peräämme, kun kyyti ei ole kelvannut.


Majapaikkamme Siem Reapissa oli Siem Reap Rooms Guesthouse. Don Detin murjuhotellin jälkeen pohjoisamerikkalaisnaisen Lisan manageroima Siem Reap Rooms oli virkistävä tuulahdus länkkäristardardeilla hoidettua majoituspalvelua. Palveluasenne oli kohdillaan, paikat kunnossa ja kattoterassilla pieni pulahdusuima-allas. 15 dollaria yö huoneesta täällä oli naurettavan halpa hinta saadusta vastineesta. Vahva suositus!  Aamiainen oli peruskelvollinen sekin, vähän reiluun kolmeen dollariin sai patonki- ja kahviaamupalan. Hyvää palvelua oli myös se, että temppeleille lähtiessä saattoi edellisenä iltana tilata mukaansa aamupalaa - teimme näin, ja aamupala odotti pakattuna meitä. Pekoni-munatäytteistä patonkia oli mukava mutustaa tuktukin kyydissä.


Altaassa ei mahtunut varsinaisesti uimaan, mutta terassilla hengailu ja altaaseen pulahtaminen tekivät kyllä hyvää.

Suurin syy Siem Reapiin tulossa on muinaisen Khmerien valtakunnan, joka aikoinaan hallitsi koko Kaakkois-Aasiaa suvereenisti, jälkeensäjättämät temppelit kaupungin liepeillä. Angkorin temppelialue, johtotähtenään suurin ja kaunein Angkor Wat, ovat hämmästyttäneet massiivisuudellaan ja yksityiskohtiensa määrällä jo pitkään.

Temppeleille pääsee helpoiten vuokraamalla itselleen päiväksi kuskin. Me emme jaksaneet lähteä neuvottelemaan itsellemme kuskia kadulta, vaan otimme guesthousemme luottokuskin ja sovimme, että päiväämme kuuluu suurin osa tunnetuimmista temppeleistä ja muutama pienempi. Pulitimme 28 dollaria koko päivän kuskista eli 14 dollaria per nenä. Kuskimme oli mukava heppu, joka puhui varsin hyvää englantia ja kertoi aina jotain pientä kustakin temppelistä. Yhden päivän lippu temppelialueelle maksaa 20 dollaria, kolmen päivän lippu (jonka voi käyttää minä tahansa kolmena päivänä viikon ajanjaksolla) 40 dollaria ja kuukauden käyttöajalla olevia seitsemän päivän lippujakin on saatavilla. Lippupisteessä otetaan kuva ja se printataan lippuun, jota kysellään ahkerasti temppeleillä, joten samaa lippua ei voi käyttää eri henkilöt.

Ensimmäinen kohteemme oli Ta Prohmin temppeli. Temppeli tunnetaan myös siitä, että Angelina Jolien tähdittämää Tomb Raider -elokuvaa kuvattiin täällä. Viidakon osittain valtaama temppelialue oli kyllä mykistävää katseltavaa ja ehkä lempparini kaikista näkemistämme temppeleistä.

Liikkeelle kannattaa lähteä aamusta. Monet pyrkivät katsomaan auringonnousua temppeleille, me emme sentään. Mutta aamulla lähdimme liikkeelle kuitenkin. Ihmisiä on aamusta vähemmän (high seasonilla varmaan mihin tahansa aikaan silti paljon!) ja toisekseen kuumuus ei vielä ollut niin korventavaa kuin myöhemmin päivällä.

Temppeleistä löytyy loputtomasti yksityiskohtia tutkittavaksi. Historiafriikillä hurahtaisi täällä varmasti helposti vaikka viikkko! Me urakoimme yhden työpäivän verran tehokkaasti.

Portaita riittää kiivettäväksi! Kameran lisäksi kannattaakin siis huolehtia mukaan jalkaystävälliset, tukevat kengät tai sandaalit, riittävän peittävä vaatetus sekä käteistä niin, että vettä voi ostaa pitkin matkaa, sillä sitä kyllä kuluu.

Angkor Watin temppelialue kaikkineen on paitsi UNESCO:n maailmanperintökohde, myös maailman laajin uskonnollinen monumentti. Angkor Wat oli Khmerien valtakunnan pääkaupunki ja on säilynyt uskonnollisessa käytössä koko olemassaolonsa ajan. Suurin osa Angkorin alueen temppeleistä rakennettiin Hindu-jumalille, mutta myöhemmin valtakunta kääntyi buddhalaiseksi ja Angkor Watkin on nykyään buddhalaisten pyhä paikka. Ylös torniin pääsee kiipeämään katsomaan alla levittäytyvää temppelialuetta. Me pääsimme jonottamatta kiipeämään todella jyrkät portaat ylös, mutta alhaalla olevat kyltit kertoivat high seasonin todellisuudesta: "tästä kohti jonotus kestää 45 minuuttia", "ylhäällä saa olla kerrallaan sata ihmistä", "ethän vietä tornissa 15 minuuttia enempää". Voin kuvitella, että nyt puoliautioilla käytävillä haahuilu ei ihan anna samaa fiilistä, jos sen joutuu tekemään tungoksessa.

Se, miksi Khmerit hylkäsivät aikoinaan pääkaupunkinsa ja miten laajalle alueelle ulottuvat eri temppelit liittyvät toisiinsa, on mietityttänyt pitkään tutkijoita ja turisteja. Guesthousemme pitäjä vinkkasi meille katsottavaksi BBC:n dokkarin asiasta, Jungle Atlantiksen kaksiosaisen dokkarin voi katsoa Dailymotionin sivuilla. Suosittelen, mikäli aihepiiri kiinnostaa! Dokkarissa esitellään perinpohjaisesti lightradar-laitetta ja sen avulla löydettyjä tietoja siitä, millainen oikeastaan oli infrastruktuuriltaan Angkorin alue ja miksi se lopulta hylättiin.

En ehkä ole saanut vielä otetta paikallisesta keittiöstä. Samankaltaisia annoksia kuin naapurimaissa on tarjolla täälläkin useimmissa ravintoloissa mutta maut ovat ehkä miedompia.

Sen sijaan länkkäriketjut ovat jo osittain löytäneet tiensä myös Kambodzhaan. Riistohintaista kahvia saa esimerkiksi Costa Coffeesta. Costa on King's Road Angkorin alueella, jossa on myös muutamia pienempiä liikkeitä, ravintoloita ja paikallisia tuotteita myyvä Made in Cambodia -market on myös nykyään King's Road Angkorissa. Testasimme Brother's -nimisen ravintolan ja ruoka oli ihan ok, happy hour -mojito myös.

Cambodia on paikallinen olutmerkki. Hanatuotteena tuntuu olevan Cambodiaa useammin kuitenkin tarjolla toista paikallista peruslageria Angkoria. Reissun aikana olen jo oppinut juomaan ruokajuomana olutta aika hyvin. Näistä kahdesta paremmin maistuu Cambodia, sillä se on vähän miedompi maultaan kuin Angkor. Tai näin ainakin omassa suussani.

Pienpanimoitakin löytyy ja craft beerit ovat nousussa täälläkin. Kävimme Siem Reap Breweryn pubissa maistelemassa tuotteita. Heillä oli erikseen olutpohjaisten cocktailien lista, joten pitihän sellainen uteliaisuuttaan tilata. Omassani oli pohjana golden ale ja lisäksi kirsikkaisia asioita. Ei ollut suunnaton makuelämys - jatkossakin aion juoda oluen oluena ja cocktailit cocktaileina. Paikkana oli kuitenkin symppis.

Muitakin mielenkiintoisia nestetuotteita tuli vastaan - temppelikierroksella ravintolassa tarjoiltiin romanttista pullovettä.

Kaupunkina Siem Reap oli paljon leppoisampi kuin kaoottiset suurkaupungit. Liikenne toki oli kaoottista täälläkin, niin kuin joka paikassa täällä tuntuu olevan. Kävellä voi, muttei tarvitse, sillä tuktuk-kuskeja on jokaisella nurkalla huutelemassa potentiaalisille asiakkaille.

Bilemeininkiä ja mekkalaa kaipaavalle Siem Reap tarjoaa Pub Streetin. Suunnilleen jokainen kaupungin turisti tuntuu löytyvän tältä pienehköltä katualueelta iltaisin. Älä mene, jos et kestä älämölöä ja tungeksintaa.

Eräänä iltana etsimme ruokapaikkaa ja sattumalta kävelimme Jungle Burgerin ohi. Hampparihammasta rupesi samantien suorastaan kolottamaan, joten marssimme sisään.

Eikä tarvinnut pettyä! Kiistatta tähän asti Kaakkois-Aasian parhaat burgerit. Ranskalaisetkin olivat hyviä ja sopivan rapsakoita. Laatu toki näkyy vähän hinnassakin, mutta noin 7 dollarilla sai talon nimikkoburgerin (hyvän pihvin lisäksi munaa, pekonia, ananasta, juustoa ja rehut), ranskalaiset ja vapaavalintaisesti joko hanaoluen tai virvoitusjuoman. En jaksanut edes syödä koko annosta.

Yritimme etsiä netin mukaan lähellä guesthouseamme olevaa saksalaista ruokaa tarjoavaa Haus Bremeniä pariinkin otteeseen, ennen kuin guesthousemme tiesi kertoa sen vähän muuttaneen. Johan löytyi! Schnitzel oli oikein makoisa paistettuine perunoineen.

Huomaa ehkä näistä ruokapaikkavalinnoista, että vaihteluntarvetta alkaa olla makujen suhteen.

Croissantteihin ja kahviloihin sen sijaan ei kyllästy! Gloria Jean's Coffee on ketju, jonka yksi toimipiste oli melko lähellä meidän guesthousea ja kävin siellä pariinkin otteeseen. 1,50 dollarin muhkea croissantti oli erinomainen eikä paikan kahvituotteissakaan ollut mitään valittamista.

ARTillery on puolestaan taidegallerian ja kahvilan sekoitus. Siem Reapin lisäksi myös Phnom Penhistä löytyy ARTillery. Tämä terveellisiä ja vegaanisiakin vaihtoehtoja tarjoava Siem Reapin hipstereimmäksi kahvilaksi kutsuttu paikka oli myös todella lähellä meidän guesthousea.

Sunnuntaiaamuna herätessäni himoitsin jotain vaihtelua aamupalaan ja päädyin ARTilleryyn syömään aamupalalistalta avocado on toastin sekä pressopannullisen hyvää tummapaahtoista kahvia. Ei Siem Reapin halvin paikka tämäkään mutta ilmeisesti yksi harvoista, josta saa tosiaan kaikenlaisia terveellisiä vaihtoehtoja - raakaruoasta vegaanisiin annoksiin. Ainakin avokadoleipäseni olivat hyvin maukkaita kaikessa yksinkertaisuudessaan!

Kaupungissa on myös runsaasti mahdollisuuksia itsensä hemmottelemiseen hyvin vaihtelevalla hintaskaalalla. Kaatosateen yllättäessä päädyin nauttimaan jalkahieronnasta ja pedikyyristä (10 dollarin yhteishintaan) lähimpänä olleeseen paikkaan. Kotipuolessa tällaiseen hemmotteluun ei raaski sijoittaa ainakaan kovin usein, joten olen hyödyntänyt mahdollisuutta reissatessa enemmän kuin mielelläni.

Käymättä jäi muun muassa guesthousen omistajan vinkkaama paikka, jossa paikalliset viettävät iltaisin aikaa (vähän harmittaa ettei menty), paikallinen sirkus  (harmittaa ettei menty) ja Tonle Sapin kelluva kylä (ei oikeastaan edes harmita, kun on niin rip off -meininkiä kommenteista päätellen).

Muutaman päivän jälkeen jatkoimme matkaamme kohti Kambodzhan pääkaupunkia Phnom Penhiä. Siitä sitten seuraavassa postauksessa!

Ei kommentteja: